perjantai 21. kesäkuuta 2013

Meille on tulossa ihminen asumaan

Pirpana toivottaa hyvää juhannusta kaikille!

On myös ilmoitusluontoista asiaa: meille on tulossa vauva. Tänään alkoi viimeinen raskauskolmannes. Sitä oli mukava juhlia yhdessä juhannuksen kanssa.

Viime juhannus oli surullisempi. Olin silloinkin raskaana, viikoilla 5+0, mutta aamulla oli vessapaperissa vähän punaista. Vain pari tippaa, mutta ne riittivät antamaan juhannuksen juhlinnalle aika surullisen taustasävyn. Ei sekään juhannus silti pilalle mennyt, olipahan vaan normaalia tunteikkaampi. Olin melko varma, että raskaus meni kesken. Ja niinhän se menikin tai oli mennyt, mutta se selvisi vasta kahden viikon päästä juhannuksesta. Ne viikot olivat sitten kuitenkin ihan iloisia, mutta juhannuksen aavistukset taisivat osua oikeaan.

Tänä juhannuksena sen sijaan on meneillään tämä toinen raskaus ja viikkoja on jo 28. Oli mukavaa saunoa ja syödä ja tavata ystäviä seurakunnan järjestämässä juhannusjutussa. Siellä oli myös hengellinen tilaisuus, joka ei ollut liian pitkä. Ja mieli oli hyvä. Minä ja mahani saimme mukavasti huomiota. Ilmiö on melkein samanlainen kuin silloin, kun vanhempieni koira oli kerran minulla hoidossa. Kun liikkui koiran kanssa ulkona, juttuseuraa löytyi uskomattoman helposti. Niin mahankin kanssa. Vaikka tässä suhteessa koira vie kyllä voiton mahasta, ja ehkä se on parempikin niin. Kukaan naapureista ei ole vielä tullut silittelemään mahaani. Mutta maha myös kupruilee ihan omia aikojaan, siellä on joku sisällä. Se on ihan hauskaa.