Kaksi valittu

Kodinetsintäbuumi on jatkunut edelleen. Eilen pääsimme siihen vaiheeseen, että sain yhden asuntohakemuksen lähetettyä. Asumme nyt SATO-talossa, joten hain samasta firmasta asunnonvaihtoa kahteen toivepaikkaan. Ne ovat molemmat kaksikerroksisia luhtitaloja, joissa olisi molemmissa neljä kolmiota. Voihan olla, että joku noista kahdeksasta asunnosta vapautuu seuraavan puolen vuoden aikana, jolloin hakemus on voimassa. Silloin meillä voisi olla mahdollisuuksia päästä siirtymään niihin.

Toinen toivepaikoista on hyvin lähellä eli nykyisessä osoitteessamme, mutta eri rakennuksessa. Olen koko ajan ollut sitä mieltä, että B-talossa olisi mukavampi asua. Sen parvekkeet ja pihat ovat sisäpihalle päin, ja sisäpihan takana taas näkyy pusikkoa eli metsää. Ja tosiaan, B-talossa olisi kolmioita. Kolmioita, joiden vuokra alkaa samalla numerolla kuin meidän nykyinen vuokramme. Joten kyllä tekisi mieli vaihtaa sinne.

Asuntoja katsellessa on muutenkin alkanut tuntua siltä, että emme me nyt niin kovin huonossa paikassa asukaan. Ympäristö on ihan kohtuullisen viihtyisä ja talot ovat siistin näköisiä ulkoa päin. Mieluummin tietysti asuisin vähän karumpimaastoisella alueella kuin vanhalla pellolla, mutta ihan kaikkea ei aina voi saada. Varsinkin jos ei halua maksaa paljoa. Vuokra on ihan kohtuullinen nykyiseen hintatasoon nähden, ja kuitenkin sijainti on ihan ok: todistetusti jopa sohvaperunaihminen pystyy pyöräilemään töihin tai keskustaan hyvällä kesäsäällä.

Toisessa toivepaikassa olisi hiukan korkeampi vuokra, mutta se olisi mukavan lähellä työpaikkaa. Reilun kilometrin kävelyllä selviäisin töihin ihan ympäri vuoden. Olisipa luksusta.

Tietysti voi käydä niin, että mikään noista kahdeksasta asunnosta ei vapaudu lähiaikoina. Tai että emme sittenkään saa niitä, vaikka vapautuisikin. Olen katsellut myös kaupungin vuokra-asuntoja. Niissäkin olisi joitain kiinnostavia vaihtoehtoja, joita voisi jäädä kärkkymään jonkin jonon päähän. Ehkä pistän toisenkin hakemuksen menemään lähiaikoina.

Samalla voin jatkaa viimeaikaista harrastustani eli autoretkeilyä lähiseudulla. Talothan täytyy käydä bongaamassa ulkoapäin ennen kuin niitä rupeaa merkkaamaan ykköstoiveiksi hakemuksiin. Lähiympäristö on myös mukava nähdä. Tänään huomasin kuitenkin, että retket olisi hyvä suunnitella jo etukäteen (ei vasta kesken kotimatkan) ja katsoa vaikka kartasta, miten kohteeseen ajetaan. Silloin ei tarvitsisi ajella koko lähiympäristön katuja läpi löytämättä ikinä oikeaa kujaa tai tietä tai polkua.

Leikkimässä

Miehen veljentyttö on aurinkoinen ja suloinen. Hän tarvitsi eilen leikkikaveria iltapäiväksi, kun vanhemmilla oli kiirettä. Lupasin mennä, vaikka se vähän jännitti, että miten selviän kolmevuotiaan kanssa ihan kahdestaan. Aiempaa kokemusta tuosta ei juuri ole, mutta oli tietysti aikakin sitä jo hankkia. Ja kukapa ei haluaisi viettää aikaa auringonsäteen kanssa.

Kaikki meni tietysti oikein hyvin. Tyttö oli ihan kiltisti koko ajan. Minun ei tarvinut osata mitään salaperäisiä lastenhoidon kuvioita. Hän tarvitsi apua lähinnä vain mehun saamiseen kaapista, vähän käsienpesuun ja lisäpaidan saamiseen päälle. Ei mitään kovin vaikeaa siis. Me teimme pullia muovailuvahasta ja paistoimme ne, ja sitten teimme keksejäkin. Katsoimme Nalle Luppakorvaa dvd:ltä ja teimme kolme palapeliä. Meinasimme juuri alkaa lukea Rasmus Nalle-kirjaa, kun tytön äiti tuli kotiin. Luimme kuitenkin vähän. Ja sitten lähdin omaan kotiini.

Ankaraa itsetutkistelua

Miksi, oi miksi on niin, että blogin tunnistelistalla työ on kärkipäässä. Ihan kuin minulla ei olisi muuta kerrottavaa kuin työasiat. Rehellisesti sanoen olen sitäpaitsi yrittänyt minimoida töistä puhumista. Onhan minulla nyt muutakin elämää...ainakin toivottavasti. Harrastukset- nimistä tunnistetta esimerkiksi ei ole ollenkaan, mikä saattaa olla huono merkki. Jostain asiasta olisi kiva olla oikein innostunut. Ehkä minun pitäisi etsiä netistä joku "löydä omin harrastuksesi"-testi.

Onneksi liikuntakin on listalla aika kärkipäässä. Olen siis ainakin haaveillut liikunnasta, vaikka en olisi sitä paljoa harrastanutkaan. Onhan sekin nyt jo jotain. Ja kirjoista olen ihan oikeasti kiinnostunut. Siis olen myös lukenut niitä viime aikoina, enkä vain puhunut niistä. Mutta ei pelkkä lukeminen kyllä riitä harrastukseksi. Täytyyhän nyt muutakin olla.

Olen haaveillut jotakin ilosta ja rentoutumisesta. Edellinen viitannee kohdallani jonkinlaiseen ajatustoimintaan ja jälkimmäinen lievään väsymykseen. Nythän on onneksi kesä tulossa, joten iloa ja rentoutusta on näkyvissäkin. Toivottavasti ajatustoimintakaan ei tyrehdy ihan kokonaan.

Tuhka tuli väliin

Ensi viikon työmatka Keski-Eurooppaan taisi peruuntua tulivuorituhkien takia. Tiistain lentoja ei tosin vielä ole peruttu, mutta se lienee vain ajan kysymys uutistutkielmani perusteella. Toivottavasti asia varmistuu huomenna. Silloin ei tarvitsisi pakata tai valmistella esitelmää turhan päiten. Ja ehtisi valmistella toista esitelmää keskiviikkoista B-suunnitelman kokousta varten.

Matkan peruuntuminen ei suuremmin harmita. Siellä olisi ollut kolme päivää kokouksessa istumista ja ehkä iltaisin vähän kävelyä kaduilla. Näitä tulee varmaan lisää vaikka millä mitalla. Esitelmäni olen jo pitänyt yhden kerran viime viikolla, joten senkään vääntäminen ei mennyt hukkaan. Eikä yhtään haittaa, että saan nukkua enemmän. Sitäpaitsi jos nyt pääsisimmekin lähtemään, niin tulivuorihan voi innostua uudestaan ja pilata paluumatkan. Sitä en toivo.

Toivottavasti kaikki ulkomailla jumissa olevat kaverini pääsevät pian kotiin.

Harjoituksen harjoitukset

Blaa blaa blaa. Höpisen itsekseni läppärin äärellä jotakin englanniksi. Työt ovat tulleet kotiin. Tällä ja ensi viikolla pitäisi esitellä tutkimustuloksia muillekin ihmisille, joista ensiviikkoiset ovat vieraskielisiä ja tämänviikkoiset suomenkielisiä. Kummallekin porukalle on kuitenkin selitettävä englanniksi (tämänviikkoisille kuulemma harjoituksen vuoksi, ihan kuin nyt sellaista muka tarvitsisin). Pakko vähän hakea tuntumaa kotona. Miten niitä lauseita muodostettiinkaan englanniksi. Jostainhan ne sanat sitten vaan tulevat. Ja yleensä olisi kiva, jos sanoja tulisi aina kerralla kokonaisen lauseen verran. No, eiköhän niitä tule parin tällaisen muminasession jälkeen riittävästi.

Onneksi kielitaito ei ole ihan niin huono, kuin se voisi olla. Tai on joskus ollut. Todella onni, että opiskeluaikana monet kurssit olivat englanniksi. Ilman niitä olisin varmaan töihin päästyä ollut ihan hukassa. Vaikka ei minun ole tarvinnut kovin usein puhua englanniksi töissä. Pari vuotta sitten jouduin tuuraamaan yhden luennon, mutta siellä oli pelkkiä tuntemattomia opiskelijoita kuuntelemassa. Väliäkö sillä sitten oli, miten se meni. Mutta jännitin sitä kyllä hirveästi. Viime vuonna kävin parissa ulkomaisessa kokouksessa esittelemässä postereita. Sekin vähän jännitti. Vieraalla kielellä on jännittävää esitellä asiaa, jota ei ymmärrä omallakaan kielellä.

Kotia etsitään

Muuttokuume iski torstai-iltana ja on nyt alkanut hieman helpottaa. Torstaina päätin, että meidän pitäisi saada uusi koti, minkä jälkeen loppuilta vierähtikin internetin äärellä. Kumma, miten pahasti asuntosivuille voi jäädä koukkuun. Netistä ei kuitenkaan asuntoa löytynyt, vaan sain ainoastaan niskan kipeäksi ja turhautuneen olon. Samoin kävi seuraavanakin iltana. Vuokra-asunnoissa on ihan hirmuisen korkeat vuokrat. Ja unelmakodit näyttävät muutenkin olevan aika harvassa. Samalla tuli huomioitua, että nykyisenkin asunnon vuokra alkaa yhtä isommalla numerolla kuin olin kuvitellut. Olemme asuneet tässä talossa nyt reilut kolme vuotta, minä aikana vuokra on noussut 75 euroa. Tai 95 euroa, jos lasketaan ensimmäinen kuukausikin täällä mukaan. Aika älytöntä!

Muutama hyvä puolikin nykyisestä kodista palautui onneksi mieleen. Ehkei tämä ole ihan täydellinen, mutta ihan hyvä kuitenkin...toistaiseksi. Yksi parhaimpia puolia on, että kotoa pääsee helposti järven rannassa kulkevalle rantaraitille liikuskelemaan. Ja siellä on jonkin verran luontoa nähtävissä, vaikka se onkin tässä lähellä aika pusikkoista luontoa. Ja tosiaan, näkyyhän siellä järvi. Ja pusikon läpi menee polku lintutornille. Talon sijainti on muutenkin kohtuullisen hyvä, ainakin edelliseen verrattuna. Lisäksi, vaikka talo on väärinpäin (parveke osoittaa rumahkolle parkkipaikalle ja tiellepäin, eikä pusikkoon päin niinkuin toivoisin), niin ihan vieressä ei kuitenkaan kasva muita talorumiluksia. Ja meillä on sauna.

Unelmakoti lähivuosille olisi rivitalo (tai ehkä pienkerrostalokin) lähellä metsää ja jos mahdollista aika lähellä keskustaa ja/tai työpaikkaa. Bussiyhteydet olisivat sujuvat. Metsä saisi olla mieluiten kuusi- tai mäntymetsää, sellaista kuivaa. Metsän ei tarvitsisi välttämättä olla kovin suuri, kunhan se olisi niin suuri, että sinne voi mennä. Unelmakodin sisällä olisi 3 huonetta, keittiö ja sauna. Ja vaatehuone. Talo olisi ulkoa katsoen mukavan näköinen. Samoin sisältä. Seiniä olisi paljon ja oviakin tarpeeksi.

Metsäkaipuu johtunee osittain siitä, että edellisen kotimme luona oli metsää. Kuusimetsää. Talo ja piha olivat muutenkin mukavan näköiset, pihassa kasvoi isoja kuusia. Niitä minulla on vähän ikävä. Paikka oli kuitenkin kaukana keskustasta ja asunnon sisäpuolessa oli paljonkin parantamisen varaa. Sen takia muutimme sieltä pois.

Joskus sitten muutamme unelmakotiin.

Ravintolisät hukassa

Mistä tietää, että töissä on ollut kiireinen päivä? Ainakin siitä, että päässä humisee tyhjää, kun yrittää ajatella. Jos esimerkiksi menee töistä suoraan apteekkiin ja yrittää kysyä apteekin tädiltä, että missä on niitä...juttuja, mikä se sana nyt olikaan. Ja jos löytää ne jutut nopeammin omatoimisesti hyllyistä kuin niiden nimen muistin lokeroista, niin silloin on ollut kiireinen päivä. Onneksi oikean purkin löydyttyä kadonnut sanakin palautuu helpommin mieleen, sen voi lukea purkin kyljestä. Ainiin, vitamiinihan se. Olin varma, että se olisi alkanut a:lla.

Pääsiäisajatukset

Loma meni mukavasti. Lautailemaan päästiin kahtena päivänä, saunaan joka päivä ja kylpylään yhtenä päivänä. Lisäksi luettiin kirjoja, katsottiin telkkaria ja syötiin. Juhlapyhien kristillinen sanomakaan ei mennyt ihan ohi korvien, koska tulin seuranneeksi kaksi erilaista pääsiäisjumalanpalvelusta, toisen tv:stä ja toisen radiosta. Molemmista jäi oikein hyvä mieli. Eivätkä ne tuntuneet liian pitkiltä. Pääsiäisen pitäisi kai olla iloinen juhla, eikö pitäisikin? Nämä lähetykset ainakin välittivät iloista sanomaa. Se oli ilahduttavaa.

Tavallaan olisin halunnut olla mukana.

Yleensä pääsiäinen on merkinnyt minulle lähinnä neljän päivän vapaata koulusta tai töistä. Siis ainakin käytännössä se on jäänyt tähän. No nyt vapaata oli viisi päivää, siinäköhän syy miksi sanomakin ehti tunkeutua mieleen (ainakin hetkeksi). Ehkäpä ei kuitenkaan ihan näin. Muistan, että ajattelin tätä iloisuusasiaa myös viime vuonna. Minusta pääsiäistä pitäisi jotenkin juhlia enemmän seurakunnassa. Siis ei ehkä pitempään, mutta enemmän. Sen pitäisi olla juhla, ei vakava juhla vaan riemujuhla.

Jotkuthan juhlivatkin pääsiäistä enemmän kuin mihin itse olen tottunut. Esimerkiksi ortodokseilla on jonkinlainen yönkestävä pääsiäismessu, kerrottiin tv:ssä. No, en minä ehkä ihan sellaista haluaisi. Raamatun aikana myös israelilaiset juhlivat pääsiäistä ja vähän muutakin aika ahkerasti. Googlasin Raamatusta tämän kohdan, jossa maanpaossa oleva henkilö kaipailee oman kansansa pariin juhlimaan: "Näitä minä muistelen ja vuodatan sydämeni: minä kuljin väentungoksessa, astuin sen kanssa Jumalan huoneeseen riemun ja kiitoksen raikuessa juhlivasta joukosta." Kuulostaa sellaiselta, että haluaisin itsekin olla mukana. Tavallaan.