Päivitykset jäävät näköjään viikonlopuille. Töissä on ollut melkoisen kiireistä viime aikoina. Tulevalla viikollakaan ei taida vielä rauhoittua. Mutta onneksi on näitä viikonloppuja välissä. Eilen käytiin elokuvissa katsomassa Kova kuin kivi. Tykkäsin kovasti. Juuri tuollainen pitää kunnon elokuvan ollakin.
Luin tänään myös Kuolleiden puolustajan loppuun. On muuten erittäin hyvä kirja, minusta parempi kuin alkuosa Ender, vaikka ei sekään huono ollut. Tai ehkä vaan koin tämän toisen osan miellyttävämmäksi, koska se oli jotenkin ykkösosaa paljon toiveikkaampi etenkin tarinan loppua kohti. Seuraavana onkin sitten vuorossa Kansanmurha. Hyvältä kuulostaa. Mitenköhän ötököille, possukoille ja ihmisille käy.
sunnuntai 27. helmikuuta 2011
lauantai 19. helmikuuta 2011
Biisonia nassuun
Tänään on ollut tällainen palautumispäivä, kauniisti sanoen. Olen rötköttänyt sängyssä ja lukenut Mallorean tarun loppuun. Ja syönyt ja nukkunut päiväunia. Illemmalla sain jopa tiskattuakin, mutta olo on kumminkin aika rappioinen ja päätä särkee. Huomenna menen ulos.
Eilen oli toiminnallisempi vapaailta. Puoliso vei minut heti töiden jälkeen syömään ja sitten elokuviin. Ravintola oli oikein positiivinen kokemus. Se oli sellainen länkkärityylinen ja rento, ja on kuulemma aika uusi täällä. Sieltä saa pihvejä. Tilasimme biisonia. Se oli kyllä vaan tosi hyvää. Alkuruuaksi oli kasa joitain pähkinöitä, ja kuoret sai heittää lattialle. Harmi vaan, että lysti maksoi melko lailla. Joka viikko ei kehtaa siellä käydä.
Masujen täyttämisen jälkeen menimme elokuviin katsomaan Kotkan. Se oli ihan hyvä myöskin. Minua vain häiritsi jonkin verran, kun olin nähnyt trailerin. Se oli paljastavinaan vähän liikaa tarinasta. Suosittelen katsomaan Kotkan, jos tykkää jonnekin antiikin aikoihin sijoittuvista elokuvista. Minä tykkään. Biisonista tykkään myös. Mutta traileria en suosittele katsomaan.
Eilen oli toiminnallisempi vapaailta. Puoliso vei minut heti töiden jälkeen syömään ja sitten elokuviin. Ravintola oli oikein positiivinen kokemus. Se oli sellainen länkkärityylinen ja rento, ja on kuulemma aika uusi täällä. Sieltä saa pihvejä. Tilasimme biisonia. Se oli kyllä vaan tosi hyvää. Alkuruuaksi oli kasa joitain pähkinöitä, ja kuoret sai heittää lattialle. Harmi vaan, että lysti maksoi melko lailla. Joka viikko ei kehtaa siellä käydä.
Masujen täyttämisen jälkeen menimme elokuviin katsomaan Kotkan. Se oli ihan hyvä myöskin. Minua vain häiritsi jonkin verran, kun olin nähnyt trailerin. Se oli paljastavinaan vähän liikaa tarinasta. Suosittelen katsomaan Kotkan, jos tykkää jonnekin antiikin aikoihin sijoittuvista elokuvista. Minä tykkään. Biisonista tykkään myös. Mutta traileria en suosittele katsomaan.
maanantai 14. helmikuuta 2011
Täydellisiä lahjoja
Viikko on taas kulunut raapustamatta tänne mitään. Vierähtäneenä viikkona olen miettinyt ainakin sitä, miten onnellinen olen, kun minulla on ystäviä. Tänään on tietysti sopiva päivä puhuakin siitä, mutta asia tuli kyllä alunperin jotain muuta kautta mieleen. Minulla on ensinnäkin ihana puoliso, joka huolehtii minusta. Lisäksi on muita ystäviä, jotka ovat tärkeitä. Ja rakkaitakin.
En nyt jaksa tai osaa muotoilla asiaa juuri tuon paremmin. Ehkä tämä oli sellainen "Hei, minullahan on ystäviä"-tyyppinen havainto. Se on toki miellyttävä huomio. En ole oikein koskaan tuntenut olevani mitenkään ylikyllästetty ystävillä. Tosin taaksepäin miettien sanoisin, että heitä on kuitenkin aina ollut ainakin joku tai muutamia. Kuitenkin yksi kipeä rukousaihe oli jo lapsena, että saisin jonkun hyvän ja läheisen ystävän. No voisin varmaan sanoa, että tähän on kyllä jo vastattu useammankin kerran. Toinen huomio taaksepäin katsellessa on se, että vaikka joistakuista ystävistä on joutunut etääntymään, niin samoin myös uusia ystäviä on löytynyt matkan varrelta. Ja loppujen lopuksi tapahtuessaan se eroaminen ei enää ole ollutkaan niin kamalaa, kuin ehkä etukäteen on pelännyt. Sellainen ystävä on tietysti todella arvokas, jonka rinnalla voi kulkea koko elämän tai suuren osan siitä.
Siinäpä oli ystävyyspohdintaa tällaisesta "onko minulla"-näkökulmasta. Se on ehkä itsekäs, mutta ei välttämättä ollenkaan huono pohdinnan aihe, koska hyvät asiat elämässä tuppaavat helposti unohtumaan. Niiden palauttaminen mieleen on hyvä.
Olen varmaan lainannut aiemminkin, mutta pidän tosissaan tästä raamatunpaikasta:
Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, taivaan tähtien Isältä, jonka luona ei mikään muutu, ei valo vaihdu varjoksi. (Jaak.1:17)
Sieltä ne ystävätkin siis loppupelissä tulevat. Ja ei toki ole pahitteeksi olla kiitollinen heille itselleenkään ystävyydestä.
Lisäksi voi sitten miettiä sitä, että miten itse voisi olla hyvä ystävä toisille, ja kuka sitä ehkä kaipaa kipeimmin juuri näinä päivinä. Mutta sitä pohdin joskus toiste. Hyvää ystävänpäivää ja muita päiviä vain kaikille, toivottaa pikku Pirpana.
En nyt jaksa tai osaa muotoilla asiaa juuri tuon paremmin. Ehkä tämä oli sellainen "Hei, minullahan on ystäviä"-tyyppinen havainto. Se on toki miellyttävä huomio. En ole oikein koskaan tuntenut olevani mitenkään ylikyllästetty ystävillä. Tosin taaksepäin miettien sanoisin, että heitä on kuitenkin aina ollut ainakin joku tai muutamia. Kuitenkin yksi kipeä rukousaihe oli jo lapsena, että saisin jonkun hyvän ja läheisen ystävän. No voisin varmaan sanoa, että tähän on kyllä jo vastattu useammankin kerran. Toinen huomio taaksepäin katsellessa on se, että vaikka joistakuista ystävistä on joutunut etääntymään, niin samoin myös uusia ystäviä on löytynyt matkan varrelta. Ja loppujen lopuksi tapahtuessaan se eroaminen ei enää ole ollutkaan niin kamalaa, kuin ehkä etukäteen on pelännyt. Sellainen ystävä on tietysti todella arvokas, jonka rinnalla voi kulkea koko elämän tai suuren osan siitä.
Siinäpä oli ystävyyspohdintaa tällaisesta "onko minulla"-näkökulmasta. Se on ehkä itsekäs, mutta ei välttämättä ollenkaan huono pohdinnan aihe, koska hyvät asiat elämässä tuppaavat helposti unohtumaan. Niiden palauttaminen mieleen on hyvä.
Olen varmaan lainannut aiemminkin, mutta pidän tosissaan tästä raamatunpaikasta:
Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, taivaan tähtien Isältä, jonka luona ei mikään muutu, ei valo vaihdu varjoksi. (Jaak.1:17)
Sieltä ne ystävätkin siis loppupelissä tulevat. Ja ei toki ole pahitteeksi olla kiitollinen heille itselleenkään ystävyydestä.
Lisäksi voi sitten miettiä sitä, että miten itse voisi olla hyvä ystävä toisille, ja kuka sitä ehkä kaipaa kipeimmin juuri näinä päivinä. Mutta sitä pohdin joskus toiste. Hyvää ystävänpäivää ja muita päiviä vain kaikille, toivottaa pikku Pirpana.
sunnuntai 6. helmikuuta 2011
Lihomisraportti
Ensi lauantaina on ystävän häät. En mahdu enää vanhaan juhlapukuun sitten millään. Tai no meneehän se kiinni, mutta ei se kyllä hyvältä näytä. Viime juhlista on tosin jo jonkin verran aikaakin, ehkä vuosi tai puolitoista. Joten kaikki ylimääräiset asiat eivät ehkä ole ilmaantuneet lähiaikoina. Huomenna siis etsimään kaupungilta uutta mekkoa. Onneksi olen näin ajoissa liikkeellä...
Nyt on Se yö
Siinä meni taas yksi viikonloppu. Perjantai-iltana siivousta, lauantaina nukkumista pitkään, leivontaa ja vieraita illalla. Samalla saatiin taas uudet kaksi henkilöä ja Menolippu tutustutettua toisiinsa. Sunnuntaina kirkossakäyntiä, oleskelua, syömistä ja yksi lautapeli lisää, kokeilimme pitkästä aikaa Menolippu Schwizerlandia. Voitin, ja muutin vähän mielipiteitä sen pelin hauskuudesta. Siis, onhan se vähän outo, mutta ihan hauska. Ehkä ainakin kaksinpeleihin.
Viikonloppua on maustanut lisäksi tosi-tv-tyylisen kotisarjan katseleminen aiheena "mies touhottaa Super Bowl XLV:stä". No ei vaan, aika vähän hän on itse asiassa touhottanut täällä kotona. Ainakin viime vuotiseen maskeerausruljanssiin verrattuna. Mutta pelipaita hänellä on tietysti ollut jatkuvasti päällä, ja se on kyllä kieltämättä ihan hyvän näköinen. Kirkossakin vain yksi tuttava tuli kysyneeksi minulta, että valvotaanko meillä kenties ensi yönä jenkkijalkapallon parissa. No ei valvota, onneksi. Kullan jengi juhlii Super Bowlia yhden toisen jäsenen luona. Sivulliset saavat siis nukkua onnellisen rauhassa. Minäkin tosin täytin otteluun liittyen jonkin veikkauskupongin, jonka kysymyksistä ja vastauksista en tajunnut puoliakaan.
Viikonloppua on maustanut lisäksi tosi-tv-tyylisen kotisarjan katseleminen aiheena "mies touhottaa Super Bowl XLV:stä". No ei vaan, aika vähän hän on itse asiassa touhottanut täällä kotona. Ainakin viime vuotiseen maskeerausruljanssiin verrattuna. Mutta pelipaita hänellä on tietysti ollut jatkuvasti päällä, ja se on kyllä kieltämättä ihan hyvän näköinen. Kirkossakin vain yksi tuttava tuli kysyneeksi minulta, että valvotaanko meillä kenties ensi yönä jenkkijalkapallon parissa. No ei valvota, onneksi. Kullan jengi juhlii Super Bowlia yhden toisen jäsenen luona. Sivulliset saavat siis nukkua onnellisen rauhassa. Minäkin tosin täytin otteluun liittyen jonkin veikkauskupongin, jonka kysymyksistä ja vastauksista en tajunnut puoliakaan.
lauantai 5. helmikuuta 2011
Give me strength to carry on
Puoliso bongaa aina joskus hyvää musiikkia. Yksi viime aikojen löytö on yhtye nimeltä Golden Resurrection. Minä tykkäsin siitä niin paljon, että tilasimme cd:n jo kotiinkin. Levyn ekan kappaleen voi kuunnella tästä. Solisti on ehkä aavistuksen verran pelottavan näköinen, mutta musiikki kuulostaa hyvältä. Kristillistä metallimusiikkia, tai hyvää sellaista, saisi olla tarjolla enemmänkin. Tai ehkä sitä onkin, mutta en ole vaan törmännyt siihen.
keskiviikko 2. helmikuuta 2011
Lakkoja
Pepsi maxiton tammikuu meni aika hyvin. Lankesin pullolliseen vasta viime viikonloppuna. Tästä eteenpän käytän kohtuullisesti.
Seuraavaksi voisin kokeilla karkitonta helmikuuta. Se tarkoittaa, että en osta karkkia itselleni. Saatan kyllä syödä, jos joku tarjoaa. On liian rasittavaa selittää kaikille, että olen taas karkkilakossa. Eikä lahjaksi saatuja namuja ole yleensä kertynyt haitaksi asti. Ehkä karkkilakko onnistuu paremmin, kun julkistan sen täällä blogissa. Motivaatio saattaa säilyä paremmin. Ja taustatiedoksi voisi sanoa, että lakko on pidettävä silloin, kun ei osaa muuten vähentää karkinsyöntiä kohtuullisiin mittasuhteisiin.
Kaikkea muuta hyvää syötävää ostan tietenkin. Esimerkiksi jäätelöä.
Seuraavaksi voisin kokeilla karkitonta helmikuuta. Se tarkoittaa, että en osta karkkia itselleni. Saatan kyllä syödä, jos joku tarjoaa. On liian rasittavaa selittää kaikille, että olen taas karkkilakossa. Eikä lahjaksi saatuja namuja ole yleensä kertynyt haitaksi asti. Ehkä karkkilakko onnistuu paremmin, kun julkistan sen täällä blogissa. Motivaatio saattaa säilyä paremmin. Ja taustatiedoksi voisi sanoa, että lakko on pidettävä silloin, kun ei osaa muuten vähentää karkinsyöntiä kohtuullisiin mittasuhteisiin.
Kaikkea muuta hyvää syötävää ostan tietenkin. Esimerkiksi jäätelöä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
