Mukavaa viikonloppua

Viikonloppu meni oikein mukavasti, mutta nopeasti. Perjantaina kävimme kyläilemässä. Katseltiin nelilapsisen perheen iltapuuhia, pelattiin lautapelejä ja puoliso pääsi soittamaan hienoa kitaraa. Minä sain pitää sylissä pienimmäistä, joka unohtui siihen istuksimaan ennätysajaksi. Sain kyllä myös monia oikein leveitä hymyjä.

Lauantaina melkein lähdimme talven ensimmäiselle laskettelureissulle, mutta sitten leppoisa kotipäivä vei voiton. Taisin lueskella kirjaa suurimman osan ajasta. Illalla kävimme saunassa ja katsoimme Toy Story 3:n.

Tänään menimme aamulla kirkkoon. Kirkossakäyvä tammikuu päättyi täten lukemin 3/5 eli lintsasin suunnitelluista käynneistä vain yhden kerran. Ja itseasiassa tänään menin kirkolle vielä toisenkin kerran. Siellä oli ystäväni ideasta syntynyt naisten ilta, joka oli tänään ensimmäinen laatuaan. Se oli oikein hyvä tilaisuus, ja tämän tyyppistä toimintaa on mielestäni kaivattukin meidän seurakunnassa. Naistentyö tuntuu lipsahtavan useimmiten vain mummopiireilyksi. Tänään paikalla oli kuitenkin kaikenikäisiä naisia varsin edustava joukko. On varmaan mentävä toistekin.

Maailmojen välissä

Taru Sormusten Herrasta tuli taas luettua. Tästä näkyy, että olin aloittanut sen 30. lokakuuta. Siinä välissä joululomalla tuli kyllä luettua vähän muutakin. Mutta tarina maittoi kuin maittoikin loppuun saakka. On se vaan niin kauniisti kirjoitettu. Ehkä ensi syksynä taas.

Olenko jo sanonut, että Tolkienin luoma Keski-Maa on uskomattoman todentuntuinen. Siinä maailmassa on monia kieliä, kulttuureja, kansoja ja niiden historioita. Ja kaikki tämä käy esiin tarinan lomassa kuin rivien välistä. Kirja ei siis ole tylsä ollenkaan. Mutta epäilevien kannattaa ehkä lukea Prologi vasta varsinaisen tarinan jälkeen. Historia alkaa jostain syystä kiinnostaa enemmän vasta sitten, kun tarinasta on ensin vaikuttunut.

Seuraavaksi aion siirtyä taas Eddingsin pariin. Lomalla luetun Belgarionin tarun perään kuuluu kuulemma lukea Mallorean taru. Siinäkin on viisi osaa. Luulen, että ne itseasiassa menevätkin paremmin alas tämän pienen tauon jälkeen. Joululoma oli aika Belgarion-täytteinen aamusta iltaan. Nyt jaksaa taas. Ja kerronta on tarpeeksi kevyttä työpäivänjälkeiseen maailmojen välillä siirtyilemiseen. Vaikka Belgarionin maailma onkin aika tekaistun oloinen tarunhohtoisen Keski-Maan jälkeen.

Synttärit

Tämä blogi on nyt ollut olemassa vuoden. Aloitustekstin jälkeen olen kirjoittanut keskimäärin 2,3 kertaa viikossa. Aika vähän, mutta melko säännöllisesti kuitenkin. Aika usein kyllä tuntuu, että ei ole paljon mitään sanottavaa, ja sitten tekstit tuntuvat jäävän aika kevyiksi ja sisällyksettömiksi. Oikeastaanhan koko blogi on vain jonkinlainen kulissi siitä, mitä mielessäni oikeasti pyörii. Kirjoitan vain niinä päivinä, kun olen verraten hyvällä mielellä. Enkä useimmiten uskalla kirjoittaa myöskään kaikkein mukavimmista tai tärkeimmistä asioista, joita on tapahtunut. Ne voisivat mennä jotenkin pilalle tai tulla väärinymmärretyiksi, jos niitä kuvaisin huonosti. Ehkä tällainen riski tosin pitäisi vain ottaa. Monesti en tietystikään vain ehdi tai jaksa kirjoittaa, vaikka olisi asiaakin. Ja monesti arki vain toistaa itseään, eikä siinä ole paljoa kerrottavaa.

No, siinä oli vähän kriittistä katsausta taaksepäin. Blogin kirjoittaminen on ollut kuitenkin aika mukava harrastus. Vaikka en kerrokaan läheskään kaikkea mieleni syövereistä, niin kirjoitan tätä kuitenkin pääasiassa sen takia, että lukijat voisivat tätä kautta saada selkoa kuulumisistani ja ajatuksistani. Onhan tämä yksi tapa pitää yhteyttä ystäviin. Lukijakunta on aika pieni, luulisin että säännöllisiä kävijöitä on vain muutama. Ja satunnaisia ehkä vähän enemmän. Määrällä ei kylläkään ole väliä, kirjoitan tätä mieluiten juuri niille muutamille, jotka haluavat lukea, ja tietysti omaksikin ilokseni.

Aika näyttää, millaisista aiheista blogin toisena vuonna tulee kirjoiteltua.

Enkeli

Vanha ystävämme oli eilen siirtynyt taivaan kotiin. Tai ei Ilkka ollut vanha, hän olisi tänä vuonna täyttänyt 30. Uutiset löysimme naamakirjasta, jossa lukuisat ystävät nyt kirjoittelevat muistoja ja kauniita sanoja Ilkasta. Ja siitä, kuinka vielä nähdään taivaassa. Ilkka oli hieno ihminen, avoin ja reilu ja rohkea ja valoisa ja hyvä kaveri. Niin. Mutta en minä sinne naamakirjaan oikein mitään osaa kirjoittaa. Viime vuosina emme puolison kanssa juurikaan olleet yhteyksissä Ilkkaan, muutamaa viestiä ja sen sellaista lukuunottamatta. Suurin osa muistoista liittyy opiskeluaikaan raamattuopistolla, jonne menin lukion jälkeen. Siellä Ilkka ja tuleva mieheni soittelivat iltaisin kitaraa ja lauloivat kahviossa, ja itse istuin kuuntelemassa, kun en uskaltanut laulaa mukana. Ilkka antoi siinäkin asiassa kaikkensa peliin, sillä biisit tulivat sellaisella tunteen palolla, että niitä olisi voinut kuunnella loputtomiin. Mutta lopulta kai poikien kurkut kähenivät ja piti lähteä nukkumaan. Ja enää ei se kokoonpano soita täällä maan päällä. Mutta Ilkka on päässyt kotiin Jumalansa ja Isänsä luo, ja siellä ei vaivaa viimeaikainen sairaus tai mikään muukaan, eikä siellä tarvitse kaivata tai ikävöidä mitään tai minnekään.

Ilkasta voisi tulla mieleen montakin laulua, mutta lainaanpa tähän nyt Enkeliä. Koska enkelihän Ilkka taisi olla monenkin elämässä. Ja jotenkin tämä muistuttaa muutenkin Ilkasta, ja niistä opiskeluajoista:

Lastenhuoneen seinälle kun katson, näen siinä kuvan enkelin.
Kulkemassa yli suuren rotkon, lapsia suojelee hän siivin valkoisin, valkoisin.
Mä mietin joskus onko jotain muuta, jotain mitä ei voi käsittää.
Onko jossain taivaan valtakunta, siellä minne ihmiset ei nää, ei nää.

Kerro mulle jossakin on taivas, kerro siell' ei ole kuolemaa.
Kerro mulle jossakin on taivas, kerro siellä Jeesus asustaa.

Siell' ei kukaan kysy papereita, eikä mihin kerhoon kuulutaan.
Siell' ei tarvi enää laskelmoida, mitkä ihmissuhteet kannattaa, kannattaa.
Siell' ei ole enää kyyneleitä, siell' ei turvauduta valheisiin.
Siellä on vain joukko eksyneitä, jotka takas kotiin noudettiin, noudettiin.

Normisunnuntai

Kirkossakäyvä tammikuu jatkui tänään hyvällä menestyksellä, eli olin aamupäivällä kirkossa ja tulin sieltä kotiin hyvällä mielellä. Sen jälkeen jäin loppupäiväksi kotiin viettämään lepopäivää, kun puolisokin keksi itselleen ajankulua frisbeereissun parissa. Olen syönyt ja istuskellut ja lukenut Tarua Sormusten Herrasta (olen siinä nyt jo niin pitkällä, että en aio jättää tätä n:nnettä kierrosta kesken: Pippin on juuri vannonut uskollisuutta Minas Tirithin valtiaalle, ja taivas synkkenee). Kotitöitäkin on melkein mukava tehdä, kun tietää saavansa olla koko päivän kotona ja tehdä niitä rauhassa. Kovin paljoa ei tosin tullut tehtyä tai tarvinut tehdä, joten ehkä niitä ei pitäisi mainitakaan. Alkuillasta tapahtuneen saunomisen jälkeen olo on ollut sen verran raukea, että en voi sanoa tehneeni sen jälkeen juuri mitään, ellei lukemista ja epämääräistä hengailua lasketa. Ja nyt kello on 22:00, ei ole liian aikaista mennä vaikka kohta nukkumaan.

Läiskätesti

Meidän vessan tapetti on vaalea sinisin väriläiskin. Katsellessani sitä tänä aamuna löysin ketun ja kaksi lintua. Ehkä olen siis jossain määrin luontoon suuntautuva ihminen. Tosin seinässä oli myös joitain kiinalaisia merkkejä. Mieluiten menisin nyt takaisin nukkumaan.

Maxittomasti kirkossa ja kotona

Täytyy varmaan tässä tunnustaa, että vietän eräänlaista tipatonta tammikuuta. Lopetin (vihdoinkin) limsan lipittämisen toistaiseksi. Pepsi maxin käyttöni on ollut pitkän aikaa jokseenkin liian suurissa mittasuhteissa. Jos minulla oli fyysisiä vieroitusoireita, niin niistä olen varmaankin jo selvinnyt yli, kun olen ollut kuivilla sentään useita päiviä.

Olin riippuvainen. Oireet olivat joko henkisiä (toistuvia limsahaluja) ja fyysisiä (päänsärkyä) tai sitten pelkästään henkisiä (kuvittelua, että päänsärky johtuu maxittomuudesta). Oireiden takia en kyllä lopettanut, vaan koska päivittäiset suuret maximäärät ovat kuulemma epäterveellisiä.

Vietän myös kirkossakäyvää tammikuuta. Tässä kuussa on viisi sunnuntaita, jolloin meidän seurakunnassa on tilaisuuksia. Skippasin ensimmäisen, mutta muihin ajattelin osallistua. Tämä ei johdu pelkästään melko kirkossakäymättömästä syksystä vaan myös siitä, että tammikuussa siellä on tarjolla aika mielenkiintoista ohjelmaa. Aluksi on kolmen kerran puhesarja (jatkumot kiinnostavat aina jonkin verran enemmän kuin sekalaiset raapaisut) ja viimeisellä kerralla on vieraileva puhuja, jota kuuntelen muuten ihan mielellään.

Toinen joululoma

Loppiainen meni siinä. Nyt tuntuu erityisen hyvältä, että huomenna on vapaapäivä. Ja se on ansaittua vapaata.

Vuosi on alkanut aika mukavasti. Mieliala vaihtui jossain vaiheessa syksynjälkeisestä vähän väsyneestä suhtautumisesta paljon toiveikkaammaksi. Luulen, että tästä voi tulla ihan hyvä vuosi. Tai mistäs sen tietää, mutta katson ihan mielellään, mitä tuleman pitää.