Tarpeeksi lämmin

Ylpeys käy lankeemuksen edellä ja etenkin ruuanlaitossa. Eilen tein sitten toista annosta imellettyä perunalaatikkoa ja ajattelin, että tarjoan sitä viikon päästä vanhemmillenikin. Se meni ihan hyvin melkein loppuun asti, mutta loppu oli ilmeisesti hieman liian myöhään illalla. Ajattelin ensin ottaa sen pois uunista imeltymästä, mutta sitten tuumasin valvovani kumminkin jonkin aikaa ja laitoin kattilan takaisin sinne ja uunin päälle... Onneksi alkoi väsyttää jo aika pian sen jälkeen. Kun meinasin ottaa kattilan ulos, ehkä reilun puolen tunnin päästä ja paljain käsin tietysti, niin sormet meinasivat palaa... onneksi koskin vaan siihen muoviseen kahvaan, joten ei tullut pahemmin vahinkoja. Mutta sitten huomasin, että uuni on ollut 175 asteessa eikä 75 asteessa, joten mössökin oli sitten melko höyryävää. Nyt en sitten oikein tiedä menikö se pilalle vaiko eikö. Kun olin lykännyt siihen maidon ja muut ainekset, niin se maistui kuitenkin taas ihan normaalille. Joten ei siinä sitten mitään, pakastin sen ja nyt sitten mietin milloin sitä uskaltaisi yrittää (jatkaa) paistaa.

Huomenna ajattelin yrittää karjalanpaistin valmistusta. En ole koskaan tehnyt sitä, mutta sen ei kai pitäisi olla kamalan vaikeaa... En sitten tiedä, pitäisikö pitää vähän taukoa. Minusta tuntuu, että olen vaan hössöttänyt ja siivonnut jälkiä suurimman osan loman ajasta. Vaikka on kai tässä ehtinyt rentoutumaankin välillä.

Illalla tulee meille muutamia kavereita pelaamaan lautapelejä. Sitten mennään varmaan vielä katsomaan rakettejakin porukalla. Ehkä se on mukavaa vaihtelua useihin viime vuosiin, jolloin ollaan fiilistelty puolison kanssa kahdestaan kotosalla. Sekin on kyllä ollut mukavaa, vaikkakaan puolisoa en ole joka kerta saanut raahattua ulos asti.

Pirpana toivottaa onnellista uutta vuotta kaikille!

Saavutuksia

Meillä selvittiin taas joulusta. Mökki ei palanut eikä sauna, eikä kukaan tukehtunut kinkkuun eikä unohtunut lumihankeen. Ja mikä tärkeintä, oltiin melkein kuin kiltit lapset sulassa sovussa kaiken aikaa.

Kaksi yötä olimme minun vanhempien luona joulunvietossa ja sitten tulimme puolison kanssa joulupäivän iltana kotiin sitä jatkamaan. Mukavinta oli tällä kertaa joulusauna ja lumihangessa käynti. Isä ja isoveli aina lämmittävät saunan niin kuumaksi, että oli mukava hakea piristystä ulkopuolelta. Siinä vaiheessa minä aloin olla oikein tyytyväinen omaan jouluuni. Saunan lisäksi oli tietysti joulukuusi ja kinkkua ja lahjoja ja tunnelmoimista. Vanhempien kuusi tuoksui hyvin vahvasti saunavihdoille, mikä tuntui aluksi varsin merkilliseltä. Kotiinkin oli ihan mukava palata kun meillä oli kotonakin kuusi ja kinkkua ja kynttilöitä.

Olin vähän huolissaan, miten saamme oman kuusikiloisen kinkkumme syötyä, kun jouduimme jättämään sen jääkaappiin odottamaan melkein kolmeksi päiväksi. Mutta ei se kyllä sitten mikään ongelma ollutkaan, nimittäin se loppui jo eilen aamulla. Nyt on sitten toinen ihan pieni uunissa. Sen paistumisessa menee ihan tajuttoman kauan, vaikka se on niin pieni.

Hieno tapahtuma ennen joulua oli se, kun minun imelletty perunalaatikkoni onnistui täydellisesti ensimmäistä kertaa. Syötävää on tullut ennenkin vaikka ei suinkaan joka kerta, mutta nyt se ihan oikeasti imeltyi. Tämä oli meidän kymmenes joulu yhdessä, joten aika pitkään on tullut tuota perunalaatikon tekoa yritettyä, vaikka en nyt ihan muistakaan teinkö sitä jo heti ensimmäisenä vuonna. Koitin anopiltakin joskus kysellä ohjeita, mutta jotenkin niistä ei sitten tullut paljon apua, vaikka hän tekeekin itse tosi hyviä laatikoita. Ilmeisesti hän ei oikein tiedä miten hän sen tekee. Kuten olen kertonut niin pari vuotta sitten onnistuin löytämään kumminkin netistä nämä yksityiskohtaiset ohjeet, ja nyt jopa osasin tehdä niiden mukaan ja tulos oli hyvä. Tein ehkä kaksi asiaa eri lailla tänä vuonna viime vuoteen verrattuna. Ensinnäkin kun mössö oli  uunissa imeltymässä, peitin sen kannella ja vain kannella eikä millään eristysliinoilla. Toisekseen imelsin yön yli joten kävin hämmentämässä juttua vain noin kolmen tunnin välein. Nämä oliavat varmaan hyviä asioita, koska sitten mössön lämpötila tuli korkeammaksi ja se imeltyi paremmin. Uunin vipu oli noin 75 asteessa jolloin uunimittari oli tuon kolmen tunnin aikana kivunnut noin 62 asteeseen, samoin kuin soseen lämpotilakin kinkkumittarilla koeteltuna. Sellainen mössöön jätettävä kinkkumittari olisi kyllä oiva apuväline tässä, niin että uunin luukkua ei tarvitsisi turhaan aukoa. Mutta oli miten oli, nyt minä sitten osaan tehdä sitä kunhan en unohda miten se tehtiin. Tarkoitus olisi yrittää tehdä vielä toinen kattilallinen tässä vuoden loppupäivinä, kun perunoitakin on kaapissa odottamassa.

Merkittävä päivä

Tänään oli talvipäivänseisaus eli vuoden lyhyin päivä. Paljon ennen auringonnousua joskus puoli viideltä taivas oli aivan vaaleanpunainen ja lumiset puut sitä vasten erittäin kauniita. Sain siinä vaiheessa laitettua joulukinkun jääkaappiin. Paistaminen kun meni vähän pitkäksi tällä kertaa. Ehkä olisi pitänyt suunnitella asia vähän tarkemmin. No, ei se mitään, nukuin vain vähän yli puolen päivän ja ehdin kuin ehdinkin kävelylenkille vielä valoisan aikaan ihmettelemään lyhyttä mutta hyvin valkoista päivää.

Kuten kaikki varmaan jo tietävätkin, niin tänään alkoi myös maya-intiaanien ajanlaskussa uusi aikakausi. Tai jotakin sen suuntaista juttua olen kuullut. Partiolaisten joulukalenterissa oli tämän päivän luukku kuunsirpin kohdalla ja odotin mielenkiinnolla, että mitä sen takaa paljastuu. No, sieltä löytyi kuumailmapallo tuoden lisää tonttuja paikalle. Mitäpäs muutakaan.

Puolisolla alkoi tänään joululoma ja nyt olemme sitten molemmat lomalla. Mukavaa. Sunnuntaina olisi tarkoitus lähteä minun vanhempien luo pariksi päiväksi joulua viettämään. Isoveli on siellä myös. Ennen lähtöä olisi kyllä vielä aika paljon tekemistä. Olin jo viime yönä tarpeeksi väsyneenä päättänyt, että perunalaatikot jäävät tänä vuonna tekemättä, mutta en tässä jalossa päätöksessä varmaan pysty pysymään. Tänään kun tuli ostettua vielä paremmanlaatuisia perunoita sitä varten. Kai se on sitten taas huomenna kokeiltava onneani. Sen lisäksi pitää pakata lahjoja ja ottaa kuusi sisään ja koristella se (vaikka ei kai se mitenkään pakollista ole kun kuusi on ihan kaunis sellaisenaankin ja mikä tärkeintä, se tuoksuu). Jotain kotitöitä pitää harrastaa ja sitten vielä kaupassakin käydä, mutta ehkäpä puoliso voi tehdä sen. Hän kun meinaa joka tapauksessa lähteä vielä jouluostoksillekin. Eli sellaista tohinaa täällä meillä. En ole vielä osannut siitä luopuakaan.

Tosi rakkautta

Kahden on parempi kuin yksin, sillä heillä on vaivannäöstänsä hyvä palkka. Jos he lankeavat, niin toinen nostaa ylös toverinsa; mutta voi yksinäistä, jos hän lankeaa! Ei ole toista nostamassa häntä ylös. Myös, jos kaksi makaa yhdessä, on heillä lämmin; mutta kuinka voisi yksinäisellä olla lämmin? Ja yksinäisen kimppuun voi joku käydä, mutta kaksi pitää sille puolensa. Saarn.4:9-12

Saarnaajan kirja on ollut jo jonkin aikaa lukuohjelmassa. Edistyy hitaasti, mutta varmasti. Minusta tuo kuvaus kahdesta yhdessäkulkijasta on aika kaunis. Tällä kertaa se ei tuntunut liian kuluneelta. Sitäpaitsi se on helposti sovellettavissa omalle kohdalle, kun katselee viimeisiä yhdeksää ja puolta vuotta taaksepäin. Niistä voin olla kiitollinen.

Romaanien puolesta luen nyt Myrskyluoto-kirjoja ja ensimmäinen osa on Tie Myrskyluodolle. Se on ihan mukavaa luettavaa tähän joulunalusaikaan. Kertoo vanhoista ajoista. Ehkä se ei ole liian surullinenkaan, tai ainakin toivon niin. Ensimmäinen osa on pian lopussa. Liput on varattuna teatteriesitykseen viides tammikuuta, joten sitä ennen pitää ehkä lukea vielä muutama noista kirjoista.

Huomenta Suomi

Tänään on ensimmäinen lomapäivä, jos viikonloppua ei lasketa. Alan melkein tuntea olevani taas hereillä. Loppuviikko matkalta paluun jälkeen meni vähän kuin sumussa, kun töissä piti tehdä kaikenlaista ja vielä reissata lisääkin. Oikeastaan oli melko huono olo monta päivää. Mutta sain perjantaina työelämän siihen pisteeseen, että nyt voin olla tyytyväisin mielin lomalla. Ja olen jo nukkunut muutamia öitä oikein hyvin, joten mielialakin alkaa vastata vähän lomamieltä.

Huomenna äiti ja isä tulevat kylään ja tuovat meille joulukuusen. Ovat kyllä aika kilttejä, kun lähtevät tänne asti sitä taas tuomaan. Sen jälkeen aion leipoa joulupiparit. Eiköhän sillä tavalla pääse viimeistään myös joulunalustunnelmaan.

Mökit matkalla

Ensimmäinen luukku on avattu ja joulukortit vein jo postilaatikkoon. Joulukuun aloitustunnelmaan kai sopii mennä pienelle kävelylle lumisateeseen joulukortteja kantaen. Yleensä en lähetä niitä ihan näin aikaisin, mutta koska ne olivat jo valmiina, niin ei kai sitä viimeistä mahdollista postituspäivää tarvitse odottaa. Sitä paitsi poistun maasta huomenna. Puoliso olisi varmaan muistanut viedä joulukortit, mutta en laskenut sen varaan.

Onpa mukavaa, että talvi tuli jo. Pakkasta on nyt ehkä reilut 10 astetta ja illalla alkoi lopulta lumisade täälläkin. Näillä näkymin talvi on täällä vielä silloinkin kun tulen matkalta. Ja toivottavasti vielä muutamia kuukausia sen jälkeenkin.

Nousevan auringon maasta tuli viestiä, että siellä näemme todennäköisesti paljon värikkäitä jouluvaloja. Lunta siellä ei ole, mutta yöllä voi mennä pakkasenkin puolelle. Silloin olen toivottavasti turvallisesti hotellihuoneessa peiton alla. Kun tämä ja seuraava työmatka on tehty, niin sitten onkin joululoma. Eli oikeastaan jo joulu.

Sinne ja takaisin ja vielä jonnekin

Jonkinlaista kiirettä on pitänyt ainakin siitä päätellen, että edellisestä viestistä on kulunut jo 11 päivää. Kohta muuttuu vielä kiireisemmäksi. Sunnuntaina lähden työmatkalle kaukoitään ja sieltä palattua täytyy vielä käydä toisellakin reissulla. Tänään sain hommattua kohdemaan valuuttaa sekä matkalukemista. En tiedä luetuttaako, mutta on sitä melkein pakko mukaan ottaa. Onneksi löytyi.

Toinen kirja on Tie Myrskyluodolle. Se on aika lyhyt, mutta kyllä se yhdelle lentomatkalle riittäisi. Luulempa että luen sen ja neljä jatko-osaa joka tapauksessa vielä tänä vuonna. Ainakin jos niitä kirjaston hyllyistä löytyy. Tammikuun alkuun on liput varattuna kaupunginteatteriin katselemaan ja kuuntelemaan kyseistä tarinaa.

Toinen kirja on Lee Childin Tappotahti. Se olisi tarpeeksi pitkä, joten välttämättä tuota ensimmäistä kirjaa ei tarvitsisi ottaa lainkaan mukaan. Minä vaan olen lukenut jännäreitä oikeastaan aika vähän, joten en ole ihan varma, mitä saan. Ensimmäisen lauseen perusteella se olisi kyllä ihan kelvollinen: Minut pidätettiin ruokapaikassa nimeltä Eno's. Kevyt se ainakin on, kun se on pokkari. Ihan fyysisesti ja varmaan muutenkin.

Ehkäpä otan pelkästään tuon jälkimmäisen. Viimeksi kun olin matkalla, niin en aloittanutkaan matkalukemiskirjaa. Mutta silloin lennot olivatkin lyhyempiä. Jos joudun menemään Ouluun bussilla, niin voin ottaa sinne tuon myrskyluotokirjan. Hassua on, että edessä olevat lentomme maan ääreen kestävät noin 10 tuntia, ja silti Ouluun tuntuu olevan melkein yhtä pitkä matka. Nopein bussi menee sen viidessä tunnissa. Mutta katsotaan nyt.

Perjantai, ja mitä sen jälkeen on suunnitteilla

Huh. Perjantai. Kellon ollessa 22:22 alkaa olla pikkuhiljaa ihan rentoutunut olo. Vihdoinkin on viikonloppu.

Ostin tänään astiaston. Tai no ensimmäiset osat hankittiin jo synttäreille, mutta loput sitten tänään. Nyt riittää oransseja lautasia ja mukejakin on. Äiti antaa usein joululahjaksi ja synttärilahjaksi rahaa. Ja usein hän sanoo, että niitä ei sitten saa käyttää ruokaan. No nyt on ainakin viime jouluna saadut rahat tuhlattu oikein mallikkaasti.

Uusi astiasto on Arabian Teema-sarjaa. Sitä kai pidetään tylsänä, mutta minusta se on ihan käyttökelpoisen oloista, ja ainakaan tuo väri ei ole tylsä. Olen tyytyväinen. Ja tämän sarjan valitsin ihan itse. Naimisiinmenon aikoihin hankimme tai oikeastaan saimme Arabia 24H:ta. Se oli miehen valitsema, hän kun oli siihen aikaan astiatietoisempi kuin minä. Ne kupit ovatkin ihan kivan näköisiä, mutta niiden materiaali ei ole ihan paras mahdollinen käytössä. Ainakaan lautasissa silloin kun haarukka ja veitsi osuvat niihin. Niin ja lautasten ostamisesta täytyy vielä mainita, että sen lisäksi että ne olivat sopivasti alennuksessa, oli tänä viikonloppuna myös joku tuplaleimaviikonloppu ko kaupassa, joten sain samantien yli 20 leimaakin, joilla saa taas lisää alennusta. Oli se ihan mukava lisäyllätys.

Kaupungilla näytti myös olevan joku joulukatujuttu ja ostimme puolison kanssa kojusta yhteensä neljä lakua. Nehän olivat melkein kuin treffit.

Ostin myös lisää joulukorttipohjia korttien tekoa varten. Oikeastaan ei olisi aikaa lähettää koko kortteja tänä vuonna, mutta taidan kuitenkin ruveta väsäämään niitä ja vieläpä omin pikku kätösin. Kun kerran kotoa löytyivät kerrankin kaikki tarvikkeetkin kortteja varten noita lisäpohjia lukuunottamatta. Ja kun ne kaksi, mitkä tein tässä yhtenä iltana, ovat minusta ihan kivan näköisiä. Siis ainakin minun luovuustasooni nähden.

Olin ajatellut tehdä piparit jo valmiiksi tässä kuussa, mutta ne kyllä jäävät nyt jouluviikolle tai sitten ne jäävät kokonaan tekemättä. Nyt on kaksi viikkoa normaalielämää ja sitten kaksi aika matkailupainotteista viikkoa ja sitten onkin jouluviikko ja joululoma. Luultavasti ne piparit täytyy kyllä tehdä sitten jouluviikolla. Siinähän sitä pääsee sitten tunnelmaankin. Ehkä perunalaatikon tyriminen jää tekemättä tänä vuonna, mutta ehkäpä se ei ole niin vakavaa. Varsin sopivasti appiukko tarjoutui sekä tilaamaan että hakemaan meillekin joulukinkun jostain paikasta. Sellaisen, jota ei pakasteta. Se onkin uusi kokemus.

Ostoksien jälkeen pääsin hierontaan tuhlaamaan lisää rahaa, mutta se ei varmaankaan mennyt hukkaan. Tunnin jälkeen hieroja sanoi, että koko selkä oli ihan jumissa alhaalta ylös asti, ja että se käsittely varmaan tuntui jonkin verran. Joo kyllä tuntui. Ja sen jälkeen tuntui myös jonkin aikaa päässä niillä kohdin, mistä päätäni särki aika ikävästi alkuviikolla. Taisi päänsärynkin syy vahvistua.

Kotiin päästyä rentoutuminen jatkui saunomisella. Nyt ei taida enää ehtiä muuta kuin syödä iltapalaa ja mennä nukkumaan. Huomenna nukun pitkään (puoliso menee ylitöihin) ja järkkäilen vähän paikkoja ja teen pienryhmäalustuksen ja käyn kaupungilla (valitettavasti sinne on vielä lisääkin asiaa) ja teen joulukortteja. No, ehkäpä en kuitenkaan ihan noita kaikkia ennätä. Mutta onhan sunnuntaikin olemassa. Ja siitä nukkumisesta on hyvä aloittaa.

Metsäretkellä

Hur hur. Räntää roiskii ja tuulee. Onneksi on siisti ja lämmin sisätyö. Onneksi en nuorempana lähtenyt isän jalanjäljille metsuriksi (eipä tullut kyllä mieleenkään).

Isä on tänäänkin metsässä ja varmaan nauttii. Hän sanoo menevänsä metsäretkelle joka päivä. Ja meneepä aika usein vielä viikonloppunakin äidin kanssa. Viime viikonloppuna kun olimme siellä kylässä, niin äti ehdotteli jo lauantainakin metsäretkeä tekemisen puutteessa, vaikka ulkona satoi koko päivän. Huomasin, että isä ei ollut aivan yhtä innostunut ja me muut vielä vähemmän. Sunnuntaina sitten kuitenkin kävimme pienellä autoajelulla, joka suuntautui kivalle näköalapaikalle metsän keskelle. Ei satanut, mutta maisema oli aika kivan näköinen kun notkoista nousi sumua. Ja liriseviä puroja oli sitten joka puolella. Isä sanoi, että maastossa on nyt enemmän vettä kuin ikinä. Aika paljon näytti olevankin.

Valitettavasti näin myös yhden kaljatölkin, joten mitään koskematonta erämaata se ei ollut.

Viides

Remember, remember, the 5th of November 

The Gunpowder Treason and plot;

I see no reason why Gunpowder Treason

Should ever be forgot!

Lauantaina olisivat tiedossa toiset Bonfire Night-kemut minun kohdallani. Tarkoitus olisi ainakin niihin osallistua, koska viime vuonnakin siellä oli ihan mukavaa. Tuo runo on sen verran hauska ja marraskuu sen verran harmaa, että postasin sen taas tänä vuonna.

Lämmitys päälle

Marraskuu. Ja sen näköistä on myös ulkona. Tänään oli vähän ankeat fiilikset myös pään sisällä. Kun viluttaa ja väsyttää ja selkä jumittaa ja työt tökkivät ja ulkona on loskaisaa, niin arvaahan sen.

Nyt on jo paljon parempi olo. Piipahdin rukousillassa muutamatta kertaa tänä syksynä. Hyvän olon sieltä olen ainakin saanut joka kerta. Ja jotain muutakin.

Vilutukseen auttavat varmasti myös lämpimät vaatteet. Ja väsytykseen nukkuminen. Jos hoidan ne asiat kuntoon ja pyydän aamulla Isonveljen mukaan työpaikalle, niin ehkä huomenna on parempi olla myös töissä.

Sitäpaitsi huomenna on perjantai ja töiden jälkeen lähdemme moikkaamaan minun vanhempiani. Se kuulostaa ihan mukavalta. Voisinkin olla parin täysihoitopäivän tarpeessa. Pitää vaan ottaa parit villasukat JA isän lahjoittamat syylärit mukaan. Sitten ei varpaitakaan palele.

Perillä

Kävelin tänään töihin. Aika kotipihasta työhuoneeseen 35 minuuttia. Perille päästyä piti henkäistä jonkin aikaa ja vaihtaa paita. Vähänkö olen ylpeä itsestäni. Vielä jos olisin lähtenyt kaksi minuuttia aiemmin niin en olisi edes myöhästynyt töihintuloliukuman takarajasta.

Matkan pituus on ihan hieman sohvaperunan kipurajan yläpuolella, etenkin aamulla. Mutta jos sen kävelisi joka päivä toiseen suuntaan niin siinä saisi sen päivittäisen liikuntapuolituntisen, mitä terkkarikin suositteli jossain vuosi tai pari sitten tapahtuneessa työterveystarkastuksessa. Kuntokin saattaisi hieman parantua, etenkin jos sen kävelisi molempiin suuntiin.

Harmi vaan, että nämä tosi kivat talvikelit loppuvat huomenna. Ketä kiinnostaa kävellä aamulla vesisateessa. Mutta ehkä menen sitten aamulla bussilla ja kävelen illalla. Iltaisin on onneksi jo niin pimeää, ettei näe kuinka harmaata on.

Pyöräily ei tule enää kysymykseen. Nyt on talvi.

Nuorempia ja vanhempia

Olen 30-vuotias.

Eiiih. Eiliseen asti se oli vain hyvä tekosyy kutsua vieraita ja siivota kotia ja leipoa kakkua, mutta nyt on juhlat juhlittu. Enkä pääse takaisin kakkosella alkaviin ikälukemiin. Ja tällaisia ajatuksia tuli siis tänään siitä huolimatta, että olen tämän viikkoa sanonut ihmisille, että "voin ihan hyvin ajatella itseäni kolmekymppisenä". No, täytyyhän sitä nyt vähän hätkähtää, kun uudelle kymmenelle siirtyy.

Synttärit olivat oikein kivat ja onnistuneet. Vieraita kävi 12 ja tulivat vielä sopivasti sellaisessa liukuvassa järjestyksessä, että ruuhkaa ei päässyt pahemmin syntymään ja kerittiin hyvin jutella kaikkien kanssa.

Kolme vieraista olivat nuorempia kuin minä.

5-vuotias tuli suoraan päiväkodista ja jalat märkinä. Yritin etsiä jotkut pienemmän puoleiset omista sukistani ja lapsen äiti kyllä ihmetteli, kun ne olivat tytölle juuri sopivat. Ne ovatkin tuntuneet viime aikoina vähän ahdistavilta. Luulen, että en tarvitse niitä enää.

3-vuotias tuli kirjekuoren kanssa, josta löytyi ihanan tytön kuva. Hän myös mainitsi pipostaan, joka oli punainen, ja jossa oli hänen isänsä firman logo. Kysyin, että oletko isin tyttö, johon tyttö sanoi, että Joo. ...ja äidin tyttö. ...ja kaikkien tyttö. Itse en ollut noin ihana pienenä.

24-vuotias tökkäsi 3-vuotiasta nenään ja sai tämän kikattamaan.

Appiukko sanoi, että hän tuo minulle lahjan sitten 30 vuoden päästä. Sitä odotellessa.

Vanhin vieraista oli 80+. Joten voi olla, että minullakin on vielä matkaa edessäpäin ihan riittävästi.

Kauniit kukat kaunis koti

Nyt ne ikkunat, jotka meinasin pestä, on pesty. Hyvä. Sääennusteessa näkyy jo pakkasta, hui! Tosin se olisi ihan kiva, jos vaikka talvi tupsahtaisi tällä kertaa vähän aiemmin kuin viime vuonna. Ei sitä koskaan tiedä.

Viikon päästä on jo synttärit, joten kyllä tässä vääjäämättömästi loppusyksyssä ollaan. Isä ja äiti kävivät jo juhlimassa täällä eilen minun kohta täynnä olevia pyöreitä ikävuosiani. Isä sanoi, että silloin kun synnyin, oli pakkasta miinus 20. Eilen kävimme syömässä kalliisti kivassa ravintolassa ja sitten haimme jälkiruuat kotiin. Äiti toi kukan ja tunnistin sen ihan itse orkideaksi. Se on hieno, täytyy kyllä myöntää. Ja äidin aiemmin tuomassa kaktuksessa, jonka hän neuvoi laittamaan loppukesäksi parvekkeelle, on nyt nuput. Jos muistan kastella sitä, niin se kukkii kohta. Nättiä.

Puoliso siivosi tänään työhuoneensa tiistaina tulevaa yövierasta varten. Minäkin innostuin sitten siivoamaan olohuoneen työpöytäni, jota en kylläkään käytä muuta kuin tavaroiden säilyttämiseen, koska se on niin korkea. Mutta nyt se näyttää kuitenkin paljon kivemmalta. Vein myös viherkasvit suihkuun, kun äiti muisti taas sanoa siitä. Äitien neuvoja kannattaa kuunnella.

Tämäkin viikonloppu oli ihan onnistunut. Mutta ei haittaisi, jos se olisi pidempi. Näinä viikkoina ja viikonloppuinakin väsyttää aika lailla. Varmaan se johtuu syksystä.

Laiska mutta ahkera nukkuja

Tänä aamuna taisin tehdä vuoden tai pidemmänkin ajan aamu-uniennätyksen. Tai ei vain tänä aamuna vaan myös aamupäivänä ja keskipäivänä. Kun heräsin, kello näytti 12:37. Vaikka nukunkin viikonloppuisin aika pitkään, niin yli puolen päivän en oikein koskaan. Nytkin voisin sanoa, että se liittyi siihen, kun olen kipeänä. Tai vähän niinkuin kipeänä. Syksyn flunssa numero kaksi ei ole oikein kunnolla vielä hyökännyt, mutta olo on ollut aika vetämätön tänä viikonloppuna. Josko se menisi näin huolellisella levolla ohi.

On hassua, miten nukkuminen voi olla joko mukavaa tai epämukavaa. Jos on liian väsynyt, nukkuminen ei tunnu välttämättä mukavalta. Tai jos on väsynyt, mutta nukkuu silti levottomasti. Niin käy usein viikonlopun ensimmäisenä yönä ja niin kävi tälläkin kertaa. Mutta toisena yönä, kun on enää vähemmän väsynyt, niin nukkuminen tuntuu ihanalta. Niin kävi tälläkin kertaa. Eivätkä asiaa pahentaneet juuri vaihdetut lakanat. Kerrankin puhtaat ja mukavat.

Puolisokaan ei tullut herättämään, kun tiesi minun olevan vähän kipeä. Sen sijaan hän oli lukenut kokonaisen kirjan Raamatusta sillä välin kun nukuin. Ei kuitenkaan käskenyt minua menemään muurahaisten tykö.

Päiväunia en nukkunut.

Nenäpalloa

Minulla on ehkä uusi liikuntaharrastus. Sellainen, jossa on helppo päästä alkuun, mutta jossa kuitenkin on paljon kehittymisen varaa. Sulkapallo. Tiistaina pääsin kokeilemaan sitä neljän hengen porukalla. Osallistujiin kuuluu yksi pariskunta, joka minulla on ollut kunnia tuntea jo aiemminkin ja joka tuli pyytäneeksi minua mukaan, sekä yksi irtomies, joka oli minulle ennestään tuntematon ja jonka vaimo kuulemma on raskaana eikä voi täten pelailla. He tarvitsivat neljättä pelaajaa, joten pääsin mukaan, ja voi olla että pääsen toistekin.

Ensin me vaan lätkimme yksi vastaan yksi. Se irtomies osoittautui porukan taitavimmaksi, ja hän alkoi heti antaa ohjeita, että minun pitää yrittää osua häntä nenään. En tietyistä syistä osunut, mutta oli siitä neuvosta hyötyä. Sitten pelasimme nelinpeliä. Käsi meinasi lähteä irti tai siltä ainakin tuntui, mutta selvisin ihan hyvin loppuun ja kivaa oli. Taisin yrittää ihan tosissaan, mutta ei se mitään vakavanaamaista peliä ollut. Ja pallo osui välillä iloisesti päähän, jos siihen ei osunut mailalla. Näin kolmantena päivänä pelin jälkeen käsi on enää vähemmän kipeä ja tuntuu siltä, että sillä voisi varmaan pelata uudestaan taas joskus ensi viikolla.

Tänään menin sitten kauppaan ja ostin oman mailan. Ja täytyy tunnustaa, että ostin myös kengät pelaamista ja mahdollisia muita harrasteita varten. Onneksi molemmat olivat alennuksessa, mutta menihän niihin kyllä rahaa. Mutta sisäliikuntakengät ovat vasta toiset, jotka olen ikinä ostanut, ja edelliset ovat yhtä numeroa liian pienet. Ne pienet tuli hankittua joskus 18-kesäisenä aerobiccia varten, ja kyllä, ostin ne, vaikka arvelin, että suurempi koko olisi ollut parempi. Eipä ollut järin fiksua, ja sen on kyllä muistanut aina kun ne on jalkaansa änkenyt. Mutta se oli kylän ainoa urheilukauppa, eikä siellä ollut isompaa kokoa paikalla. Nuo uudet ovat ainakin paremmat kuin Ne. Toivottavasti olen nykyään viisaampi (vaikka epäilen vähän).

Pieni narniatutkimus

Lauantaina totesin, että kirjaston kirjat olivat lopussa, joten oli pakko mennä omalle kirjahyllylle. Sieltä löytyi käteen Narnian tarinat ja nyt menen toisessa osassa Prinssi Kaspian. Meillä on kokoelmateos, josta löytyvät kaikki seitsemän osaa. Haluaisin ne kyllä mieluummin erillisinä. Nykyään kokoelmakirjoihin on laitettu aina nuo tarinat siinä uudessa typerässä järjestyksessä. Ja lisäksi se on painava. Mutta hieno leijona siinä kyllä on kannessa.

Nyt seuraa turhasta avautuminen, koska en jaksa valittaa mistään oikeista aiheista.

Minua ärsyttää, että tuota jälkeenpäin keksittyä kronologista järjestystä mainostetaan kirjoittajan suosittelemana tai haluamana lukemisjärjestyksenä. En tiedä sitten oliko se oikeasti Lewisin mielipide, mutta mielestäni perusteet sille ovat melko hatarat. Ainakin minun Narnia - opas fantasiamaailmaan -kirjani esittämät perustelut ovat hatarat, ja tyyli millä Lewisin mielipide siinä julistetaan on kypsyttävä. Joku pieni fani oli kirjoittanut Lewisille, että hänen mielestään kirjat kannattaisi lukea mieluummin toisessa järjestyksessä, siten, että ensimmäisenä tulee Taikurin sisarenpoika. Jos kirjailija on tälle yhdelle pojalle vastannut, että "luulempa olevani kanssasi samaa mieltä kirjojen lukemisjärjestyksestä", niin ei se minusta vielä tarkoita, että tuon kirjeen saa ottaa asianosaisen kuoleman jälkeen ja julistaa kaikille, että kirjoittaja suosittelee nimenomaan tätä järjestystä kaikille. Voihan olla, että hän oli sitä mieltä, mutta en minä nyt tuon perusteella sitä johtopäätöstä tekisi. Vaikka omaiset olisivat antaneetkin nuo kirjeet jakoon. Ja vaikka Lewis olisi ollutkin sitä mieltä, niin minä en ole.

Mielestäni ainakin ensimmäiset tarinat kannattaa lukea siinä järjestyksessä, kuin ne on kirjoitettu. Sillä siinä järjestyksessä ne syntyivät. Kyllä tarinan pitää alkaa siitä, mistä se alkoi, eli siitä kun Lucy kurkisti vaatekaappiin.

Tarinat julkaistiin alunperin tässä järjestyksessä ja tässä järjestyksessä ne kannattaa lukea:
1. Velho ja leijona
2. Prinssi Kaspian
3. Kaspianin matka maailman ääriin
4. Hopeinen tuoli
5. Hevonen ja poika
6. Taikurin sisarenpoika
7. Narnian viimeinen taistelu

Oikeasti ne olivat kuulemma kirjoitetut tässä järjestyksessä:
1. Velho ja leijona
2. Prinssi Kaspian
3. Kaspianin matka maailman ääriin
4. Hevonen ja poika
5. Hopeinen tuoli
6. Narnian viimeinen taistelu
7. Taikurin sisarenpoika (valmistui viimeisenä, mutta oli tekeillä jo toisena)

Sekin käy, mutta kyllä tuo viimeinen taistelu aikamoinen loppuhuipennus on. On se parempi jättää viimeiseksi. Ehkä minäkin joskus pääsen sinne. Siis loppuun.

Kirkastuneita näkyjä

Onpa harmaata ulkona. Eipähän mene hyvä keli hukkaan, kun meillä on ollut siivousviikonloppu. On se ihmeellistä. Ja kylläpä voi tulla onnellinen olo siitä, kun on siistiä ja saa olla kotona.

Tänä syksynä ei ole kyllä tuntunut olevan kovin montaa aurinkoista päivää. Ja nekin muutamat kirkkaammat hetket olen tainnut olla töissä. Sääli, sillä ruskassa olevat puut näyttävät aivan ihmeellisen ihanilta, kun aurinko paistaa niihin. Yhtenä päivänä lähdin kuudelta töistä tultua suoraan pikku kävelylle niitä katselemaan, kun kerrankin aurinko paistoi. Siinä kerkisin sitten vartin verran imemään aurinkoisia ruskanäkyjä näkyjä itseeni, ennen kuin aurinko laski tai meni pilveen tai jotain. Eilen niitä pystyi vähän aikaa ihastelemaan ikkunanpesun lomassa. Kunnes meni pilveen ja alkoi taas joku myräkkä. Ruskassa olevat puut näyttävät muuten oikein hyviltä myös puhtaiden lasien läpi, täytyy sanoa. Nyt niitä kelpaa katsella sataa tai paistaa.

Läpinäkyvää

Aah...ihana viikonloppu. Sain nukkua aamulla ja kyllä nukuinkin. En kerro, kuinka pitkään. Mutta aika normaali lauantaiaamu se minulle oli.

Sen jälkeen sain pestyä sekä makuuhuoneen että keittiön ikkunat. Vähänkö olen ylpeä itsestäni. Ei se nyt niin kamalaa sitten ollutkaan. Toivottavasti en ollut liian ajoissa liikkeellä. Erään kerran tuli joku myrsky heti ikkunanpesun jälkeen ja mäiski makkarin ikkunan täyteen jotain silppua puista. Mutta eihän tuon ulkolasin lääppiminen uudestaan nyt sitten enää olisi niin iso vaiva. Pääasia on, että ikkunat ovat suhteellisen puhtaat, kun talvi tulee. Olohuoneen lasit aion pestä myöhemmin ja työhuoneen jätän puolisolle. Kyllä se siitä.

Ikkunanpesussa auttoi sekin, että olen päässyt yli taas yhdestä pakkomielteestä. Voin pestä ikkunoita, vaikka muut kotityöt olisivat rempallaan. Tai ehkä ne eivät olleet niin pahasti rempallaan tällä kertaa. Puoliso on sitä paitsi luvannut imuroida. Lähiaikoina. Koska tässä perheessä muut eivät kuulemma osaa käyttää imuria. En kyllä ainakaan kestä kuunnella sitä imurin vinkumista. Pitäisi ostaa uusi.

Sydämiä ruutupaperilla

Puoliso oli tänään lähettänyt minulle tykkäämisviestin ruutuvihkon välityksellä. IhQua.

Alkuaikoina, siis silloin kuin aloimme kulkea iltaisin hämärillä poluilla, meillä oli tapana aamupäivisin istua luokassa vierekkäin ja vaihtaa ajatuksia viestivihkossa. Vaihdoin viestejä kyllä muidenkin kavereiden kanssa. Opettajien ajatukset tavoittivat sitten vähän heikommin kohteensa, mutta he eivät käyttäneetkään vihkoja. Oi niitä aikoja. Tuntien jälkeen olivat vuorossa iltapäiväunet.

Yhteen noista vihkoista minä luullakseni kirjoitin, että "olen epävarma haluanko lapsia". Puoliso tai siis silloinen ihastuksen kohteeni ilmoitti, että hänen mielestään lapset kuuluvat avioliittoon ja hän haluaa niitä 12. Olisikohan lukenut vähän liikaa hobiteista. Tusina lasta on kuitenkin (luultavasti onneksi) edelleenkin tekemättä.

Feministikaverille piti tietenkin esittää mahdollisimman konservatiivista seurustelevaa pariskuntaa. Minä istuin poikaystävän jalkojen juuressa ja hän selitti kaverillemme, miten tulen tekemään kaikki kotityöt parisuhteessamme. Minun tehtäväni oli hymyillä ja myötäillä. Oi niitä aikoja.

Raamattuopistolla seurusteluun liittyi sitten myös väistämättä eteentuleva opiskelijapastorin pakeilla käynti. Siitä riittikin huvia vielä vuosiksi eteenpäin. Jotenkin vaan tuli sellainen olo, että hän saarnasi meille hieman väärästä aiheesta. Mutta eihän sitä kukaan kaikkea voi tietää. Täytyy jättää pastorirassukan kömmähdys salaperäisyyden suojaan.

Niinä aikoina pystyi saamaan aikaan elämää ravistelevan riidan melko pienestä aiheesta. Onneksi niitä ei montaa kylläkään sattunut. Sen jälkeen kun menimme kihloihin, konfliktit muuttuivat paljon rauhallisemmiksi. Kai siitä tuli turvatumpi olo.

Riitelyn välillä saattoi kuulla poikaystävän tulkitsevan kaverinsa ja kitaran kanssa sydäntäsärkevästi kappaletta Mene mene pois:

Ethän ole niin kuin muut
ovat ennen sua olleet
ja pois lähteneet.
Ethän mene niin kuin muut
ovat ennen sua menneet
ja pois lähteneet.

Ethän katso niin kuin muut
ovat ennen katsoneet
ja pois lähteneet.
Ethän koske niin kuin muut
ovat ennen koskeneet
ja pois lähteneet.

 Mene mene pois jos et usko unelmiin,
mene pois jos et usko lupauksiin,
haaveisiin ikuisiin.
Mene mene pois jos et usko unelmiin,
mene pois jos et usko lupauksiin,
rakkauteen yhteiseen.

Ethän lupaa niin kuin muut
ovat ennen luvanneet
ja pois lähteneet.
Ethän tunne niinkuin muut
ovat ennen tunteneet
ja pois lähteneet.

Ethän naura niin kuin muut
ovat ennen nauraneet
ja pois lähteneet.
Ethän itke niin kuin muut
ovat ennen itkeneet
ja pois lähteneet.
 

 Mene mene pois jos et usko unelmiin,
mene pois jos et usko lupauksiin,
haaveisiin ikuisiin.
Mene mene pois jos et usko unelmiin,
mene pois jos et usko lupauksiin,
rakkauteen yhteiseen.

Mutta jää mun luo jos uskot unelmiin,
jää mun luo jos uskot lupauksiin,
haaveisiin ikuisiin.
Mutta jää mun luo jos uskot unelmiin,
jää mun luo jos uskot lupauksiin,
rakkauteen yhteiseen...

En sitten mennyt pois.

Lisää nukkumisen ihanuudesta

Ei saa olla iloinen puolison sairaslomasta. Ei saa olla iloinen puolison sairaslomasta. Mutta on se silti ihan mukavaa, kun saan mennä pitkästä aikaa töihin autolla. Etenkin kun tämä alkuviikko on ollut harvinaisen väsynyttä aikaa. On kyllä hyvä, kun mies sai kolme päivää toipumisaikaa. Taitaa koitua hänellekin levoksi kaikesta  huolimatta. Painoihan tuo läpi viikonlopun ylitöissä. Ja kenelläkään ei soi näinä päivinä herätyskello kuudelta. Eikä 3:25. Aah.

Sunnuntaihan meni minun osaltani ihan hyvin, vaikka en kerennytkään nukkumaan ihan niin hirveästi. Niinhän se aina menee. Asiaa ei kyllä haitannut yhtään se, että oltiin matkalla mahdollisimman hyvin varustetulla kulkuneuvolla. Siellä oli makuupussikin. Ja päätä sai lepuuttaa. Mutta montakohan yötä täytyy nukkua tosi hyvin, että normaali vireystila palautuu. Aika monta varmaan.

Ainiin. Syyllinen mysteeriseen palokellon kaltaiseen vihellykseen selvisi. Ruokailualustahan se.

Nukkumisavautuminen

Minä olen aika huono nukahtamisessa. Huomenna tai siis tänään olisi aikainen lähtö - onneksi vain harrastuksiin. Mutta siitä huolimatta olisi mukava nukkua vähäsen. Menin kylläkin ajoissa nukkumaan (ei olisi ehkä kannattanut), kun ajattelin että viime aikoina on muutenkin ollut huonounisia öitä. Ja olisin ehkä saanutkin unta, mutta kun en saanut. Ensin jomotteli pikkuisen hammasta. Piti hakea särkylääkettä. Sitten puoliso alkoi pyöriskelemään. Häntä ei onneksi minun pyöriskelyt tunnu haittavan samassa määrin. Sitten päätin, että on mentävä työhuoneeseen nukkumaan. Se toimii yleensä, mutta ei tällä kertaa. Hätkähdin kovaan viheltävään ääneen. Mietin jonkin aikaa, että mistä ihmeestä se tuli. Ehkä puolison uudesta ruokailualustasta, mutta se oli aivan pimeänä. Kannettava konekin oli kiinni. Ajattelin, että se tuli ehkä ulkoa. Se kuulosti oikeastaan auton varashälyttimeltä, mutta paljon lyhyemmältä ääneltä. No sitten se kuului noin vartin päästä uudestaan, missä vaiheessa pakenin takaisin puolison viereen pyörimään. 160 cm leveä sänky on meille liian kapea. Meillä pitäisi varmaan molemmilla olla omat huoneet. Koko soppa syntyi, vaikka en edes stressannut kovin paljoa nukkumisesta. Mutta tässä vaiheessa, kun olin pyöriskellyt ja rampannut vessassa kolmisen tuntia ja vaimea vihellys kantautui työhuoneesta päin uudestaan, niin meni hermot ja nousin ylös. Ensi kerralla taidan jättää suosiolla nukkumisen väliin. Herätykseen on 2,5 tuntia. Kohta voisi mennä takaisin loikoilemaan. Hohhoijaa.

Joy to the world

Puoliso pääsi johonkin a cappella lauluryhmään mukaan ja nyt hän laulelee illat pitkät joululauluja. Ulkona on pimeää ja sataa vettä. Miltei myöhäissyksyinen tunnelma, mutta syksyinen nyt ainakin.

Viikko on ollut taas vaihteeksi aika kiireinen. Viikonlopusta tulee kiireinen myös. Ikkunanpesu jää lokakuulle. Ehkä pyhitän seuraavasta seuraavan viikonlopun sille. Tai jotain.

Possu ja sen kaverit

Leivoin tänään pitkästä aikaa pikkuleipiä. Se ei ollutkaan niin rasittava homma kuin olin muistanut. Mutta niiden pallukoiden pyöritteleminen on kyllä rasvaisinta puuhaa, mitä tiedän. Rasva tihkuu niistä vielä kypsinäkin. Jam.

Pipareita aion tarjota perjantaina työkavereille. Juhlien syy on viimeinen työpäiväni määräaikaisena henkilönä. Eli vähän niinkuin läksiäiset. Vaikka palaankin sitten maanantaina töihin. Tällä viikolla oli juuri kahvitunnilla puhetta siitä, että voisimme jatkossa pitää läksiäiset aina heti, kun joku tulee töihin. Sitten se olisi hoidettu.

Pidän siis läksiäiset, koska voi olla, että vähään aikaan ei tule sellaiseen tilaisuutta. Onneksi muita ilon aiheita aina löytyy. Työpaikalla oli puhetta myös siitä, että jos ruvettaisiinkin tuomaan pullaa aina silloin, kun menee oikein huonosti. Silloin vaan pullaa saattaisi tulla ihan liikaa.

Kesäloma uusiksi

Nyt ehdin vielä laittaa näkyville muutaman kuvan ja muistelun melkein kuukauden takaisesta viikonlopusta merellä. Siellä ei ollut laisinkaan niin kylmä kuin olisi voinut olla, itseasiassa oli oikein lämmintä ja kesäistä. Siitä huolimatta onnistuin käyttämään myös lautailuhousuja ja pipoa ynnä muuta sellaista. Välillä taas ei olisi tarvinut olla melkein mitään päällä. Se oli elokuun viimeinen viikonloppu ja se tuntui olevan myös kesän viimeinen viikonloppu. Ja minä pääsin itseasiassa ihan lomatunnelmaankin. Tuntui, kuin olisin saanut pitää toisen kesäloman, lyhyen mutta laadukkaan.

Veljen ostama vene oli mielestäni hieno. Se on pitkä ja kapea. Näytti siltä kuin se olisi ollut noin puolet kapeampi kuin muut samanpituiset veneet laiturissa, vaikka ei se ero nyt ehkä ihan niin iso ollut. Ensisilmäykseltähän vene siis näytti vähän hassulta. Se on kuitenkin isoin purjevene, jonka kyydissä olen ollut. Ja korkein, sillä maston huippu oli 18 metrin korkeudessa eli melkein puolet korkeammalla kuin aikaisemmissa tapauksissa. Leveyttä sillä on 2,7 metriä ja pituutta 12,5 metriä. Ja se on ruotsalainen. No, vaikka sisätilat olivat ahtaammat kuin niissä isoissa ja hienoissa naapuriveneissä, niin mielestäni ne olivat aika fiksusti järjestetty. Ja purjehtiminen sillä oli mukavaa. Se kulki hyvää vauhtia melkein olemattomassa tuulessa, vaikka kaikki purjeet eivät edes olleet ylhäällä. Voisin lähteä toisenkin kerran. Ehkä ensi vuonna.

Sitten ne valokuvat. Veneestä en laita kuvaa ainakaan tällä kertaa, koska blogin piti pysyä ihan pikkuisen anonyyminä. Mutta joutsenia piti tietenkin taas kuvata. Tässä ovat ensimmäiset:

Tässä ne menevät meitä karkuun, kun tulemme isoveljen veneellä:

Ja tässä ovat toiset joutsenet, jotka menevät meitä karkuun, kun melskaamme iltakävelyllä:

 Tässä hieman nopeammat ohittavat meidät:

Tässä tulee vastaan purjevene niin kauniin värisen spinnaakkerin kera, että siitä piti ottaa yksi kuva. Minä pidän sinisestä. Me emme kokeilleet spinnaakkeria, vaikka myötätuulta taisi olla jossain vaiheessa.

Tässä taas tulee vastaan purjelaiva. Sellaisesta on aina otettava kuva:

Väsynyt blogikirjoitus

Viime kirjoituksesta on näköjään kulunut taas viikon verran. Aika kuluu niin nopeasti. Blogin aloituksestakin on jo kaksi ja puoli vuotta. Viime kuukausina on tullut kirjoitettua selvästi vähemmän. Ajatukset ovat varmaan olleet muualla.

Tänään on ollut aika väsynyt olo, joten tänään tulee väsynyt blogikirjoitus. Flunssa on kyllä mennyt jo ohi, mutta tuntuu vähän siltä, ettei se kuitenkaan ole ihan kokonaan mennyt ohi. Tänään oli myös ensimmäinen etätyöpäiväni. Ainakin sain nukkua pidempään, mutta sen jälkeenkin on ollut aika vetämätön olo. Muissa olosuhteissa etätyöstä olisi jäänyt ehkä parempi maku. Sain minä kumminkin työtietokoneen kotiverkkoon ja lisäksi tehtyä töitäkin. Ei se nyt tietystikään ollut ensimmäinen kerta kun tein töitä kotoa, mutta se oli ensimmäinen kokonainen etätyöpäiväni. Oh yeah.

Työstä puheenollen, minua häiritsee se, että tämän blogin tunnisteissa työ johtaa lukumäärässä niin selvästi. Miten se voi olla mahdollista? Enhän kirjoita paljonkaan työasioista. Ehkä minä sitten mainitsen ne niin usein.

Nyt olisi sitten viikonloppu. Ja ikkunat odottavat taas pesuaan. En muista mitä selitin täällä blogissa keväällä, mutta en kyllä silloin pessyt ainuttakaan ikkunaa. Makuuhuoneen ikkunaa en pessyt viime vuonnakaan, ja se on kyllä sen näköinenkin. Saisikohan sen pestyä tänä viikonloppuna ja muut jossain vaiheessa. Ehkä. Hyvin likaisen ikkunan peseminen tuottaa ainakin suurimman tyydytyksen.

Tällaiseen väsyneeseen iltaan sopii hyvin Nina Åströmin uusi levy Avoin taivas. Youtubesta löytyivät siltä levyltä näytteet tästä ja tästä. Pidän ehkä kaikista eniten biisistä Kansalleni, joka on oikeastaan noiden sanoitusten tekijän Hilja Aaltosen rukous. Vaikka niinhän nuo kaikki laulut jossain määrin ovat. Voisin kirjoittaa tähän sanat tuosta laulusta, mutta se olisi aivan turhaa. Kun Nina laulaa sen, se on koskettavaa.

Sitä ei Bilbo Reppuli siedä!

Lasit, lautaset rikki, ne roskiin saa viedä!
Veitset ja haarukat väännelkää!
Sitä ei Bilbo Reppuli siedä - 
pullotkin murskaksi iskekää!

Repikää liina ja tallokaa rasvaa!
Kaatakaa maitoa lattialle!
Matolle antakaa luukasan kasvaa!
Viiniä roiskikaa kaikkialle!

Mättäkää ruukut kiehuvaan pataan,
survokaa niitä petkelellä;
jos jokin ei murene siruun sataan,
sitä eteisen seinään voi mätkäytellä!

Sitä ei Bilbo Reppuli siedä!
Siis varoen lautaset pois pitää viedä!

Niinpä niin. Lainakirjat loppuivat, joten täytyi alkaa lukemaan Hobittia. Laulut ovat kyllä Tolkienin kirjoissa ihan parhaita. Voi olla, että itseäkin hieman hirvittäisi, jos joku tulisi hoilailemaan minun kotiini tuollaista kuin tuo ylläoleva. Sympatiani ovat siis Bilbon puolella.

Kai tämä satu on sitten luettava ennen joulukuuta, jolloin nähdään siitä tehty elokuva. Viime kerrasta on jo aikaa, enkä ole tätä kovin montaa kertaa lukenut. Ehkä elokuvaakin voi ihan pikkuisen mainostaa, koska ainakin Taru Sormusten Herrasta -elokuvat olivat Keski-Maan kuvauksessaan oikein onnistuneita. Mikään elokuvahan ei täydellinen ole. Ja niiden elokuvien fanitusjonotuksessa törmäsimme heppuun, joka oli säveltänyt noita suomennettuja hobittilauluja ja lauloikin yhden meille. On harmi, etten saa sitä varmaan enää koskaan kuulla uudestaan.

Luvattu työ

Minulle suunnitellussa työsopimuksessa loppupäivämäärän vuosiluku oli jotenkin oudosti vaihtunut kahta numeroa pienemmäksi. Sen piti olla 2014 mutta nyt se olikin 2012. Epäilin hieman painovirheeksi, mutta se olikin ihan tarkoituksella näin: minut on suunniteltu vakinaistaa ensi vuoden alusta. Tämä uusi sopimus on tämän vuoden loppuun ja seuraava olisi sitten jatkuva. Pääjohtaja oli näin luvannut. Oo!

Sitä minulla vaiheessa olevaa perustelua vakinaistamisesta ei nyt sitten tarvitakaan, koska pomon kirjoittamat sähköpostiperustelut olivat riittäneet. Ja ammattiliittoni oli kuulemma myös suositellut tätä omien tietojensa perusteella, mistä oli myös ollut apua. Onneksi joku on joskus neuvonut minua liittymään siihen, olisiko sekin ollut pomoni.

Alkuvuodesta päässee sitten tekemään kakkua työkavereille.

Lepoa?

Jäin sitten vielä yhdeksi päiväksi kotiin parantelemaan tätä flunssaa. Tuntuisi ihan hyvältä ratkaisulta. Esimies käski lepäämään oikein kunnolla ja ottamaan jotain hyvää luettavaa. En tiedä tarkoittiko hän Tolkienia vai Le Guinia, mutta valitsin jälkimmäisen.

Tässä loppukesällä on ollut kummallinen olo, en ole oikein jaksanut lukea mitään. Tai ehkä minulla ei ollut sopivia kirjoja. Eilen sain kuitenkin loppuun Rocannonin maailman, kirjoittajana Ursula K. Le Guin. Se oli hyvä kirja, heti kun jaksoin kunnolla aloittaa sen. Nyt aloitettu Maanpakolaisten planeetta tuntuu vielä kivemmalta, ainakin ensimmäisen luvun perusteella. Tänään varmaan jaksaa jo jonkin verran lukea, kun tautikin on jo poistumaan päin.

Täältä kotoa käsin jaksaisi jo ehkä tehdä ihan pikkuisen työasioitakin, jos olisi siihen mahdollisuuksia. Esimerkiksi office-ohjelmat kotikoneella. Mutta ehkäpä on parempi, kun niitä ei ole. Onhan minulla sentään sähköpostit työpuhelimessa. Niitä voi joutessaan seurailla.

Päätä palelee

Terveisiä sängyn pohjalta. Kiusallisen ollakovaieiköolla-flunssan saa näköjään iskemään täydellä teholla, kun harrastaa sopivasti ulkoliikuntaa. Näin ainakin kävi taas tällä kertaa. Työmatkapyöräilyistä tämä tauti ei vielä pahastunut, mutta frisbeegolfista se ei tykännyt. Sehän oli kyllä arvattavissa, mutta en ajatellut saavani liian suuren kiven pään sisään. Päätä myös palelee, sitä kun ei viitsisi koko ajan pitää peiton alla. Onneksi puoliso omistaa muodikkaan ohuen ja kiristämättömän pipon, joka soveltuu täydellisesti myös flunssaiselle vaimolle. Ja kun on pipo päässä peiton alla, niin se näyttää myös sopivan uskottavalta. Ehkä joudun myös nöyrtymään ja ottamaan vielä yöksi särkylääkkeen. Ja jättämään ylimääräiset harrastukset lähiaikoina sivuun.

Hus hus

Ääh...nyt taitaa sitten olla syysflunssa täällä. Toivottavasti tämä ei ole sellaista monta viikkoa jatkuvaa tyyppiä. Pelästyisiköhän tämä mahdollinen flunssa ihan pientä saunomista. Tuskinpa, mutta ei kai siitä haittaakaan ole. Kunnon löylyt ja uiminen kuulemma voivat säikäyttää flunssan. Uimaan en ainakaan uskalla lähteä, kun järveen on puolisen kilometriä.

Huomenna olisi muuten ohjelmassa pitkästä aikaa hiusten värjäys. Viime kerrasta on noin kaksi vuotta. Minä etsin piristettä pinnallisuudesta. Tai itse asiassa tämä oli äitini idea. Voi äiti, mitä menit sanomaan.

Huomautus

Minun uutisten kipukynnys on ylittynyt pitkästä aikaa. Tarkoitan jonkinlaista välinpitämättömyydestä havahtumista, mitä ei kovin usein tapahdu. Nyt sen tekivät lapsen tai lasten pahoinpitelyt. Oksettavaa. Ei tee mieli lukea uutisia, tai ainakaan niitä uutisia kovin tarkasti.

Sitten on vielä Syyria, josta kukaan ei muuten puhu mitään. "1,5 miljoonaa ihmistä tarvitsee hätäapua". Aivan järjettömän iso kaaos.

Mainitsinpahan vaan ihan pienesti näistä. Iloisten asioiden välissä.

Töistä, sinne pääsemisestä ja siellä pysymisestä

Nyt alkaa olla ihan oikeasti syksyistä. Pimenevät illat ovat ihan mukavia.

Tänään oli työpaikalla saunailta. En oikein tiedä, minkä takia. Ehkä sen takia, kun kesäretki jäi tekemättä. Saunaillassa pelattiin mölkkyä sateessa, syötiin pizzaa, pelattiin korttia ja huomattiin, että sauna ei ollut päällä. Pääsinpähän ajoissa kotiin.

Puoliso käy nyt töissä ja tekee melko varhain alkavia päiviä. Minä olen sen vuoksi kannustettu menemään pyörällä töihin myöskin epävakaisella säällä. Onneksi omistan kahdet farkut. Ajattelin, että toiset voisivat asua työpaikalla ihan vaan varmuuden vuoksi. Tänään oli ainakin hyödyllistä ottaa ne molemmat mukaan. Työpaikalla asuu myös yksi minun omistama pyyhe, joten siellä pääsee tarvittaessa suihkuun. Ja minulla on ikioma vaatekaappi.

Seuraavasta työsopimuksesta olisi muuten tulossa aika pitkä, mikäli ehdotettu jakso menee läpi. Töitä onneksi riittää ja rahaa on kuin roskaa...ainakin noissa hankkeissa, mille tekisin töitä. Minun myös käskettiin koota "perustelu työsuhteeni vakinaistamisesta". En välttämättä usko, että minua valitaan vakinaistettavien joukkoon, mutta on mukava, että työnantajat kuitenkin muistavat miettiä sitä lähes automaattisesti. Onhan heillä tosin syytäkin, koska kohta on täynnä neljä vuotta tällaista vakituista määräaikaisuutta.

Karkaaminen merille

Isoveli on ostanut uuden purjeveneen. Tai siis ei uutta, mutta uuden meille kaikille, ketkä pääsemme koepurjehdukselle viikonloppuna. Lähtö on perjantai-iltana jostain pääkaupunkiseudulta päin ja maanantaina sieltä pääsee ilmeisesti takaisin. Saa nähdä miten selviän. Sääennuste lupaa sadetta ja oikeastaan haluaisin muutenkin pysyä kotona, mutta pakkohan sinne on mennä. Haluan nähdä veneen ja koepurjehtia.

Mukaan pitää kuulemma ottaa lämmintä vaatetta, sadevaatteet ja makuupussi. Lasketteluvarusteet lähtevät ainakin. Ja hammasharja. Ja villasukat tai parit. Sitten lipallinen pipo, hanskoja, saappaat, talvikengät, kaulaliina, aurinkolasit, aurinkorasvaa ja pitkät alusvaatteet. Ja uimapuku. Tietysti. Pakkaan huomenna.

Lopun alkua

Viime viikolla huomasin ensimmäiset keltaiset lehdet. Niitä oli matkan varrella, kun ajelimme vähän pohjoisemmasta kotia kohti. Tänään oli ikään kuin kirpeää ulkona. Tai ainakin ajatus syksystä oli havaittavissa ulkoilmassa. Kohta alkaa syksy.

Pidän alkusyksystä. Ei kai sille voi mitään.

Uusi

Tässä on uunituore Raamattu Kansalle -raamattuni:

On sitä odotettukin sen jälkeen, kun ennakkotilaus lähetettiin. Minä olin tilannut alunperin limenvärisen, mutta ei se ollutkaan hyvä. Anoppilassa asian pystyi kuitenkin korjaamaan helposti. Tämä on aika ihana.

Motivaatioloma

Viime viikon sairaslomassa oli se hyvä puoli, että nyt maistuu taas töissäkäynti. En kerta kaikkiaan jaksa olla enää sairaana. Tai myöskään kotona jaksamatta tehdä mitään. Sekään ei enää harmita, että kesäloma on ohi.

Sitäpaitsi tällä ja ensi viikolla töissä ei tarvitse tehdä töitä. Siellä vietetään sosiaalista elämää. Tällä viikolla tässä kaupungissa ja ensi viikolla toisessa. Onhan minun tietysti tarvinnut valmistella kiireen kaupalla esitelmää sitä varten, ja onhan englanninkielinen kanssakäyminen tärkeiden ihmisten kanssa henkisesti haastavaa, mutta se on myös virkistävää vaihtelua muuhun työhön. Etenkin näin lomien jälkeen, kun niitä muita töitä ei ole vielä kerennyt aloittaakaan eikä muista, miten kiire niillä oli.

Ja onhan työkavereiden kanssa porukalla matkustaminen joskus ihan mukavaakin. Riippuen, minä päivänä asiaa ajattelee.

Pahat vaikeat asiat

Viimeisenä lomapäivänä eli eilen kävin kirkossa ja siellä puhuja sopivasti kysyi, että kuinka monella loma on jo takanapäin. Viittasin. Hän puhui jotain kärsimyksistä ja vastoinkäymisistä ja arjesta. Kristityn arki on kuulemma elämistä ahdingossa, mutta myös elämistä toivossa ja uskossa. Niinhän se varmaankin on. Ainakin, jos minun normaalit työahdistukseni lasketaan ahdingoksi. Ja jos ne lasketaan, niin ei-kristityn arki on sitten varmaan elämistä ahdingossa, piste.

Se ei ollut mikään tyhmempi puhuja. Hän myös sanoi tai oikeastaan lainasi, että länsimaisen kristillisyyden sokea piste on väärä käsitys kärsimyksistä. Täällä kärsimykset tai vastoinkäymiset otetaan pelkästään negatiivisina asioina ja niitä yritetään välttää hinnalla millä hyvänsä. Ja kuulemma sen vuoksi niistä myös kärsitään kohtuuttoman paljon. Se on varmaan totta.

Olen itsekin viime aikoina miettinyt tätä aihepiiriä jonkin verran. Tai siis erilaisia koetuksia, taisteluja, kärsimyksiä ja vastoinkäymisiä ja sitä, miksi niitä tulee ja mitä hyötyä niistä voi olla. Ja että oliko niistä enemmän hyötyä vai haittaa. Joskus nuorempana, kun minulle kerrottiin, että hengellistä kasvamista ei voi tapahtua ilman vaikeuksia, niin mietin, onko minun elämäni liian helppoa. Enää ei tarvitse sitä miettiä. Jälkeenpäin ajatellen elämä on ehkä ollut sopivan vaikeaa viime vuosina. Ei missään tapauksessa liian vaikeaa, mutta ei kyllä yhtään helppoakaan. Ei se varmaan silloin nuorenakaan liian helppoa ollut, mutta ehkä katsoin liian suppeasti. Minun koettelemukseni eivät ehkä tähänkään mennessä ole olleet niin suuria, että niitä voisi oikein sanoa kärsimyksiksi. Mutta sanonpa kuitenkin. Ne ovat minun kypsyystasolleni sopivia kärsimyksiä. Sellaisia, jotka kasvattavat, mutta eivät suinkaan murskaa.

Kärsimykset vievät etsimään Jumalaa, sanotaan. Niin ne ovat vieneetkin, ainakin sellaiset kärsimykset, joihin liittyy epävarmuutta tai pelkoa. Silloin on pakko turvautua Jumalaan ja etsiä häntä. Samoin tekevät pelottavat tai kovin jännittävät asiat kalenterissa. Niistäkin selvitäkseen on etsittävä Jumalaa. Siis sellaisen, joka ei itse pärjää. Minun. Eilinen puhuja myös sanoi, että koska meillä on väärä käsitys kärsimyksistä, niin me vältämme vaikeita tehtäviä. Minä ainakin vältän, vaikkakin aina joskus onneksi uskaltaudun tekemään jotain. Vältämme suuria haasteita, vaikka haasteet veisivät etsimään Jumalaa. Ja vaikka niiden kautta oppisi luottamaan Jumalaan ja itseensä. Olenpa myös huomannut, että niin pian kuin kärsimys on helpottanut tai vaikea tehtävä on suoritettu, niin Jumalan etsiminen vähenee rankasti. Silti Jumala ei anna vastoinkäymisiä liian jatkuvalla syötöllä. On se vaan niin ihmeellistä.

Ja olen huomannut, että etukäteen kärsimykset ja koettelemukset ovat kauhean pelottavia, mutta silloin kun on kärsimyksessä, niin siitä selviääkin. Joidenkin koettelemusten kohdalla on ollut niinkin, että silloin kun on siinä tai on juuri selvinnyt siitä, niin koettelemusta ei enää haluakaan vaihtaa pois. Olen ajatellut, että tämä oli hyvä kokemus minulle, vaikka se oli vaikea. Sekin on ihmeellistä ja kummallista. Joskus asioiden olisi tietysti halunnut menevän toisin. Ja jotkut asiat tekevät edelleen hieman kipeää, vaikka niistä olisi kauan. Mutta voihan olla, että nekin olivat hyväksi minulle.

Olen myös kerinnyt huomaamaan, että puhtaassa surussa on jotakin kaunista. Jos itkee sen takia, että on vain ja ainoastaan surullinen, ei häpeä sitä eikä ole peloissaan, niin se on kaunista ja siksi lohduttavaa.

Lisään tähän vielä sen raamatunpaikan, josta eilinen puhuja aloitti ja johon hän lopetti. En ole aivan varma, mitä se tarkoittaa, mutta kaunis se on: Mutta vanhurskasten polku on kuin aamurusko, joka kirkastuu kirkastumistaan sydänpäivään saakka. (Sananlaskut 4:18).

Sen tiedän, että niihin koettelemuksiin ja asioihin, joita minun elämässäni nyt on, olen paljon valmiimpi nyt kuin vuosia sitten. Enkä pelkää läheskään niin paljon ja luotan hieman enemmän ja olen myös kasvanut jonkin verran. Vaikka se on hidasta, niin se on tapahtunut.

Kasvua tapahtuu tietysti myös hyvien asioiden kautta. Joidenkin ystävien kautta ja joidenkin asioiden kautta ja jotenkin vain ajan kuluessa, olen päässyt eroon joistakin peloista, jotka rajoittivat elämää. Jumala on sen tehnyt. Että jokin suuri pelko voi hävitä kuin tuhka tuuleen vain muutaman vuoden aikana, on paljon ihmeellisempää, kuin jos löytäisin kuusi vuotta sitten Ruotsiin hukkaamani vihkisormuksen tänään keittiön pöydältä. Tai ehkä se on yhtä ihmeellistä. Tuo edellinen minulle on tapahtunut, mutta tuota jälkimmäistä ei.

Kärsimys-, koettelemus-, vastoinkäymis- ja myötäkäymispohdiskelu loppuu tällä erää tähän, koska kynä meinasi äsken lähteä kädestä. Kaiken kaikkiaan olen melko onnellinen tänään. Onnellinen, mutta väsynyt. Kun on väsynyt ja onnellinen tai kun on väsynyt ja huolestunut, niin kannattaa mennä nukkumaan.

Nyrpistellen eteenpäin

Töihin paluu loman jälkeen on suoritettu. Edeltävä yö oli aika levoton, hikinen ja jyrisevä, mutta onnistuin silti menemään aamulla töihin ja menemään sinne ajoissa. Työkaveri tuli kertomaan työpaikan kuulumiset ja kysyi, onko hauskaa tulla töihin. Sanoin, että suorastaan ratkiriemukasta, ja siltä kuulemma näytinkin. Sähköposteja oli kertynyt kolmen viikon aikana vain 20. Melkein kaikki muutkin taisivat olla lomalla. Aamupäivän loppupuolella meinasin sammua koneen äärelle, mutta muuten lyhennetty työpäivä meni hyvin. Ja sen jälkeen lähdimme miehen kanssa kaupungille fiilistelemään helteistä loppukesää. Löysimme hyvän terassin, mihin sai ruokaa ja sopivasti varjoa ja vähän aurinkoakin. Söin jotain kanansiipiä ja ranskalaisia ja join limsaa. Oli mukavaa, ja näinollen ensimmäinen työpäivä oli enemmänkin mukava kuin tuskallinen kokemus.

Se aika vuodesta

Eilen tuli ensimmäisen kerran syksyolo. Se on mukava tunne, ensimmäinen häivähdys siitä, että syksy tulee, vaikka se onkin vielä kaukana edessäpäin. Se tuli kaupungilla kierrellessä, kun ajattelin, että rekeissä roikkuvia hellevaatteita on turha enää ostaa. Hellettähän voi vielä tulla, mutta siitä kyllä selvitään ihan olemassaolevilla varusteilla. Syksytunne tuli myös siitä, kun kokeilin syksynväristä vaatetta päälle. Ja siitä, kun illemmalla satoi ja oli hämärää. Ja siitä, kun yöllä satoi ja oli melkein pimeää. Pimeämpää kuin minään yönä tähän mennessä tänä kesänä. Se oli mukava tunne.

Pidän kovasti kesästä, mutta pidän myös syksystä, etenkin alkusyksystä. Jos on kuulasta ja kuivaa. Ja pidän siitä, kun puut pukeutuvat syksyn väreihin ja siitä, kun voin itsekin tehdä niin.

Sitä ennen kesä kuitenkin jatkuu vielä aika kauan, ehkä elokuun loppuun. Kesätunnekin on tullut monena päivänä. Esimerkiksi tänään, kun kävimme frisbeegolfaamassa ja kun välillä satoi ja välillä paistoi ja kun saappaat, verryttelyhousut, hihaton paita ja hattu olivat paras mahdollinen vaatekerta päällä. Kesäsade on ehkä paljon kesäisempää kuin tukahduttava hellejakso. En valita tämän kesän lomasäistä. Ne eivät ole estäneet minua tekemästä paljon mitään, vaikkakin uiminen ilman saunaa on jäänyt väliin. Ja on ollut paljon parempi olo etenkin sisällä, kun ei ole niin kuumaa. Helteet varmaan alkavat kun palaan töihin. Olkoon niin sitten. Loma on otettava sellaisena kuin sen saa. Samoin kuin elämäkin.

Varustautumista

Huh hellettä. Odotan sadetta alkavaksi. Sitten jaksaisi ehkä pakata varusteet lomareissulle. Huomenna lähden vanhempien luo ja sitten tiistaina menemme isän kanssa purjehtimaan. Tarkoitus on olla järvellä n päivää, mutta tulla viimeistään ensi sunnuntaina takaisin.

Toivottavasti ihan koko aikaa ei sada, koska silloin veneen kajuutta käy ahtaaksi. Mutta tällä hetkellä en tunne kaipaavani viime heinäkuun kaltaista helleaaltoa. Jaksaa paremmin olla. Pienet sadekuurot eivät haittaa.

Seuraavat kolme viikkoa ovat vapaata töistä. Sekään ei varsinaisesti haittaa.

Matkalukemiseksi (ja varalle) tulevat:
Arnin perintö - Jan Guillou (kesken)
Satujen valtakunta - J.R.R. Tolkien (kokoomateos)
Rocannonin maailma - Ursula K. Le Guin
Kolmannen valtakunnan salaisuus - Robert Harris

Mikäli siis kehtaan ottaa nuo kaikki. Karsimisen varaahan olisi. Mutta pääasia on, että kirjat eivät lopu kesken. Enkä ole varma, missä järjestyksessä haluaisin lukea nuo. Tuo kesken oleva on aika mukavatunnelmainen ja sopii sinänsä hyvin näihin päiviin. Mutta se loppuu pian. Ehkä satukirja olisi sopivan mukavatunnelmaista jatkoa.

Melkein loma

Tänä viikonloppuna tuli sellainen olo, kuin kesäloma olisi jo alkanut. Mutta huomenna on mentävä taas töihin. Onneksi enää vain viideksi päiväksi. Tällä hetkellä tuntuu, että loma saisi olla pidempikin, mutta eiköhän noilla kolmella viikollakin pärjää.

Kävimme katsomassa minun vanhempia pitkästä aikaa. Grillattiin pihassa, lenkkeiltiin äidin kanssa ja käytiin jopa kotiseutumuseossakin. Lähdettiin mökille saunomaan ja uimaankin. Vierailin molemmat mummoni läpi. Ja yhden papan ja yhden enon samalla. Puolisoakin on hyvä näyttää heille välillä. Tykkäävät siitä.

Hiljainen leikkikenttä

Tänään meillä kävi kaksi lapsivierasta vanhempineen. 3-vuotias ja kohta 7-vuotias. Testasimme myös meidän talokompleksin leikkipaikkaa. Tulipahan vähän säpinää sinnekin. Keinut oli näköjään uudistettu ja leikkipaikkaa siistitty. Asuukohan näissä taloissa sittenkin lapsia? Alakerran vauvan lisäksi siis.

Pitääkin mennä taas jonakin iltana keinumaan, kun siellä kerran on tilaa.

Oma kullankallis koti

Lomamatka on tehty pohjoismaiseen naapurimaahan. Kivaa oli, mutta nyt väsyttää. Aamulla töihin. Toivottavasti sitä ennen saa nukuttua, vaikkakin meidän verhot pimentävät huomattavasti vähemmän kuin hotellin.

Kotona on joka tapauksessa mukava olla. Eikä haittaa, että tulevat kuukaudet pysytään todennäköisimmin kotimaassa. Ei sitä jaksa koko aikaa maailmalla rampata.

Seuraavaan kesälomaan on neljä viikkoa. Kuulostaa sopivalta.

Matkalla liekkien maassa - päivä 6

Kuudentena päivänä nähtiin reissun ehdottomasti hulppein kohde, korkealla vihreiden kukkuloiden päällä oleva kalliomuodostelma. Sitä kutsutaan myös viiden sormen vuoreksi, ja se toimii monille kävijöistä pyhiinvaelluskohteena.

Ihan ylhäällä oli pyhiinvaeltajien kohde, pieni koppi rukoilemista varten. Matkan varrella tuolla kallioiden lomassa istui myös useita ihmisiä, jotka olisivat ottaneet vastaan kolikoita ja toivottelivat taivaallista hyväksyntää käynnillemme.

Me pääsimme autolla melko lähelle, mutta ei kuitenkaan näin lähelle kuin tämä Niva. Loppumatka piti kiivetä portaita ja sen jälkeen piti kiivetä erilaisia rappusia ja kalliopolkuja.

Tässäpä oli monta kuvaa tuosta hienosta kohteesta. Päivä oli kovasti lämmin ja aurinkoinen, ja vesipulloa piti kantaa mukana. Ennen ja jälkeen kiipeämisen kävin tutustumassa paikalliseen vessaan, tällä kertaa vähän maalaisempaan vessojen edustajaan. Ovet olivat vain oviaukot, ja hyvä niin. Plussaa oli ehdottomasti ilmavuus ja se, että mihinkään ei tarvinut koskea. Kevyt tuulihan puhalsi koko ajan koko rakennelman läpi. Näinpä käynnistä jäi positiivinen kokemus ja rohkeuttani kehuttiin. Jossain vähemmän korkealla sijaitsevassa paikassa tulos olisi voinut olla toinen.

Paluumatkalla kierrettiin vielä karamelliraitavuorien kautta. Tässä pari kuvaa niistäkin. Kiipeilemään mentyä kävi ilmi, että nuo vuoret eivät olleetkaan kiveä, vaan savikokkarepintaisia kukkuloita. Luotien näköisiä kummallisia juttuja löytyi maan pinnalta pilvin pimein. Kotiin tultua ne tunnistettiin ikivanhojen mustekala-olioiden fossiileiksi. Kivettyneiltä eloperäisiltä asioilta ne kyllä näyttävätkin. Maastavienti ei varmaankaan ollut kiellettyä.

(Klikkaamalla kuvia saat ne näkymään suurempina.)

Huh uh

Kiirettä pitää. Töissä tein tänään listan töistä, joita pitäisi loppuvuonna tehdä. Kesäkuun alusta joulukuun loppuun on 29 viikkoa aikaa. Työlistassa oli tekemistä 48 viikoksi ja tekemisissä oli tietysti lomatkin mukana. Toivottavasti siitä ei unohtunut tai puuttunut kovin paljoa. Jotain jää varmaan tekemättä. Mutta lomat eivät jää pitämättä.

Maanantaina kuullaan, minkälaisin sanoin pomomiehet kommentoivat listaa. Odotan mielenkiinnolla tai ehkä surkuhupaisuudella.

Vapaa-ajallakin olisi kaikenlaista puuhasteltavaa. Ulkoilma kutsuu ulkoilemaan, ja ensi viikolla mennään pienelle pohjoismaiselle lomamatkalle. Puolison opinnäytetyön tähän mennessä kirjoitettu osa on printattuna ja odottaa, että ehtisin lukea sen.

Vastauksia etsimässä

Luin juuri Temppeliherran loppuun. Sehän on Guilloun keskiaikaisen Arn-trilogian toinen osa ja se on hyvä. Olen katsonut joskus tästä tehdyt elokuvatkin, mutta eivätpä ne kirjan lukemiselämystä pilanneet, koska ei niissä pystytty kertomaan juuri mitään tarinan oleellisesta sisällöstä. Tai sitten olen unohtanut sen.

Tämän toisen osan loppu oli itseasiassa aika vaikuttava. Siinä päähenkilö saa eräänlaisen vastauksen miksi-kysymykseensä. Tai tarkemmin sanoen mitä Jumala tarkoitti tällä kaikella -kysymykseensä. Minusta se oli vaikuttavaa ja vähän rohkaisevaakin. Minunkin elämälläni voisi olla tarkoitus. Ja sen toteutumiseen eivät välttämättä vaikuta ne asiat, joista yleensä olen huolissani.

Elämän tarkoituksesta kiinnostuneita suosittelen siis lukemaan ensin Tien Jerusalemiin ja sitten Temppeliherran. Takuuta ei kuitenkaan ole. Siis sille, että elämän tarkoitus löytyy. Mutta ei tämä huonoakaan ajanvietettä ole.

Sanoisin äiti

Äideille sanoisin, ettei tarvitse yliuhrautua, vaan kannattaa huolehtia itsestään ja säilyttää omat mielenkiinnon kohteet. Tyttärelle tärkein malli on elämästä nauttiva äiti. Hanna Ranssi-Matikainen, RV-lehti 9.5.2012

Tyttären näkökulmasta sanoisin, että tuo voi olla totta. Jos tyttölapsi saa sen kuvan, että äidillä on perheen jäsenistä vähiten mukavaa, voi siinä käydä pari kertaa mielessä, että joutuuko itse olemaan isona samassa tilanteessa.

Tyttärenä sanoisin myös, että minulla on ihana äiti. Kävimme viettämässä viikonloppua äidin ja isän luona. Kokeilimme heidän pihaansa tulevaa grillipaikkaa, katsoimme Laputa - linna taivaalla -elokuvan ja kävimme äitienpäivän maisemaretkellä. Mukavaa oli. Myös äidillä.

Matkalla liekkien maassa - päivät 4 ja 5

Neljäntenä päivänä alkoi jo tuntua siltä, että vähän rauhallisemminkin voisi lomailun ottaa, ja kävimme vain lyhyemmällä kaupunkikävelyllä. Onnistuimme kuitenkin ostamaan joitain matkamuistoja ja paikallista herkkua kotimaahan vietäväksi. Ensimmäiset kolme päiväähän olivat melkein näännyttävän helteisiä, mutta tämä päivä oli tuulinen ja itseasiassa välistä ihan palelinkin. Tuuli oli aika kova, vaikkakin ilmeisesti vielä ihan tavallisen rajoissa kaupunkilaisille. Lentävä hiekka oli ehkä vähän epämiellyttävää. Mutta pitihän yksi tuulinenkin päivä kokea. Illemmalla pelailtiin ja vietettiin aikaa ystävien kanssa.

Viidentenä päivänä, joka sattui olemaan lauantai, nukuimme pitkään ja vietimme kiirehtimätöntä aamua. Sen jälkeen lähdettiin käymään basaarilla, joka olikin ihan hauska kohde. Se oli ensinnäkin iso paikka. Siis todella laaja. Niin iso, että en itse asiassa saanut sen koosta mitään selkeää kuvaa. Toisekseen siellä oli paljon pieniä putiikkeja ja käytäviä ja poikkikäytäviä. Lastenvaateliikkeitä oli hirmuisen paljon, ja jossain vaiheessa alkoi tuntua, että niistä pitäisi ottaa jotain mukaan tutuille lapsille. Jotain löytyikin. Mies osti vyön ja pelipaidan ja jotain muuta. Minä pääsin myös tutustumaan vielä yhteen vessaan. Se oli ihan kohtuullisen siisti, vaikka pönttöä ei ollutkaan.

Matkalla liekkien maassa - päivä 3

Kolmantena päivänä pääsimme jo lähemmäs mertakin. Rantabulevardilta katseltuna se olikin ihan kivan näköinen. Ihan läheltä kurkattuna tuli näkyviin kuitenkin veden ruskea väri ja rannassa kelluskelevat roskat ja öljyläikät. Menimme ihan kahdestaan bussilla ja saimme aikaa kulumaan uudenuutukaisessa ostoskeskuksessa. Siinä vaiheessa osasin jo arvostaa ostarin vessoja, ne olivat siistejä. Ja niissä oli pöntöt.

Illalla lähdettiin taas autoajelulle, ja sekös oli mukavaa. Alla näkyy kohtaa, josta paksua mutakerrosta tulee maan alta tasaiseen tahtiin, joskaan ei silmällä havaittavasti. Aluksi jälki oli sileää, mutta toiseen suuntaan katsoessa paljonkin ropeloisempaa. Aikamoiset luonnonvoimat ovat tässäkin liikkeellä.

Talojen välistä yleistä maa-aluetta ei olla pidetty kovin siistinä, kuten alla olevasta näkyy. Tämä kuva pysähdyttiin ottamaan auton ikkunasta. Muurien taakse ei päästy kurkistamaan. Kaikilla taloillahan pitää olla muurit ympärillä.

Toisena illan varsinaisista nähtävyyksistä oli suolajärvi, ja se olikin sitten melko suolainen. Matalat rannat olivat täynnään suolalillua, sitä vetisempää mitä lähemmäs avovettä mentiin. Tästä kohtaa ei päässyt veteen asti, jos ei halunnut upota lilluun.

Alla näkyy vielä lieskoja palavasta mäenrinteestä. Se oli myöskin ihan näyttävän näköinen pimeän aikaan. Vielä parempi olisi ollut ilman valonheittimiä, mutta näin tuli tämäkin ihme nähtyä.

Tämäniltaisella ajelulla menimme myös melko jännittävän oloisesta liikenneympyrästä läpi, ja ihan kolhuitta. Aika monta autoa oli rinnan ja kaikki menivät tietysti siihen suuntaan kuin halusivat ja silloin kuin halusivat. Ja niin menimme mekin. Edelleenkään en suostu rattiin edes kotimaan pääkaupungissa, mutta hyvä, että jotkut osaavat.

Satu nro 1

Eilen päädyin ensimmäistä kertaa iltasadun lukijaksi. Ohjelmistossa oli yksi luku jostakin Heinähattu ja Vilttitossu-kirjasta ja siinä kyseisten henkilöiden kotiin oli tulossa vauva. Nukkumaanmenijä on 5 vuotta. Kaikki meni varmaan kohtuullisen hyvin, koska lähtiessämme ulko-ovesta lapsi oli unten mailla. Kuulin minäkin kyllä sitä ennen aika monta satua henkilökohtaisesti näytettynä ja kerrottuna. Ainakin Helinä-keijusta, Autot-autoista, Ratatouillesta ja Pocahontasista.

Matkalla liekkien maassa - päivä 2

Toisena päivänä käytiin katselemassa lähellä olevaa Vanhaa kaupunkia. Siellä oli kivinen palatsi ajalta, jolloin shaahit hallitsivat liekkien maata. Sisällä olevassa museossa oli katseltavaa, kuten tassujalkainen tykki, kivannäköisiä vöitä, painavahkon näköiset korvakorut ja ihan oikea samovaari. Tuo samovaari oli toinen, jonka näimme. Ensimmäinen oli autotien varressa edellisenä päivänä. Ei kuitenkaan pysähdytty teelle silloin.

Palatsin pihalta pystyi katselemaan uudemman kaupungin puolelle. Shaahien katselemat maisemat olivat ehkä hieman erinäköisiä.

Seuraava nähtävyys oli neitsyttorni, jonka alkuperästä kertovat vain monet legendat. Se on kuitenkin ollut tähystys- ja turva- ja puolustus- ja asuinpaikkana joillekin kauan sitten eläneille ihmisille. Torni on pyöreä, mutta siinä on kummallinen siiveke alhaalta ylös asti. Alla olevassa kuvassa näkyy myös Shirvanshaahin palatsin saunaosaston kupoleita.

Alla olevat kaksi kuvaa ovat kuulemma tavallinen näky Vanhalla kaupungilla. Ensimmäinen on otettu neitsyttornista ja toinen kaupungin muurin vierestä. Vanhat miehet pelaavat jotain. Olisikohan se ollut jotain backgammonin tyyppistä tai vastaavaa.

Tämä oli myös se päivä, kun menimme ensimmäisen kerran bussilla. Kaupungilla näkyi aikamoinen muurien rakennusbuumi. Lähestyvä suurtapahtuma ilmeisesti oli innoittanut piilottamaan rumempia ja kauniimpia paikkoja vierailijoiden silmiltä.

(Klikkaamalla kuvia näet ne suurempina.)

Syökää ja juokaa!

Menkää ja syökää rasvaisia ruokia ja juokaa makeita juomia ja lähettäkää maistiaisia niille, joilla ei ole mitään valmistettuna, sillä tämä päivä on pyhitetty meidän Herrallemme. Ja älkää olko murheelliset, sillä ilo Herrassa on teidän väkevyytenne. (Nehemia 8:10)

Päivän raamatunpaikka huvikseen. Tuo on kiva kohta. Juhlapäiviä on hyvä olla ja niistä kuuluu iloita. En sitten tiedä, onko vappu niin suuri juhla, mutta kyllä meillekin on tänään ostettu simaa. Ennen simanjuojaisia pitäisi kuitenkin vielä tehdä töitä. Iloista toukokuun alkua kaikille!

Ristin tietä näin...

Aloin lukemaan Jan Guilloun kuuluisaa trilogiaa Arn temppeliritarista. Tie Jerusalemiin on ensimmäinen osa. Se oli minulla matkalukemisena, jota en kuitenkaan matkan aikana ehtinyt aloittaa. Nyt sitä on kumminkin mukava lukea ja se on kirjoitettu aika kivalla tyylillä. Tässä pari erillistä katkelmaa:

"Paistinkääntäjät olivat alkaneet tarjoilla pehmeintä ja nopeimmin kypsynyttä lihaa pitkäntalon kahden osaston välisestä paistohuoneesta, mureita sianporsaita ruokahalun herättämiseksi. Sitten seuraisi tuhdimpaa särvintä, vasikkaa, lampaita ja nuoria villisikoja sekä karkeaa tummaa leipää niille, jotka eivät pitäneet uudesta valkoisesta leivästä. Olutta kannettiin sisään runsaasti, sekä vahvaa ja maustamatonta että sellaista, jota annettiin naisille ja lapsille, hunajalla ja katajanmarjoilla säväytettyä."

"Mutta englantilaiset olivat juuttuneet Portugaliin. Siellä he piirittivät Lissabonia, jota tosin oli vaikea pitää Jerusalemin veroisena. Se oli kuitenkin muslimien hallussa. Neljän kuukauden jälkeen he lupasivat puolustajille vapaan poistumisen, varuskunta antautui ja sen jälkeen kristityillä oli kädet täynnä työtä, kun he ristiinnaulitsivat, nylkivät ja paloittelivat, mestasivat ja polttivat, raiskasivat ja ryöstivät Jumalan nimessä ja oman sielunsa iankaikkiseksi autuudeksi. Sen jälkeen englantilaiset olivat saaneet kyllänsä Pyhästä Sodasta ja palasivat kotiinsa..."

Keltaiset

Tänään on mukava päivä. Näin kevään ensimmäiset leskenlehdet ja ulkoilma oli ihanaa. Mieli oli kävellessä suunnilleen yhtä kevyt kuin tarvittava vaatetuskin.

Kauniilla ilmalla on vaikea murehtia. Eikä minulla oikeastaan mitään murheita olekaan. Ainakaan tänään.

Matkalla liekkien maassa - päivä 1

Aamulla heräsimme ja totesin nähneeni outoja unia liekkien maasta. Meille oli annettu oma huone ja meille annettiin aamupalaa, joka maistui hyvälle vaikkakin leipä oli kuulemma vanhaa. Lähdimme pienelle kävelylle ja huomasimme, että oli melko lämmin ilma. Näimme sankarihautausmaan, joukkomurhissa kuolleiden muistokujan ja muuta sellaista. Katselimme mäen päältä kaupunkia ja tornitaloja ja maailman suurinta lippua. Alue oli yllättävän vihreää ja miellyttävää. Kävelimme ja meinasin nääntyä helteeseen.

Myöhemmin lähdettiin autoretkelle katsomaan mutatulivuoria. Tie kulki läheltä merta. Liikenne oli aika mielenkiintoista, mutta kuskimme tuntui omaksuneen liikennekulttuurin oikein hyvin. Tieltä poikettiin vihertäville kukkuloille ja ajettiin ylös mäen päälle mutatulivuoripaikkaan.

Mutatulivuoret kuplivat mutakuplia ja jotkut valuivat vähän mutaa. Valumajälkiä oli nähtävissä paljonkin, joskus olivat nämä kasat purkautuneet varmaan aktiivisemminkin. Mutatulivuoriin ei saanut astua, koska niihin olisi kuulemma voinut upota, että humps vain. Se ei olisi ollut kivaa.

Siellä oli myös pari matalaa lampea, joissa vesi kupli ja kiehui ja virtasi kovasti. Muta oli halkeillut kauniiksi mosaiikiksi, toisin paikoin aika pehmeäksi.

Kyltissä luki jotain, mistä emme saaneet selvää.

Auton luona syötiin piknik-ruoka, grillattua kanaa ja tosihyvää valkoista juustoa ja leipää. Kana oli kuulemma mauttominta mitä ikinä, mutta meihin se meni ihan täydestä. Tässä vaiheessa aloin ihmetellä, miten kaikki ruoka voi täällä olla niin hyvää.

(Klikkaamalla saat kuvia suuremmiksi.)

Matkalla liekkien maassa - päivä 0

Lentokenttää kohti lähdettiin autoilemaan minun vanhempieni luota maanantaiaamuna 9.4. Matkalla kentälle satoi lunta. Helsinki-Vantaalla vesipullo maksoi 3€ ja lohi-kolmioleipä 6,10€. Jälkimmäinen oli kyllä niin hyvää, että en katunut, mutta en myöskään raaskinut ostaa toista.

Lento Istanbuliin oli melkein tunnin myöhässä, mutta meistä se oli aika pientä. Ja turkkilainen lentoyhtiö tarjosi ensimmäisellä lennolla niin hyvää lentokoneruokaa, etten ole ennen saanut. Istanbulista lähdettiin kohti määränpäätä pimeän aikaan, ja katseltiin ikkunasta upean näköistä valomerta. Siinä oli kyllä valoista päätellen aika iso kaupunki. Valot vaan jatkuivat ja jatkuivat.

Seuraavalla lentokentällä joskus keskellä yötä huomasimme, että laukut tulivat kuin tulivatkin. Siellä oli myös ystävä vastassa ja pääsimme autolla hänen kotiinsa, näimme autosta ensimmäiset nähtävyydet, annoimme perillä ruisleivät ja tunsimme itsemme oikein tervetulleiksi.

Kotona

Kotona ollaan hienon matkan jälkeen. Eilen tulimme kotiin, ja tänään pidän toipumispäivää. Se on tarpeen etenkin kun paluumatkayö meni unien kannalta vähän plörinöiksi. Kotimatka kesti 17 tuntia ystävien kotiovelta meidän kotiovelle. Perille kuitenkin pääsimme laukkuinemme ja matkamuistoinemme ja yhtenä kappaleena kumpikin.

Reissu oli kovasti onnistunut ja mukavaa oli. Ajattelin tehdä siitä selkoa matkapäiväkirjan tapaisesti ja kuvien kera joskus lähiaikoina.

6 yötä seikkailuun

Kohta alkaa jo jännittää. Tai sitten se alkoi jo eilen. Tänään juttelin skypeitse tulenlieskojen maassa asuvaisten kanssa. Kuulostaa siltä, että ensi viikosta on tulossa ikimuistoinen ja aikakaan ei ehkä ehdi tulla pitkäksi. Jälkimmäisen päättelin mm. lausahduksesta "Pakatkaa urheiluvaatteita mukaan. Pojat haluavat pelata teidän kanssa lentopalloa ja koripalloa ja jalkapalloa ja sulkapalloa..." Tai jotenkin noin se meni. Paikallista maastoakin päästäneen ihailemaan, ja ehkä jopa niitä tulenlieskojakin.

Unohti pukeutua

Elämä tuntuu nyt menevän ihan sairastamiseksi. Viime viikonloppuna hyökkäsi flunssa, ja olin sitten alkuviikolla pois töistä. No ei se mitään, mutta eilen taisin mennä ulos liian vähissä varusteissa. Tuuli oli ihan jäätävä, vaikka ikkunasta katsoen auringon piti paistaa. Nyt olen sitten taas kipeänä. Tämän piti olla se viikonloppu, kun saan kaikenlaista tehtyä kotona. Ja töissä piti saada kaikenlaista tehtyä ennen lomaa.

Mutta minkäs teet. Ja olisihan niitä huonompiakin hetkiä sairastamiselle. Kuten viikon päästä.

Lähtölaskenta

Viikko lomaan. Sitten on pääsiäinen ja sen jälkeen lähdetään piipahtamaan Kaukasuksella. Tänään selvisi, että passit ja viisumitkin ovat tulossa Ruotsista meille päin. Huh helpotusta. Matkasta tuli ikäänkuin melkein totta.

Aloitan siis henkisen ja muunlaisen valmistautumisen. Astunhan pian suureen ja tuntemattomaan Aasiaan omilla pikku jaloillani.

Hetki bilehileenä

Niin tuli sekin päivä tai siis yö, kun menin työpaikan juhlien jälkeen mukaan jatkoille. Olen tyytyväinen. Nykyään työkaveritkin ovat alkaneet tuntua sen verran tutuilta ja turvallisilta, että niiden mukaan uskaltaa lähteä. Tai ainakin eilen oli sellainen tilanne. Se on muutenkin ihan rentoa seuraa, jota ei kovin paljoa tarvitse jännittää. Tai ehkä en ole niin pelokas kuin ennen. Hyvä minä.

Sitäpaitsi päivänsankarin kanssa pitää juhlia, livistäminen ei sovi kuvioon. Enkä olisi halunnutkaan, kivaa oli varsinkin loppua kohti. Kotiin tultua pääsin vielä peiton alla lämmitettyyn ja turvalliseen kainaloon, mikä oli ehkä luksusta. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Jumitusvalitus

Työt eivät suju yhtään. Se tapaus, josta minun piti tehdä artikkeli, vie kaiken työajan ja on kauhea murheenkryyni. Luulin syksyllä, että minulla oli tuloksia, mutta kas, ne hävisivät kuin tuhka tuuleen systeemistä löydetyn virheen jälkeen. Ja nyt koko hommasta ei meinaa tulla enää mitään. Jos olisi tulokset, niin voisi vaan kirjoittaa, mutta ei. Pitäisi varmaan unohtaa koko juttu ja tehdä muita jäljessä olevia töitä. Mutta kun en raaskisi. Kaikki on jo muutenkin niin myöhässä. Kunpa olisi vain yksi projekti, johon voisi keskittyä.

Päivän prinsessa

Tänään olin synttäreillä. Päivänsankarilla oli vaaleanpunainen, itse ostettu mekko ja lisäksi hänellä oli vaaleanpunainen kruunu ja pinkit sukkahousut. Sukkahousut tosin olivat vanhat. Lahjoja oli ja kortteja oli. Ja kakkua. Se oli hyvää.

Ensi perjantaina olisi tiedossa työkaverin väitös ja karonkka. Sen päivän sankari pukeutunee erivärisiin kuin tämän päivän sankari. Mutta koskaan ei voi tietää, joten täytyy mennä paikalle katsomaan.

Rankka yö

Olen hiukan huolestunut hampaistani. Viime yönä näin unta, että yksi hammas irtosi. Ajattelin ensin, että toivottavasti se oli yksi ongelmahampaista, mutta ei se ollut. Sitten muutkin hampaat lähtivät irti. Tosin niiden alta löytyivät uudet hampaat, omituiset kapeat ja terävät. En ollut ihan varma, oliko se hyvä vai huono asia.

Herätessä olivat kuitenkin entiset hampaat tallella. Tosin myöskin entisine ongelmineen, mikä oli pettymys. Keskiviikkona on taas yksi hammaslääkäriaika. Silloin saan ilmeisesti kuulla tuomioni. Tai ainakin osan siitä.

Viikonloppuvalmiudessa

Perjantaipäivitys: Töissä on paljon tekemistä. Kotona on ollut paljon tekemistä. Nyt tuli viikonloppu. Mukavaa.

Viime viikonloppu meni ylihuomista puheenvuoroa vääntäessä, mutta vääntäminen kannatti. Löysin punaisen langan, ja nyt on jo paljon rentoutuneempi olo. Voin ehkä nauttia viikonlopusta, ja uskoa siihen, että pärjään.

Katsomme taas tänä vuonna puolison kanssa American idolia. Se jaksaa edelleen tuntua mukavalta rentoutumistavalta. Tänään on vuorossa tuloslähetys eilisestä tytöt vastaan pojat-illasta. Viimeiseksi jääneet poika ja tyttö saavat uuden mahdollisuuden, ja jompikumpi saa jäädä laulelemaan. Hyvä hänelle.

Idol on siitä hauska, että se tuo amerikkalaista kulttuuria hiukan lähemmäs. Ja nuoret ihmiset tuntuvat melko aidoilta. Hauskaa on sekin, että erityisen koskettavan ja upean esityksen jälkeen tuomari saattaa joskus huutaa, että amen to that, tai thank you Jesus. Myöskin, kun yksi tyttö putosi lavalta ja meni tajuttomaksi, niin kanssakilpailijoiden joukko otti toisiaan kädestä ja rukoili yhdessä. Kannatettavaa toimintaa, jota tuskin Suomen Idolsissa näkee. Joskaan en pysty kovin varmasti sanomaan, näkeekö.

Tulisi jo?

Suloinen kaipaus sisälläni
hiljaa odottaa
aamua.
Kevään hentoa vihreää väriä
joka saa kasvaa
hiljaa.

Hyväksyntä

Sen jälkeen, kun muutimme tähän nykyiseen asuntoon, ei ole löytynyt tyydyttävää paikkaa isommalle pyykkitelineelle. Sitä on pidetty vuoroin olohuoneessa ja vuoroin työhuoneessa, kumpaankaan se ei oikein mahtuisi. Etenkään niin pitkäksi aikaa kuin meillä pyykkejä yleensä säilytetään telineellä. Tänään kumminkin tajusin, että pyykkitelinehän itseasiassa mahtuu lähes täydellisesti saunaan. Minä pöljä, miksen tuota aikaisemmin huomannut.

Pitää olla avoimin mielin ja löytää ongelmiin ratkaisut.

Toinen ongelmani on alustus-puheenvuoro, joka minun pitäisi pitää kahden viikon päästä seurakunnassa, naisten illassa. Minulla ei ole ollut tapana puhua kirkossa mitään muille kuin vieruskavereilleni, mutta nyt sitten tilanne ilmeisesti muuttuu. Koin kai asiakseni suostua, kun kerran kysyttiin. Ja kun kysyjä oli ystäväni, niin tuntui, että minunkin pitäisi ihan vähän auttaa hänen naistenilta-projektissaan. Ja ehkä sitten kuitenkin haluaisin tehdä seurakunnassa jotain muutakin kuin istua.

Nyt tuo puhumisasia sitten koputtelee takaraivossa. Minulla on kyllä jonkin verran ajatuksia ja niitä on paperillakin, mutta en ole kovin hyvä ilmaisemaan ajatuksia muiden ymmärtämällä tavalla, yleensäkään. Siihen pitäisi yrittää keskittyä. Vähän epävarmalta tuntuu. Mutta kai se on hyväksi.

Aihe tulee olemaan hyväksyntä. Muutamat ystäväni saattaisivat olla sitä mieltä, että se sopii minulle kuin nenä naamaan. Ehkä se sopiikin.