Muutos?

Vuoden viimeinen päivä. Ehkä niitä kaikkia muita päiviä ei tarvitse ruveta nyt tässä muistelemaan, mutta ainakin tänään olin onnellinen. Näin ollen siis on loppu hyvin, kaikki hyvin.

Jos olisin Paavali, voisin sanoa, että unohtaen sen, mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessä, minä riennän kohti päämäärää*... Nyt kun olen minä, en ehkä uskalla noin varma olla toimistani, mutta kannattavaa minunkin olisi varmaan kiinnittää katsetta eteen ja ylös.

Toisaalta voin oikein hyvin tehdä samuelit, ja sanoa, että tähän asti on Herra meitä auttanut**. Se kyllä pitää paikkansa. Kiven jätän tuomatta tänne meidän olohuoneeseen. Jos niitä kantaisi sisään joka päivä tai vaikka joka vuoden viimeinen päivä, niin lopulta siitä tulisi kyllä melkoinen avun kivikasa. Ehkä se tekisi asiasta käsinkosketeltavamman.

Mutta pinnallisena länsimaalaisena kristittynä mietin tätä vain pikaisesti, ja unohdan sen sitten. Ja jos minulla ei olisi tätä blogia, niin en ehkä olisi miettinyt sitä ollenkaan. Uskomatonta.

*Fil.3:13-14
**1.Sam.7:12

Rakkaus-ohjeita

Olen lukenut nyt kaksi osaa Vallankumouksen vuosisataa. Se on oikein sopivaa lomalukemista, ainakin minulle. Tarina kertoo venäläisistä ihmisistä 1800-luvun lopulla ja siitä eteenpäin. Kevyttä ja mukaansatempaavaa luettavaa.

Kirjoittaja on myös mukavasti upottanut sinne tänne joitakin viisauden hippusia, joihin tulee välillä pysähdyttyä. Ehkä koska ne sanotaan jotenkin vaan niin suoraan ja yksinkertaisesti. Kuten:

"Sinä teet vielä paljon virheitä, mutta sinua rakastetaan silti."

"En väitä, ettei ulkoa opeteltu rukous olisi hyödyllinen. Se ei kuitenkaan voi tyydyttää sydämen halua koskettaa Luojaa ja sodassa olevia rakkaitanne yhtäaikaa."

"Parhainta on rakastaa viisaasti, mutta typerä rakkauskin on parempi kuin ettei pysty rakastamaan lainkaan."

"Saat olla varma, että mitä tahansa Taivaan Isä on suunnitellut sinua varten, se on sinun parhaaksesi."

Tuollaisia. Tarinassa tapahtuu silti muutakin kuin keskusteluja.

Alkuräjähtysteorian äärellä

Joulukirkossa oli oikein ihanaa. Peruutan siis kaikki pahat puheeni sen riittämättömyydestä. Kirkon jälkeen menimme aamupäiväunille ja sen jälkeen saimme minun vanhempani kylään. Ihan jouluisa joulupäivä on siis ollut. Ainakin siihen asti kunnes päädyimme rappioituneeseen mässäily- ja kannettavan edessä lojumistilaan katsomaan tv-sarjaa. Ihan mukavaa ajanvietettä puolison kanssa sekin kyllä on. Minulla on myös joululukemistona Judith Pellan Vallankumouksen vuosisata -kirjasarja. Sopii minulle kuin nenä naamaan. Mies lukee Stieg Larssonia. Kyllä kai nämä juhlapyhät näillä saadaan kulumaan. Ensi yönä saa nukkua ilman herätyksiä kummallisiin aikoihin ruokien tai kirkonmenojen tai minkään muidenkaan jouluisten syiden takia.

"Rentoutumista"

Edellisestä tekstistä voi ehkä unohtaa sen rentoutumisen. Pikemminkin olen touhottanut kuin pieni eläin. Mutta ehkäpä tein sen ainakin vapaaehtoisesti. Eikä edes kylppärin lattian peseminen ollut varsinaisesti ikävää, se kun oli niin kamalan likainen. Ja kun jostain tuli ylimääräistä energiaa. Minähän en mitään oikeaa joulusiivousta tee, tämä oli tällainen extempore-moppaus enemmänkin, loman kunniaksi. Huomenna pitäisi kyllä imuroida vielä loputkin nurkat. Tämä päivä on tuntunut jotenkin aatonaatolta. On mukavaa saada se sitten vielä huomenna uudestaan.

Imellytyksen suhteen tulin äskettäin siihen tulokseen, että kinkkumittari on tungettava mössöön ja jätettävä sinne. Ja siellähän ei ollut läheskään tarpeeksi lämmin ensimmäiset 5 tuntia, mutta ehkä vielä ehtii. Jos saan sen kerrankin imeltymään, niin teen yksityiskohtaiset muistiinpanot.

Tuuvingintekopäivä

Ehkä se imeltyy tänä vuonna. Ainakin minulla on eri perunat kuin ennen, nimittäin Pitoa, K-kaupasta. Sen pitäisi kai olla sitä imeltyväisintä sorttia. Perusruokakauppani ei näköjään myynyt niitä ollenkaan, eipä siis ihme, ettei ole aikaisemmin löytynyt. Olen kyllä ostanut aina niitä punapussisia, missä lukee jauhoinen, mutta ehkäpä ne eivät ole tarpeeksi jauhoisia sitten kuitenkaan.

Jännityksellä siis odottelen, miten käy. Joulupäivän ruokavieraita varten olen kyllä ostanut jo myyjäisistä laatikoita, joten ei tässä hätäpäivää. Tuuvinginteko-opiskelun eli joulunodotusperinteeni seurassa menee siis tämä päivä. Samalla olen rennosti täällä kotona. Alkuviikko meni reissussa sekä lahjaostoksilla, mutta onneksi sellaisiin ei ole enempää tarvetta. Välillä pitää ehtiä olemaan kotonakin, ennen kuin loma on hujahtanut ohi.

Puoliso on tämän illan vielä töissä, ja sitten meillä alkaa yhteinen joululoma. Pitkästä aikaa. Se lienee mukavaa.

Lapanen toivottaa jouluiloa

Ohoh, viime kirjoituksesta on hurahtanut puolisentoista viikkoa. Kiirettä pitää, mutta huomenna alkaa joululoma. Hassua, mutta mukavaa.

Piparit alkavat olla melkein lopussa, joten niitä pitäisi ehkä tehdä lisää viikonloppuna. Mietin vielä, että tekisinkö omataikinaisia vai valmistaikinaisia. Toisaalta alkaa olla jo melkein kuin kyllästynyt olo pipareihin. Ehkä ei olisi pitänyt tehdä ensimmäisiä jo syntymäpäivän tienoilla. Tai ehkä niihin toisiin olisi pitänyt laittaa niitä mausteita. Mutta kyllä loppiaisen aikaan taas on kiva, jos kaikkia ei ole vielä syöty.

Sunnuntaina vanhemmat tulevat tuomaan meille kuusen. Se on sellainen joululahja, joka tuo minulle joulun. Sisään se otetaan luultavastikin aatonaattona eli viikon ja päivän päästä. Koitan vähentää jouluaaton hässäkkää. Koitan myös ajatella, että joulupäivä on se varsinainen juhlapäivä, mutta se on tässä meidän kulttuurissa vähän vaikeaa. Tai siis eihän päivämäärillä väliä, mutta haluaisin joulun jatkuvan vielä toisenkin päivän verran, ja silloin voisi tapahtua vaikkapa seurakunnassa jotain juhlinnan tapaista.

Jouluaamun kirkkoa kyllä kannatan, mutta se on lähinnä harras tilaisuus (mikä tokikin on oikein hyvä). Siltikin sen lisäksi haluaisin päivällä tapahtuvaksi jotain riemujuhlan tyylistä. Iloitseminen on ilmeisesti suomalaisesta kristillisestä perinteestä melko kaukana niin jouluna kuin pääsiäisenäkin. Enkelithän ilmoittivat ilosanoman, ja ilosanoma se on. Me kuitenkin vain hartaasti kuuntelemme, kun joku lukee jouluevankeliumin. Onhan sekin mukavaa, enkä halua siitä eroon. Mutta sen sijaan, että ajatellaan joulun olevan ohi heti joulukirkon jälkeen, voisi jatkaa sen viettämistä vielä toisillakin tavoilla. Jouluaattona voisi olla perheen joulu ja joulupäivänä voisi olla seurakunnan joulu vaikkapa vähän juhlavammin. Ja ei, en halua tehdä sitä sillä tavalla kuin amerikkalaiset sen mahdollisesti tekevät.

Siinäpä teille vähän joulun lyhyeen loppumis-avautumista. Ehkäpä isona järjestän esimerkiksi joulupäivän illan banquetin seurakunnassa. Mummot voisivat tulla kansallispuvuissa, vaikkakaan pukupakkoa ei varmaan voisi olla. Tai ehkäpä vaatteilla ei ole niin väliä. Lapset menisivät piirileikkejä, ja sitten aikuiset voisivat myöskin mennä piirileikkejä. Tai jos uskaltaisi, niin sitä voisi kutsua tanssimiseksi. Tai sitten ylistämiseksi. Päivänsankarin pitäisi tietysti pysyä homman keskipisteenä. Eli siis musiikista ja muustakin voisi selvään käydä ilmi, että tässä iloitaan hänestä. Ja toki sen lisäksi toisistammekin.

Ehkä tämä kirjoitus ei ihan vielä ihan kokonaan lähtenyt lapasesta. Nyt voisi olla hyvä aika lopettaa ja vaikkapa siirtyä hartaasti tuijottelemaan kynttilöitä.

Hellästi, hiljaa

Eilen illalla oltiin puolison kanssa elämystelemässä Rajattoman joulukonsertissa. Se oli kyllä jotain aika hienoa. Herkkää ja voimakasta. Nämä ihmiset osaavat tehdä upeaa musiikkia soittamalla suutaan.

Sitä on vähän vaikea kuvata näin kirjallisesti. Mutta ainakin tässä kehtolaulussa oli myös kauniit sanat, Stephen Hatfieldin tekemät:

Where the sun is gold as corn,
that's the land where Christ was born,
shining hot from early in the morning.

In the north the winter's grey,
winter sun is far away,
snow can come and go without a warning.


      Hiljaa, hiljaa, lullabye your baby soft and low.
      Hiljaa, hiljaa, lullabye for moon and Christmas snow.


In the morning Mary mild
saw the sunlight kiss her child,
tenderly she smiled to watch the noon rise.


In my silver northern land,
sun won't come at my command.
Hold my baby up to watch the moon rise.


      Hiljaa, hiljaa...

Ja se jatkui vielä. Tekevätköhän miehet muuten useinkin kehtolauluihin sanoja. Tämä oli mielestäni onnistunut ihan hyvin. No, ilmeisestikin hän osasi samaistua kuitenkin paremmin kuin vaikkapa minä itse.

Kävin tänään lounaalla yhden pienen ja parin suuremman ystäväni luona. Pieni laitteli siellä vauvaansa nukkumaan, ja meni sen jälkeen itsekin päiväunille. Tosin en ole varma, lähtikö vauvanukkekin loppujen lopuksi yläkertaan nukkumaan. Ainakin kehto oli tyhjä, kun lähtiessä kurkistin. Niinhän se taitaa usein olla, että lapset tahtovat mieluummin äitiensä viereen nukkumaan.

Itse en päässyt päiväunille, mutta sain omakseni pikkuystäväni valokuvan. Se on suloinen.

Sydämiä, kuusia, possuja, kuita ja enkeleitä

Viikonloppu on ja se on ihanaa. Piparitaikina muhii jääkaapissa huomista odottaen. Se on erilainen kuin aikaisemmin, sain uuden reseptin ystävältä. Siinä on vähemmän siirappia kuin 7. luokan kotitalouskirjan ohjeessa. Luulen, että se on hyvä.

Sen jälkeen, kun kyllästyin mummun ohjeella tehtyihin Kukkolan piparkakkuihin, jotka ovat ehkä sitten kuitenkin hieman liian erikoisia, olen muutamia kertoja tehnyt kotitalouskirjan ohjeella normaalipipareita. Ne vaan eivät jotenkin ihan täysin ole tyydyttäneet, enkä ole saanut anelluksi keneltäkään parempaa ohjetta. Mutta nyt sellainen ihanuus on. Katsotaanpas, mitä tästä nyt sitten tulee. Ehkä laitoin liian vähän mausteita, mutta parempi näinpäin. Liikaa maustetta voi olla melko traaginen kokemus. Vuonna 2009 olin kuulemma laittanut puolet vähemmän neilikkaa ja pomeranssia ja inkivääriä kuin ohje sanoi, ja se kuulemma silti maistui ihan pipareille. No nyt laitoin vähän enemmän, mutta kuitenkin visusti vähemmän kuin ohjeen mukaisen määrän. Ehkäpä ne minun traagiset kokemukseni siis ovat peräisin vuodelta 2008...puoliso ehkä tietäisi. Muistan että siitä kauhean makuisesta taikinasta tehtiin ainakin COLTS-piparit. Kyllä kai hän jo kolme vuotta sitten oli Colts-fani. Vai asuimmekohan me silloin viellä edellistä edellisessä paikassa... No väliäkö tuolla, hyvä jos tragedia alkaa haalistua. Kunhan sen opetus ei unohdu.

Ehkäpä olisi aika jo täydentää myös piparimuottivarastoni. Sieltä puuttuu se piparinmuotoinen, mutta järkevän kokoinen tapaus kokonaan (en halua mitään extrajättipipareita). Myytäisiinköhän sellaisia S-marketissa? Valoisaan aikaan tehty kauppalenkki voisi olla hyvästäkin ennen leipomasessiota.

Ja nyt pääsee nukkumaan. Ihanuutta.

Jumalainen Theseus sodassa

Jokaisen ihmisen sielu on kuolematon, mutta oikeamielisten sielu on kuolematon ja jumalallinen. Näin sanoi kuulemma Sokrates. Näitä jumalallissieluisia oli sitten päähenkilöinä illan elovassa, nimeltänsä Immortals. En tiedä oliko tuo nyt sitten kuolematon kokemus, mutta hulppean näköistä se kyllä oli. Ja oraakkeli puhui kreikkaa. Kannatti mennä. Eivätkä 3D-lasit ahdistaneet juurikaan.