Hellästi, hiljaa

Eilen illalla oltiin puolison kanssa elämystelemässä Rajattoman joulukonsertissa. Se oli kyllä jotain aika hienoa. Herkkää ja voimakasta. Nämä ihmiset osaavat tehdä upeaa musiikkia soittamalla suutaan.

Sitä on vähän vaikea kuvata näin kirjallisesti. Mutta ainakin tässä kehtolaulussa oli myös kauniit sanat, Stephen Hatfieldin tekemät:

Where the sun is gold as corn,
that's the land where Christ was born,
shining hot from early in the morning.

In the north the winter's grey,
winter sun is far away,
snow can come and go without a warning.


      Hiljaa, hiljaa, lullabye your baby soft and low.
      Hiljaa, hiljaa, lullabye for moon and Christmas snow.


In the morning Mary mild
saw the sunlight kiss her child,
tenderly she smiled to watch the noon rise.


In my silver northern land,
sun won't come at my command.
Hold my baby up to watch the moon rise.


      Hiljaa, hiljaa...

Ja se jatkui vielä. Tekevätköhän miehet muuten useinkin kehtolauluihin sanoja. Tämä oli mielestäni onnistunut ihan hyvin. No, ilmeisestikin hän osasi samaistua kuitenkin paremmin kuin vaikkapa minä itse.

Kävin tänään lounaalla yhden pienen ja parin suuremman ystäväni luona. Pieni laitteli siellä vauvaansa nukkumaan, ja meni sen jälkeen itsekin päiväunille. Tosin en ole varma, lähtikö vauvanukkekin loppujen lopuksi yläkertaan nukkumaan. Ainakin kehto oli tyhjä, kun lähtiessä kurkistin. Niinhän se taitaa usein olla, että lapset tahtovat mieluummin äitiensä viereen nukkumaan.

Itse en päässyt päiväunille, mutta sain omakseni pikkuystäväni valokuvan. Se on suloinen.