Kävelin tänään töihin. Aika kotipihasta työhuoneeseen 35 minuuttia. Perille päästyä piti henkäistä jonkin aikaa ja vaihtaa paita. Vähänkö olen ylpeä itsestäni. Vielä jos olisin lähtenyt kaksi minuuttia aiemmin niin en olisi edes myöhästynyt töihintuloliukuman takarajasta.
Matkan pituus on ihan hieman sohvaperunan kipurajan yläpuolella, etenkin aamulla. Mutta jos sen kävelisi joka päivä toiseen suuntaan niin siinä saisi sen päivittäisen liikuntapuolituntisen, mitä terkkarikin suositteli jossain vuosi tai pari sitten tapahtuneessa työterveystarkastuksessa. Kuntokin saattaisi hieman parantua, etenkin jos sen kävelisi molempiin suuntiin.
Harmi vaan, että nämä tosi kivat talvikelit loppuvat huomenna. Ketä kiinnostaa kävellä aamulla vesisateessa. Mutta ehkä menen sitten aamulla bussilla ja kävelen illalla. Iltaisin on onneksi jo niin pimeää, ettei näe kuinka harmaata on.
Pyöräily ei tule enää kysymykseen. Nyt on talvi.
keskiviikko 31. lokakuuta 2012
lauantai 27. lokakuuta 2012
Nuorempia ja vanhempia
Olen 30-vuotias.
Eiiih. Eiliseen asti se oli vain hyvä tekosyy kutsua vieraita ja siivota kotia ja leipoa kakkua, mutta nyt on juhlat juhlittu. Enkä pääse takaisin kakkosella alkaviin ikälukemiin. Ja tällaisia ajatuksia tuli siis tänään siitä huolimatta, että olen tämän viikkoa sanonut ihmisille, että "voin ihan hyvin ajatella itseäni kolmekymppisenä". No, täytyyhän sitä nyt vähän hätkähtää, kun uudelle kymmenelle siirtyy.
Synttärit olivat oikein kivat ja onnistuneet. Vieraita kävi 12 ja tulivat vielä sopivasti sellaisessa liukuvassa järjestyksessä, että ruuhkaa ei päässyt pahemmin syntymään ja kerittiin hyvin jutella kaikkien kanssa.
Kolme vieraista olivat nuorempia kuin minä.
5-vuotias tuli suoraan päiväkodista ja jalat märkinä. Yritin etsiä jotkut pienemmän puoleiset omista sukistani ja lapsen äiti kyllä ihmetteli, kun ne olivat tytölle juuri sopivat. Ne ovatkin tuntuneet viime aikoina vähän ahdistavilta. Luulen, että en tarvitse niitä enää.
3-vuotias tuli kirjekuoren kanssa, josta löytyi ihanan tytön kuva. Hän myös mainitsi pipostaan, joka oli punainen, ja jossa oli hänen isänsä firman logo. Kysyin, että oletko isin tyttö, johon tyttö sanoi, että Joo. ...ja äidin tyttö. ...ja kaikkien tyttö. Itse en ollut noin ihana pienenä.
24-vuotias tökkäsi 3-vuotiasta nenään ja sai tämän kikattamaan.
Appiukko sanoi, että hän tuo minulle lahjan sitten 30 vuoden päästä. Sitä odotellessa.
Vanhin vieraista oli 80+. Joten voi olla, että minullakin on vielä matkaa edessäpäin ihan riittävästi.
Eiiih. Eiliseen asti se oli vain hyvä tekosyy kutsua vieraita ja siivota kotia ja leipoa kakkua, mutta nyt on juhlat juhlittu. Enkä pääse takaisin kakkosella alkaviin ikälukemiin. Ja tällaisia ajatuksia tuli siis tänään siitä huolimatta, että olen tämän viikkoa sanonut ihmisille, että "voin ihan hyvin ajatella itseäni kolmekymppisenä". No, täytyyhän sitä nyt vähän hätkähtää, kun uudelle kymmenelle siirtyy.
Synttärit olivat oikein kivat ja onnistuneet. Vieraita kävi 12 ja tulivat vielä sopivasti sellaisessa liukuvassa järjestyksessä, että ruuhkaa ei päässyt pahemmin syntymään ja kerittiin hyvin jutella kaikkien kanssa.
Kolme vieraista olivat nuorempia kuin minä.
5-vuotias tuli suoraan päiväkodista ja jalat märkinä. Yritin etsiä jotkut pienemmän puoleiset omista sukistani ja lapsen äiti kyllä ihmetteli, kun ne olivat tytölle juuri sopivat. Ne ovatkin tuntuneet viime aikoina vähän ahdistavilta. Luulen, että en tarvitse niitä enää.
3-vuotias tuli kirjekuoren kanssa, josta löytyi ihanan tytön kuva. Hän myös mainitsi pipostaan, joka oli punainen, ja jossa oli hänen isänsä firman logo. Kysyin, että oletko isin tyttö, johon tyttö sanoi, että Joo. ...ja äidin tyttö. ...ja kaikkien tyttö. Itse en ollut noin ihana pienenä.
24-vuotias tökkäsi 3-vuotiasta nenään ja sai tämän kikattamaan.
Appiukko sanoi, että hän tuo minulle lahjan sitten 30 vuoden päästä. Sitä odotellessa.
Vanhin vieraista oli 80+. Joten voi olla, että minullakin on vielä matkaa edessäpäin ihan riittävästi.
sunnuntai 21. lokakuuta 2012
Kauniit kukat kaunis koti
Nyt ne ikkunat, jotka meinasin pestä, on pesty. Hyvä. Sääennusteessa näkyy jo pakkasta, hui! Tosin se olisi ihan kiva, jos vaikka talvi tupsahtaisi tällä kertaa vähän aiemmin kuin viime vuonna. Ei sitä koskaan tiedä.
Viikon päästä on jo synttärit, joten kyllä tässä vääjäämättömästi loppusyksyssä ollaan. Isä ja äiti kävivät jo juhlimassa täällä eilen minun kohta täynnä olevia pyöreitä ikävuosiani. Isä sanoi, että silloin kun synnyin, oli pakkasta miinus 20. Eilen kävimme syömässä kalliisti kivassa ravintolassa ja sitten haimme jälkiruuat kotiin. Äiti toi kukan ja tunnistin sen ihan itse orkideaksi. Se on hieno, täytyy kyllä myöntää. Ja äidin aiemmin tuomassa kaktuksessa, jonka hän neuvoi laittamaan loppukesäksi parvekkeelle, on nyt nuput. Jos muistan kastella sitä, niin se kukkii kohta. Nättiä.
Puoliso siivosi tänään työhuoneensa tiistaina tulevaa yövierasta varten. Minäkin innostuin sitten siivoamaan olohuoneen työpöytäni, jota en kylläkään käytä muuta kuin tavaroiden säilyttämiseen, koska se on niin korkea. Mutta nyt se näyttää kuitenkin paljon kivemmalta. Vein myös viherkasvit suihkuun, kun äiti muisti taas sanoa siitä. Äitien neuvoja kannattaa kuunnella.
Tämäkin viikonloppu oli ihan onnistunut. Mutta ei haittaisi, jos se olisi pidempi. Näinä viikkoina ja viikonloppuinakin väsyttää aika lailla. Varmaan se johtuu syksystä.
Viikon päästä on jo synttärit, joten kyllä tässä vääjäämättömästi loppusyksyssä ollaan. Isä ja äiti kävivät jo juhlimassa täällä eilen minun kohta täynnä olevia pyöreitä ikävuosiani. Isä sanoi, että silloin kun synnyin, oli pakkasta miinus 20. Eilen kävimme syömässä kalliisti kivassa ravintolassa ja sitten haimme jälkiruuat kotiin. Äiti toi kukan ja tunnistin sen ihan itse orkideaksi. Se on hieno, täytyy kyllä myöntää. Ja äidin aiemmin tuomassa kaktuksessa, jonka hän neuvoi laittamaan loppukesäksi parvekkeelle, on nyt nuput. Jos muistan kastella sitä, niin se kukkii kohta. Nättiä.
Puoliso siivosi tänään työhuoneensa tiistaina tulevaa yövierasta varten. Minäkin innostuin sitten siivoamaan olohuoneen työpöytäni, jota en kylläkään käytä muuta kuin tavaroiden säilyttämiseen, koska se on niin korkea. Mutta nyt se näyttää kuitenkin paljon kivemmalta. Vein myös viherkasvit suihkuun, kun äiti muisti taas sanoa siitä. Äitien neuvoja kannattaa kuunnella.
Tämäkin viikonloppu oli ihan onnistunut. Mutta ei haittaisi, jos se olisi pidempi. Näinä viikkoina ja viikonloppuinakin väsyttää aika lailla. Varmaan se johtuu syksystä.
sunnuntai 14. lokakuuta 2012
Laiska mutta ahkera nukkuja
Tänä aamuna taisin tehdä vuoden tai pidemmänkin ajan aamu-uniennätyksen. Tai ei vain tänä aamuna vaan myös aamupäivänä ja keskipäivänä. Kun heräsin, kello näytti 12:37. Vaikka nukunkin viikonloppuisin aika pitkään, niin yli puolen päivän en oikein koskaan. Nytkin voisin sanoa, että se liittyi siihen, kun olen kipeänä. Tai vähän niinkuin kipeänä. Syksyn flunssa numero kaksi ei ole oikein kunnolla vielä hyökännyt, mutta olo on ollut aika vetämätön tänä viikonloppuna. Josko se menisi näin huolellisella levolla ohi.
On hassua, miten nukkuminen voi olla joko mukavaa tai epämukavaa. Jos on liian väsynyt, nukkuminen ei tunnu välttämättä mukavalta. Tai jos on väsynyt, mutta nukkuu silti levottomasti. Niin käy usein viikonlopun ensimmäisenä yönä ja niin kävi tälläkin kertaa. Mutta toisena yönä, kun on enää vähemmän väsynyt, niin nukkuminen tuntuu ihanalta. Niin kävi tälläkin kertaa. Eivätkä asiaa pahentaneet juuri vaihdetut lakanat. Kerrankin puhtaat ja mukavat.
Puolisokaan ei tullut herättämään, kun tiesi minun olevan vähän kipeä. Sen sijaan hän oli lukenut kokonaisen kirjan Raamatusta sillä välin kun nukuin. Ei kuitenkaan käskenyt minua menemään muurahaisten tykö.
Päiväunia en nukkunut.
On hassua, miten nukkuminen voi olla joko mukavaa tai epämukavaa. Jos on liian väsynyt, nukkuminen ei tunnu välttämättä mukavalta. Tai jos on väsynyt, mutta nukkuu silti levottomasti. Niin käy usein viikonlopun ensimmäisenä yönä ja niin kävi tälläkin kertaa. Mutta toisena yönä, kun on enää vähemmän väsynyt, niin nukkuminen tuntuu ihanalta. Niin kävi tälläkin kertaa. Eivätkä asiaa pahentaneet juuri vaihdetut lakanat. Kerrankin puhtaat ja mukavat.
Puolisokaan ei tullut herättämään, kun tiesi minun olevan vähän kipeä. Sen sijaan hän oli lukenut kokonaisen kirjan Raamatusta sillä välin kun nukuin. Ei kuitenkaan käskenyt minua menemään muurahaisten tykö.
Päiväunia en nukkunut.
perjantai 12. lokakuuta 2012
Nenäpalloa
Minulla on ehkä uusi liikuntaharrastus. Sellainen, jossa on helppo päästä alkuun, mutta jossa kuitenkin on paljon kehittymisen varaa. Sulkapallo. Tiistaina pääsin kokeilemaan sitä neljän hengen porukalla. Osallistujiin kuuluu yksi pariskunta, joka minulla on ollut kunnia tuntea jo aiemminkin ja joka tuli pyytäneeksi minua mukaan, sekä yksi irtomies, joka oli minulle ennestään tuntematon ja jonka vaimo kuulemma on raskaana eikä voi täten pelailla. He tarvitsivat neljättä pelaajaa, joten pääsin mukaan, ja voi olla että pääsen toistekin.
Ensin me vaan lätkimme yksi vastaan yksi. Se irtomies osoittautui porukan taitavimmaksi, ja hän alkoi heti antaa ohjeita, että minun pitää yrittää osua häntä nenään. En tietyistä syistä osunut, mutta oli siitä neuvosta hyötyä. Sitten pelasimme nelinpeliä. Käsi meinasi lähteä irti tai siltä ainakin tuntui, mutta selvisin ihan hyvin loppuun ja kivaa oli. Taisin yrittää ihan tosissaan, mutta ei se mitään vakavanaamaista peliä ollut. Ja pallo osui välillä iloisesti päähän, jos siihen ei osunut mailalla. Näin kolmantena päivänä pelin jälkeen käsi on enää vähemmän kipeä ja tuntuu siltä, että sillä voisi varmaan pelata uudestaan taas joskus ensi viikolla.
Tänään menin sitten kauppaan ja ostin oman mailan. Ja täytyy tunnustaa, että ostin myös kengät pelaamista ja mahdollisia muita harrasteita varten. Onneksi molemmat olivat alennuksessa, mutta menihän niihin kyllä rahaa. Mutta sisäliikuntakengät ovat vasta toiset, jotka olen ikinä ostanut, ja edelliset ovat yhtä numeroa liian pienet. Ne pienet tuli hankittua joskus 18-kesäisenä aerobiccia varten, ja kyllä, ostin ne, vaikka arvelin, että suurempi koko olisi ollut parempi. Eipä ollut järin fiksua, ja sen on kyllä muistanut aina kun ne on jalkaansa änkenyt. Mutta se oli kylän ainoa urheilukauppa, eikä siellä ollut isompaa kokoa paikalla. Nuo uudet ovat ainakin paremmat kuin Ne. Toivottavasti olen nykyään viisaampi (vaikka epäilen vähän).
Ensin me vaan lätkimme yksi vastaan yksi. Se irtomies osoittautui porukan taitavimmaksi, ja hän alkoi heti antaa ohjeita, että minun pitää yrittää osua häntä nenään. En tietyistä syistä osunut, mutta oli siitä neuvosta hyötyä. Sitten pelasimme nelinpeliä. Käsi meinasi lähteä irti tai siltä ainakin tuntui, mutta selvisin ihan hyvin loppuun ja kivaa oli. Taisin yrittää ihan tosissaan, mutta ei se mitään vakavanaamaista peliä ollut. Ja pallo osui välillä iloisesti päähän, jos siihen ei osunut mailalla. Näin kolmantena päivänä pelin jälkeen käsi on enää vähemmän kipeä ja tuntuu siltä, että sillä voisi varmaan pelata uudestaan taas joskus ensi viikolla.
Tänään menin sitten kauppaan ja ostin oman mailan. Ja täytyy tunnustaa, että ostin myös kengät pelaamista ja mahdollisia muita harrasteita varten. Onneksi molemmat olivat alennuksessa, mutta menihän niihin kyllä rahaa. Mutta sisäliikuntakengät ovat vasta toiset, jotka olen ikinä ostanut, ja edelliset ovat yhtä numeroa liian pienet. Ne pienet tuli hankittua joskus 18-kesäisenä aerobiccia varten, ja kyllä, ostin ne, vaikka arvelin, että suurempi koko olisi ollut parempi. Eipä ollut järin fiksua, ja sen on kyllä muistanut aina kun ne on jalkaansa änkenyt. Mutta se oli kylän ainoa urheilukauppa, eikä siellä ollut isompaa kokoa paikalla. Nuo uudet ovat ainakin paremmat kuin Ne. Toivottavasti olen nykyään viisaampi (vaikka epäilen vähän).
maanantai 8. lokakuuta 2012
Pieni narniatutkimus
Lauantaina totesin, että kirjaston kirjat olivat lopussa, joten oli pakko mennä omalle kirjahyllylle. Sieltä löytyi käteen Narnian tarinat ja nyt menen toisessa osassa Prinssi Kaspian. Meillä on kokoelmateos, josta löytyvät kaikki seitsemän osaa. Haluaisin ne kyllä mieluummin erillisinä. Nykyään kokoelmakirjoihin on laitettu aina nuo tarinat siinä uudessa typerässä järjestyksessä. Ja lisäksi se on painava. Mutta hieno leijona siinä kyllä on kannessa.
Nyt seuraa turhasta avautuminen, koska en jaksa valittaa mistään oikeista aiheista.
Minua ärsyttää, että tuota jälkeenpäin keksittyä kronologista järjestystä mainostetaan kirjoittajan suosittelemana tai haluamana lukemisjärjestyksenä. En tiedä sitten oliko se oikeasti Lewisin mielipide, mutta mielestäni perusteet sille ovat melko hatarat. Ainakin minun Narnia - opas fantasiamaailmaan -kirjani esittämät perustelut ovat hatarat, ja tyyli millä Lewisin mielipide siinä julistetaan on kypsyttävä. Joku pieni fani oli kirjoittanut Lewisille, että hänen mielestään kirjat kannattaisi lukea mieluummin toisessa järjestyksessä, siten, että ensimmäisenä tulee Taikurin sisarenpoika. Jos kirjailija on tälle yhdelle pojalle vastannut, että "luulempa olevani kanssasi samaa mieltä kirjojen lukemisjärjestyksestä", niin ei se minusta vielä tarkoita, että tuon kirjeen saa ottaa asianosaisen kuoleman jälkeen ja julistaa kaikille, että kirjoittaja suosittelee nimenomaan tätä järjestystä kaikille. Voihan olla, että hän oli sitä mieltä, mutta en minä nyt tuon perusteella sitä johtopäätöstä tekisi. Vaikka omaiset olisivat antaneetkin nuo kirjeet jakoon. Ja vaikka Lewis olisi ollutkin sitä mieltä, niin minä en ole.
Mielestäni ainakin ensimmäiset tarinat kannattaa lukea siinä järjestyksessä, kuin ne on kirjoitettu. Sillä siinä järjestyksessä ne syntyivät. Kyllä tarinan pitää alkaa siitä, mistä se alkoi, eli siitä kun Lucy kurkisti vaatekaappiin.
Tarinat julkaistiin alunperin tässä järjestyksessä ja tässä järjestyksessä ne kannattaa lukea:
1. Velho ja leijona
2. Prinssi Kaspian
3. Kaspianin matka maailman ääriin
4. Hopeinen tuoli
5. Hevonen ja poika
6. Taikurin sisarenpoika
7. Narnian viimeinen taistelu
Oikeasti ne olivat kuulemma kirjoitetut tässä järjestyksessä:
1. Velho ja leijona
2. Prinssi Kaspian
3. Kaspianin matka maailman ääriin
4. Hevonen ja poika
5. Hopeinen tuoli
6. Narnian viimeinen taistelu
7. Taikurin sisarenpoika (valmistui viimeisenä, mutta oli tekeillä jo toisena)
Sekin käy, mutta kyllä tuo viimeinen taistelu aikamoinen loppuhuipennus on. On se parempi jättää viimeiseksi. Ehkä minäkin joskus pääsen sinne. Siis loppuun.
Nyt seuraa turhasta avautuminen, koska en jaksa valittaa mistään oikeista aiheista.
Minua ärsyttää, että tuota jälkeenpäin keksittyä kronologista järjestystä mainostetaan kirjoittajan suosittelemana tai haluamana lukemisjärjestyksenä. En tiedä sitten oliko se oikeasti Lewisin mielipide, mutta mielestäni perusteet sille ovat melko hatarat. Ainakin minun Narnia - opas fantasiamaailmaan -kirjani esittämät perustelut ovat hatarat, ja tyyli millä Lewisin mielipide siinä julistetaan on kypsyttävä. Joku pieni fani oli kirjoittanut Lewisille, että hänen mielestään kirjat kannattaisi lukea mieluummin toisessa järjestyksessä, siten, että ensimmäisenä tulee Taikurin sisarenpoika. Jos kirjailija on tälle yhdelle pojalle vastannut, että "luulempa olevani kanssasi samaa mieltä kirjojen lukemisjärjestyksestä", niin ei se minusta vielä tarkoita, että tuon kirjeen saa ottaa asianosaisen kuoleman jälkeen ja julistaa kaikille, että kirjoittaja suosittelee nimenomaan tätä järjestystä kaikille. Voihan olla, että hän oli sitä mieltä, mutta en minä nyt tuon perusteella sitä johtopäätöstä tekisi. Vaikka omaiset olisivat antaneetkin nuo kirjeet jakoon. Ja vaikka Lewis olisi ollutkin sitä mieltä, niin minä en ole.
Mielestäni ainakin ensimmäiset tarinat kannattaa lukea siinä järjestyksessä, kuin ne on kirjoitettu. Sillä siinä järjestyksessä ne syntyivät. Kyllä tarinan pitää alkaa siitä, mistä se alkoi, eli siitä kun Lucy kurkisti vaatekaappiin.
Tarinat julkaistiin alunperin tässä järjestyksessä ja tässä järjestyksessä ne kannattaa lukea:
1. Velho ja leijona
2. Prinssi Kaspian
3. Kaspianin matka maailman ääriin
4. Hopeinen tuoli
5. Hevonen ja poika
6. Taikurin sisarenpoika
7. Narnian viimeinen taistelu
Oikeasti ne olivat kuulemma kirjoitetut tässä järjestyksessä:
1. Velho ja leijona
2. Prinssi Kaspian
3. Kaspianin matka maailman ääriin
4. Hevonen ja poika
5. Hopeinen tuoli
6. Narnian viimeinen taistelu
7. Taikurin sisarenpoika (valmistui viimeisenä, mutta oli tekeillä jo toisena)
Sekin käy, mutta kyllä tuo viimeinen taistelu aikamoinen loppuhuipennus on. On se parempi jättää viimeiseksi. Ehkä minäkin joskus pääsen sinne. Siis loppuun.
sunnuntai 7. lokakuuta 2012
Kirkastuneita näkyjä
Onpa harmaata ulkona. Eipähän mene hyvä keli hukkaan, kun meillä on ollut siivousviikonloppu. On se ihmeellistä. Ja kylläpä voi tulla onnellinen olo siitä, kun on siistiä ja saa olla kotona.
Tänä syksynä ei ole kyllä tuntunut olevan kovin montaa aurinkoista päivää. Ja nekin muutamat kirkkaammat hetket olen tainnut olla töissä. Sääli, sillä ruskassa olevat puut näyttävät aivan ihmeellisen ihanilta, kun aurinko paistaa niihin. Yhtenä päivänä lähdin kuudelta töistä tultua suoraan pikku kävelylle niitä katselemaan, kun kerrankin aurinko paistoi. Siinä kerkisin sitten vartin verran imemään aurinkoisia ruskanäkyjä näkyjä itseeni, ennen kuin aurinko laski tai meni pilveen tai jotain. Eilen niitä pystyi vähän aikaa ihastelemaan ikkunanpesun lomassa. Kunnes meni pilveen ja alkoi taas joku myräkkä. Ruskassa olevat puut näyttävät muuten oikein hyviltä myös puhtaiden lasien läpi, täytyy sanoa. Nyt niitä kelpaa katsella sataa tai paistaa.
Tänä syksynä ei ole kyllä tuntunut olevan kovin montaa aurinkoista päivää. Ja nekin muutamat kirkkaammat hetket olen tainnut olla töissä. Sääli, sillä ruskassa olevat puut näyttävät aivan ihmeellisen ihanilta, kun aurinko paistaa niihin. Yhtenä päivänä lähdin kuudelta töistä tultua suoraan pikku kävelylle niitä katselemaan, kun kerrankin aurinko paistoi. Siinä kerkisin sitten vartin verran imemään aurinkoisia ruskanäkyjä näkyjä itseeni, ennen kuin aurinko laski tai meni pilveen tai jotain. Eilen niitä pystyi vähän aikaa ihastelemaan ikkunanpesun lomassa. Kunnes meni pilveen ja alkoi taas joku myräkkä. Ruskassa olevat puut näyttävät muuten oikein hyviltä myös puhtaiden lasien läpi, täytyy sanoa. Nyt niitä kelpaa katsella sataa tai paistaa.
lauantai 6. lokakuuta 2012
Läpinäkyvää
Aah...ihana viikonloppu. Sain nukkua aamulla ja kyllä nukuinkin. En kerro, kuinka pitkään. Mutta aika normaali lauantaiaamu se minulle oli.
Sen jälkeen sain pestyä sekä makuuhuoneen että keittiön ikkunat. Vähänkö olen ylpeä itsestäni. Ei se nyt niin kamalaa sitten ollutkaan. Toivottavasti en ollut liian ajoissa liikkeellä. Erään kerran tuli joku myrsky heti ikkunanpesun jälkeen ja mäiski makkarin ikkunan täyteen jotain silppua puista. Mutta eihän tuon ulkolasin lääppiminen uudestaan nyt sitten enää olisi niin iso vaiva. Pääasia on, että ikkunat ovat suhteellisen puhtaat, kun talvi tulee. Olohuoneen lasit aion pestä myöhemmin ja työhuoneen jätän puolisolle. Kyllä se siitä.
Ikkunanpesussa auttoi sekin, että olen päässyt yli taas yhdestä pakkomielteestä. Voin pestä ikkunoita, vaikka muut kotityöt olisivat rempallaan. Tai ehkä ne eivät olleet niin pahasti rempallaan tällä kertaa. Puoliso on sitä paitsi luvannut imuroida. Lähiaikoina. Koska tässä perheessä muut eivät kuulemma osaa käyttää imuria. En kyllä ainakaan kestä kuunnella sitä imurin vinkumista. Pitäisi ostaa uusi.
Sen jälkeen sain pestyä sekä makuuhuoneen että keittiön ikkunat. Vähänkö olen ylpeä itsestäni. Ei se nyt niin kamalaa sitten ollutkaan. Toivottavasti en ollut liian ajoissa liikkeellä. Erään kerran tuli joku myrsky heti ikkunanpesun jälkeen ja mäiski makkarin ikkunan täyteen jotain silppua puista. Mutta eihän tuon ulkolasin lääppiminen uudestaan nyt sitten enää olisi niin iso vaiva. Pääasia on, että ikkunat ovat suhteellisen puhtaat, kun talvi tulee. Olohuoneen lasit aion pestä myöhemmin ja työhuoneen jätän puolisolle. Kyllä se siitä.
Ikkunanpesussa auttoi sekin, että olen päässyt yli taas yhdestä pakkomielteestä. Voin pestä ikkunoita, vaikka muut kotityöt olisivat rempallaan. Tai ehkä ne eivät olleet niin pahasti rempallaan tällä kertaa. Puoliso on sitä paitsi luvannut imuroida. Lähiaikoina. Koska tässä perheessä muut eivät kuulemma osaa käyttää imuria. En kyllä ainakaan kestä kuunnella sitä imurin vinkumista. Pitäisi ostaa uusi.
torstai 4. lokakuuta 2012
Sydämiä ruutupaperilla
Puoliso oli tänään lähettänyt minulle tykkäämisviestin ruutuvihkon välityksellä. IhQua.
Alkuaikoina, siis silloin kuin aloimme kulkea iltaisin hämärillä poluilla, meillä oli tapana aamupäivisin istua luokassa vierekkäin ja vaihtaa ajatuksia viestivihkossa. Vaihdoin viestejä kyllä muidenkin kavereiden kanssa. Opettajien ajatukset tavoittivat sitten vähän heikommin kohteensa, mutta he eivät käyttäneetkään vihkoja. Oi niitä aikoja. Tuntien jälkeen olivat vuorossa iltapäiväunet.
Yhteen noista vihkoista minä luullakseni kirjoitin, että "olen epävarma haluanko lapsia". Puoliso tai siis silloinen ihastuksen kohteeni ilmoitti, että hänen mielestään lapset kuuluvat avioliittoon ja hän haluaa niitä 12. Olisikohan lukenut vähän liikaa hobiteista. Tusina lasta on kuitenkin (luultavasti onneksi) edelleenkin tekemättä.
Feministikaverille piti tietenkin esittää mahdollisimman konservatiivista seurustelevaa pariskuntaa. Minä istuin poikaystävän jalkojen juuressa ja hän selitti kaverillemme, miten tulen tekemään kaikki kotityöt parisuhteessamme. Minun tehtäväni oli hymyillä ja myötäillä. Oi niitä aikoja.
Raamattuopistolla seurusteluun liittyi sitten myös väistämättä eteentuleva opiskelijapastorin pakeilla käynti. Siitä riittikin huvia vielä vuosiksi eteenpäin. Jotenkin vaan tuli sellainen olo, että hän saarnasi meille hieman väärästä aiheesta. Mutta eihän sitä kukaan kaikkea voi tietää. Täytyy jättää pastorirassukan kömmähdys salaperäisyyden suojaan.
Niinä aikoina pystyi saamaan aikaan elämää ravistelevan riidan melko pienestä aiheesta. Onneksi niitä ei montaa kylläkään sattunut. Sen jälkeen kun menimme kihloihin, konfliktit muuttuivat paljon rauhallisemmiksi. Kai siitä tuli turvatumpi olo.
Riitelyn välillä saattoi kuulla poikaystävän tulkitsevan kaverinsa ja kitaran kanssa sydäntäsärkevästi kappaletta Mene mene pois:
Ethän ole niin kuin muut
ovat ennen sua olleet
ja pois lähteneet.
Ethän mene niin kuin muut
ovat ennen sua menneet
ja pois lähteneet.
Ethän katso niin kuin muut
ovat ennen katsoneet
ja pois lähteneet.
Ethän koske niin kuin muut
ovat ennen koskeneet
ja pois lähteneet.
Ethän lupaa niin kuin muut
ovat ennen luvanneet
ja pois lähteneet.
Ethän tunne niinkuin muut
ovat ennen tunteneet
ja pois lähteneet.
Ethän naura niin kuin muut
ovat ennen nauraneet
ja pois lähteneet.
Ethän itke niin kuin muut
ovat ennen itkeneet
ja pois lähteneet.
Mutta jää mun luo jos uskot unelmiin,
jää mun luo jos uskot lupauksiin,
haaveisiin ikuisiin.
Mutta jää mun luo jos uskot unelmiin,
jää mun luo jos uskot lupauksiin,
rakkauteen yhteiseen...
En sitten mennyt pois.
Alkuaikoina, siis silloin kuin aloimme kulkea iltaisin hämärillä poluilla, meillä oli tapana aamupäivisin istua luokassa vierekkäin ja vaihtaa ajatuksia viestivihkossa. Vaihdoin viestejä kyllä muidenkin kavereiden kanssa. Opettajien ajatukset tavoittivat sitten vähän heikommin kohteensa, mutta he eivät käyttäneetkään vihkoja. Oi niitä aikoja. Tuntien jälkeen olivat vuorossa iltapäiväunet.
Yhteen noista vihkoista minä luullakseni kirjoitin, että "olen epävarma haluanko lapsia". Puoliso tai siis silloinen ihastuksen kohteeni ilmoitti, että hänen mielestään lapset kuuluvat avioliittoon ja hän haluaa niitä 12. Olisikohan lukenut vähän liikaa hobiteista. Tusina lasta on kuitenkin (luultavasti onneksi) edelleenkin tekemättä.
Feministikaverille piti tietenkin esittää mahdollisimman konservatiivista seurustelevaa pariskuntaa. Minä istuin poikaystävän jalkojen juuressa ja hän selitti kaverillemme, miten tulen tekemään kaikki kotityöt parisuhteessamme. Minun tehtäväni oli hymyillä ja myötäillä. Oi niitä aikoja.
Raamattuopistolla seurusteluun liittyi sitten myös väistämättä eteentuleva opiskelijapastorin pakeilla käynti. Siitä riittikin huvia vielä vuosiksi eteenpäin. Jotenkin vaan tuli sellainen olo, että hän saarnasi meille hieman väärästä aiheesta. Mutta eihän sitä kukaan kaikkea voi tietää. Täytyy jättää pastorirassukan kömmähdys salaperäisyyden suojaan.
Niinä aikoina pystyi saamaan aikaan elämää ravistelevan riidan melko pienestä aiheesta. Onneksi niitä ei montaa kylläkään sattunut. Sen jälkeen kun menimme kihloihin, konfliktit muuttuivat paljon rauhallisemmiksi. Kai siitä tuli turvatumpi olo.
Riitelyn välillä saattoi kuulla poikaystävän tulkitsevan kaverinsa ja kitaran kanssa sydäntäsärkevästi kappaletta Mene mene pois:
Ethän ole niin kuin muut
ovat ennen sua olleet
ja pois lähteneet.
Ethän mene niin kuin muut
ovat ennen sua menneet
ja pois lähteneet.
Ethän katso niin kuin muut
ovat ennen katsoneet
ja pois lähteneet.
Ethän koske niin kuin muut
ovat ennen koskeneet
ja pois lähteneet.
Mene mene pois jos et usko unelmiin,
mene pois jos et usko lupauksiin,
haaveisiin ikuisiin.
Mene mene pois jos et usko unelmiin,
mene pois jos et usko lupauksiin,
rakkauteen yhteiseen.
mene pois jos et usko lupauksiin,
haaveisiin ikuisiin.
Mene mene pois jos et usko unelmiin,
mene pois jos et usko lupauksiin,
rakkauteen yhteiseen.
Ethän lupaa niin kuin muut
ovat ennen luvanneet
ja pois lähteneet.
Ethän tunne niinkuin muut
ovat ennen tunteneet
ja pois lähteneet.
Ethän naura niin kuin muut
ovat ennen nauraneet
ja pois lähteneet.
Ethän itke niin kuin muut
ovat ennen itkeneet
ja pois lähteneet.
Mene mene pois jos et usko unelmiin,
mene pois jos et usko lupauksiin,
haaveisiin ikuisiin.
Mene mene pois jos et usko unelmiin,
mene pois jos et usko lupauksiin,
rakkauteen yhteiseen.
mene pois jos et usko lupauksiin,
haaveisiin ikuisiin.
Mene mene pois jos et usko unelmiin,
mene pois jos et usko lupauksiin,
rakkauteen yhteiseen.
Mutta jää mun luo jos uskot unelmiin,
jää mun luo jos uskot lupauksiin,
haaveisiin ikuisiin.
Mutta jää mun luo jos uskot unelmiin,
jää mun luo jos uskot lupauksiin,
rakkauteen yhteiseen...
En sitten mennyt pois.
tiistai 2. lokakuuta 2012
Lisää nukkumisen ihanuudesta
Ei saa olla iloinen puolison sairaslomasta. Ei saa olla iloinen puolison sairaslomasta. Mutta on se silti ihan mukavaa, kun saan mennä pitkästä aikaa töihin autolla. Etenkin kun tämä alkuviikko on ollut harvinaisen väsynyttä aikaa. On kyllä hyvä, kun mies sai kolme päivää toipumisaikaa. Taitaa koitua hänellekin levoksi kaikesta huolimatta. Painoihan tuo läpi viikonlopun ylitöissä. Ja kenelläkään ei soi näinä päivinä herätyskello kuudelta. Eikä 3:25. Aah.
Sunnuntaihan meni minun osaltani ihan hyvin, vaikka en kerennytkään nukkumaan ihan niin hirveästi. Niinhän se aina menee. Asiaa ei kyllä haitannut yhtään se, että oltiin matkalla mahdollisimman hyvin varustetulla kulkuneuvolla. Siellä oli makuupussikin. Ja päätä sai lepuuttaa. Mutta montakohan yötä täytyy nukkua tosi hyvin, että normaali vireystila palautuu. Aika monta varmaan.
Ainiin. Syyllinen mysteeriseen palokellon kaltaiseen vihellykseen selvisi. Ruokailualustahan se.
Sunnuntaihan meni minun osaltani ihan hyvin, vaikka en kerennytkään nukkumaan ihan niin hirveästi. Niinhän se aina menee. Asiaa ei kyllä haitannut yhtään se, että oltiin matkalla mahdollisimman hyvin varustetulla kulkuneuvolla. Siellä oli makuupussikin. Ja päätä sai lepuuttaa. Mutta montakohan yötä täytyy nukkua tosi hyvin, että normaali vireystila palautuu. Aika monta varmaan.
Ainiin. Syyllinen mysteeriseen palokellon kaltaiseen vihellykseen selvisi. Ruokailualustahan se.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
