Tässä se on

Vettä sataa ja aurinko paistaa ja tuuli on lämmin ja tuoksuu. On kesä.

Ja oli mukava pyöräilysää ajaa kotiin. Kuraiset putterifrisbeet pyyhin housuihin ja pyöränsatulan paitaan. Ja kokeilin voiko pyöräillessä kuunnella musiikkia. Kyllä Randy Travisia ainakin voi.

Jos ois kesä sulla viimeinen

Viime aikoina on ollut melko kiireistä, vai pitäisikö sanoa toiminnantäyteistä. Väsyttää. Huomenna menemme ystävien mökille juhannusta viettämään. Tänä vuonna ei ole tarkoitus polttaa saunaa, joten sitä ei varmaan tarvitse sammuttaakaan. Juhannuspäivänä olisi aikomuksena suunnata ex-herätysliikkeeni kesäjuhlille 28:nnetta kertaa elämässäni. Kannatti jättää viime vuosi väliin. Nyt on nuorempi olo.

Keskikesän viettämisen jälkeen olisi vielä kaksi viikkoa töitä ennen lomaa, tosin töitä olisi ainakin neljäksi viikoksi. Loma taitaa sekin mennä melko nopeasti ja sen jälkeen on syksy. Ja hyvä niin. Nyt on kuitenkin vielä kesä, joten sitä eletään.

Sitä saa mitä tilaa

Ensi kerralla kun rukoilen, että jospa ei sataisikaan, niin otan myös varustelussa huomioon mahdollisen poutasään. Ainakin toivottavasti. Tänään tuli hikoiltua saappaissa ja sadehousuissa ja poltettua hartiat auringossa, kun forecan lupaamaa sadetta ei ikinä tullutkaan. Tai menomatkalla toki satoi, mutta heti perille päästyä tuli aurinko esiin. Sadekelille oli mukana vaihtovaatteitakin, mutta ei mitään lämpimämmälle kelille, ei edes kenkiä. Eikä tietysti aurinkorasvaa. Onneksi kaverilla oli aurinkorasvaa, jota tajusin pyytää naamaani varten. Olisipa hauska, jos sekin olisi nyt punainen. Mutta toivottavasti tämä oli yhtä lievää kärventymistä kuin viime kertainen "palaminen", eli iho olisi yöunien jälkeen taas ihan normaalin värinen. Onneksi on aftersun-voidetta. Se on ihan ehdoton must have.

Mutta olen tyytyväinen, että paikan päälle tuli raahauduttua. Frisbeeohjaus oli ihan opettavaista ja innostavaa. Aamulla sinne ilmoittautuminen kadutti jonkin verran, kun nukkuminen olisi myös ollut tarpeen. Ehkä siksi varustelukin jäi huonoksi. Mutta ulkoilmapäiviä varten pitää ilmeisesti varautua ihan kaikkeen, ja erityisesti myöskin hyvään säähän.

Koukussa

Emme me sitten viime torstaina lähteneetkään heittämään, kun autosta hajosi osanen. Onneksi se ei ollut kuitenkaan iso ongelma, vaan auto saatiin lähtökuntoon viikonloppureissulle.

Vanhempien luo päästyä perjantai-iltana puoliso lähti heti ulkoiluttamaan kiekkojaan paikalliselle radalle. Itse menin isän kanssa katsomaan soutuvenettä. Huvinsa kullakin. Lauantaina ja sunnuntaina kävin kuitenkin mukana heittelemässä ja samalla aurinkoa ottamassa. Välissä kävimme mökillä saunassa. Se oli mukavaa. Ja talviturkki tuli heitettyä. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Vesi oli lämmintä ja ihanaa.

Frisbeegolfin osalta en usko, että tarvitseekaan odottaa syksyyn. Tuntui, että koukutuin viikonlopun aikana. Maanantaina menin taas töiden jälkeen heittämään, vaikka satoi vettä. Ja tiistainakin oli kovin vaikea olla lähtemättä mukaan, vaikka olin jo ihan kauhean väsynyt. Onneksi en lähtenyt. Lepoilta tuli ihan hyvään tarpeeseen. Mutta nyt se hurahtaminen varmaan tapahtui. Saattaahan se tosin olla ohimenevää. Ja ennemmin tai myöhemmin varmasti onkin.

Välineurheilua

Menoja on ollut kesän tullen enemmän. Taisin jo luvata lähteä tänäänkin heittämään kiekkoja puolison kanssa, vaikka kotonakin kyllä olisi tekemistä. Ainakin tulee oltua ulkona, kun frisbeeradalle lähtee. Ja itseasiassa minun tarvitsee testata uutta frisbeekassiani Pumpkinia. Se tuli eilen postissa.

Nyt te luulette, että olen ihan hurahtanut tähän lajiin. Mutta jos se katsotaan välineistä, niin minulla on vasta yksi laukku ja kuusi kiekkoa, joista sitäpaitsi yksi tuli palkintona (ainoa tyttö kisoissa -palkinto: juomapullo, mitäliejuomajauhetta ja vaaleanpunainen kiekko). Muut kiekot ovat tietysti puolison valitsemia ja sopiviksi katsomia juuri minulle.

Jos hurahtaneisuus katsotaan kilpailu- tai harrastusmääristä, niin tänä vuonna olen käynyt vasta kaksissa kisoissa. Toinen oli parigolf-sarjan ensimmäinen kilpailu ja toinen oli viikkokilpailu viime sunnuntaina. Jälkimmäinen meni melko huonosti, mutta tulihan siinä tosiaan sitä liikuntaa. Noiden lisäksi olen käynyt kolmena päivänä frisbeeradalla ja kahtena päivänä kokeillut heittoja ilman rataa. Varsinaisia treenejä, jotka lähinnä kuvaavat omistautumista lajissa kehittymiseen, oli siis vain kaksi. Lajissa kehittyminenhän ei ole tavoitteeni, vaan se että saisi olla ulkona ja tehdä siellä jotain mukavaa. Sitäpaitsi jos kaupungistunut puolisoni haluaa mennä metsään, niin enhän voi sitä kieltää. Joskus on ehkä hyvä lähteä mukaankin. En kerro tässä, että olen viikon päästä menossa myös frisbeegolf-koulutukseen hänen kanssaan. Se olisi aivan liian hurahtanutta.

Oikeastaan voin ehkä kertoa vasta syksyllä, hurahdinko vai olinko metsässä ja niityillä vain hengailemassa. Mutta eihän hurahtamisesta kai mitään haittaa ole. Eikä kyllä hengailustakaan. Riippuen tilanteesta.

Perheperjantai

Kuten on tullut sanottua, niin viime aikoina perjantai-iltamme ovat kuluneet pitkälti American idolin parissa. Nyt on tähti kuitenkin valittu, joten tänään oli ohjelma toinen. Kun huomenna tulee yövieras, niin tänä iltana oli tarkoitus siivota. Ja sitä ennen menimme ostoksille. Toisesta kaupasta tuli mukaan kaksi peittoa ja kaksi mattoa. Toisesta löytyi pari nättiä kukkaruukkua, vaatetta ja ruokaa viikonlopuksi. Välissä käytiin syömässä, ja koko lystiin meni kolmisen tuntia. Laatuaikaa puolison kanssa siis. Lisää sitä samaa pääsimme viettämään kotona. Yhdessä siivoaminen on oikeastaan mahdottoman mukavaa. Työt voi tehdä iloisesti, kun tietää, että toinen tekee osan ja että valmista tulee. Tosin onhan se jännittävääkin. Siivousasioista tulee helposti kiistaa. Tänään kävi niin, että puoliso lukitsi minut imuroimisensa ajaksi parvekkeelle. Kiistaa ei tosin nyt ollut, joten on vaikea tietää, oliko se tarkoitus vai vahinko. Aikani kun katselin sieltä kiltisti ja hiljaa, niin pääsin takaisin sisälle.

Kirjapöhnä

Alkutunnelmia Näkijän tarusta tuli kerrottua tässä. Tunnelma meni kolmanteen osaan päästyä melko pitkäveteiseksi, mutta siihen ei lukemista kannata lopettaa. Tarina jatkuu Lordi Kultainen-nimisenä sarjana, ja se on tuntunut oikein koukuttavalta sekä upottavalta. Nyt on siis toisen trilogian toisesta osasta takana noin kaksi kolmasosaa. Tunnelma on sen verran tiivis, että lukusession jälkeen ei aina meinaa muistaa, mitä olikaan menossa omassa elämässä. Johtuuko mahanpohjassa oleva kummallinen tunne jostakin minulle vaiko kirjan sankarille sattuneesta asiasta. Siinä vaiheessa on ehkä viisasta lopettaa lukeminen ja alkaa elää omaa elämäänsä.