Välineurheilua

Menoja on ollut kesän tullen enemmän. Taisin jo luvata lähteä tänäänkin heittämään kiekkoja puolison kanssa, vaikka kotonakin kyllä olisi tekemistä. Ainakin tulee oltua ulkona, kun frisbeeradalle lähtee. Ja itseasiassa minun tarvitsee testata uutta frisbeekassiani Pumpkinia. Se tuli eilen postissa.

Nyt te luulette, että olen ihan hurahtanut tähän lajiin. Mutta jos se katsotaan välineistä, niin minulla on vasta yksi laukku ja kuusi kiekkoa, joista sitäpaitsi yksi tuli palkintona (ainoa tyttö kisoissa -palkinto: juomapullo, mitäliejuomajauhetta ja vaaleanpunainen kiekko). Muut kiekot ovat tietysti puolison valitsemia ja sopiviksi katsomia juuri minulle.

Jos hurahtaneisuus katsotaan kilpailu- tai harrastusmääristä, niin tänä vuonna olen käynyt vasta kaksissa kisoissa. Toinen oli parigolf-sarjan ensimmäinen kilpailu ja toinen oli viikkokilpailu viime sunnuntaina. Jälkimmäinen meni melko huonosti, mutta tulihan siinä tosiaan sitä liikuntaa. Noiden lisäksi olen käynyt kolmena päivänä frisbeeradalla ja kahtena päivänä kokeillut heittoja ilman rataa. Varsinaisia treenejä, jotka lähinnä kuvaavat omistautumista lajissa kehittymiseen, oli siis vain kaksi. Lajissa kehittyminenhän ei ole tavoitteeni, vaan se että saisi olla ulkona ja tehdä siellä jotain mukavaa. Sitäpaitsi jos kaupungistunut puolisoni haluaa mennä metsään, niin enhän voi sitä kieltää. Joskus on ehkä hyvä lähteä mukaankin. En kerro tässä, että olen viikon päästä menossa myös frisbeegolf-koulutukseen hänen kanssaan. Se olisi aivan liian hurahtanutta.

Oikeastaan voin ehkä kertoa vasta syksyllä, hurahdinko vai olinko metsässä ja niityillä vain hengailemassa. Mutta eihän hurahtamisesta kai mitään haittaa ole. Eikä kyllä hengailustakaan. Riippuen tilanteesta.