Muutos?

Vuoden viimeinen päivä. Ehkä niitä kaikkia muita päiviä ei tarvitse ruveta nyt tässä muistelemaan, mutta ainakin tänään olin onnellinen. Näin ollen siis on loppu hyvin, kaikki hyvin.

Jos olisin Paavali, voisin sanoa, että unohtaen sen, mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessä, minä riennän kohti päämäärää*... Nyt kun olen minä, en ehkä uskalla noin varma olla toimistani, mutta kannattavaa minunkin olisi varmaan kiinnittää katsetta eteen ja ylös.

Toisaalta voin oikein hyvin tehdä samuelit, ja sanoa, että tähän asti on Herra meitä auttanut**. Se kyllä pitää paikkansa. Kiven jätän tuomatta tänne meidän olohuoneeseen. Jos niitä kantaisi sisään joka päivä tai vaikka joka vuoden viimeinen päivä, niin lopulta siitä tulisi kyllä melkoinen avun kivikasa. Ehkä se tekisi asiasta käsinkosketeltavamman.

Mutta pinnallisena länsimaalaisena kristittynä mietin tätä vain pikaisesti, ja unohdan sen sitten. Ja jos minulla ei olisi tätä blogia, niin en ehkä olisi miettinyt sitä ollenkaan. Uskomatonta.

*Fil.3:13-14
**1.Sam.7:12

Rakkaus-ohjeita

Olen lukenut nyt kaksi osaa Vallankumouksen vuosisataa. Se on oikein sopivaa lomalukemista, ainakin minulle. Tarina kertoo venäläisistä ihmisistä 1800-luvun lopulla ja siitä eteenpäin. Kevyttä ja mukaansatempaavaa luettavaa.

Kirjoittaja on myös mukavasti upottanut sinne tänne joitakin viisauden hippusia, joihin tulee välillä pysähdyttyä. Ehkä koska ne sanotaan jotenkin vaan niin suoraan ja yksinkertaisesti. Kuten:

"Sinä teet vielä paljon virheitä, mutta sinua rakastetaan silti."

"En väitä, ettei ulkoa opeteltu rukous olisi hyödyllinen. Se ei kuitenkaan voi tyydyttää sydämen halua koskettaa Luojaa ja sodassa olevia rakkaitanne yhtäaikaa."

"Parhainta on rakastaa viisaasti, mutta typerä rakkauskin on parempi kuin ettei pysty rakastamaan lainkaan."

"Saat olla varma, että mitä tahansa Taivaan Isä on suunnitellut sinua varten, se on sinun parhaaksesi."

Tuollaisia. Tarinassa tapahtuu silti muutakin kuin keskusteluja.

Alkuräjähtysteorian äärellä

Joulukirkossa oli oikein ihanaa. Peruutan siis kaikki pahat puheeni sen riittämättömyydestä. Kirkon jälkeen menimme aamupäiväunille ja sen jälkeen saimme minun vanhempani kylään. Ihan jouluisa joulupäivä on siis ollut. Ainakin siihen asti kunnes päädyimme rappioituneeseen mässäily- ja kannettavan edessä lojumistilaan katsomaan tv-sarjaa. Ihan mukavaa ajanvietettä puolison kanssa sekin kyllä on. Minulla on myös joululukemistona Judith Pellan Vallankumouksen vuosisata -kirjasarja. Sopii minulle kuin nenä naamaan. Mies lukee Stieg Larssonia. Kyllä kai nämä juhlapyhät näillä saadaan kulumaan. Ensi yönä saa nukkua ilman herätyksiä kummallisiin aikoihin ruokien tai kirkonmenojen tai minkään muidenkaan jouluisten syiden takia.

"Rentoutumista"

Edellisestä tekstistä voi ehkä unohtaa sen rentoutumisen. Pikemminkin olen touhottanut kuin pieni eläin. Mutta ehkäpä tein sen ainakin vapaaehtoisesti. Eikä edes kylppärin lattian peseminen ollut varsinaisesti ikävää, se kun oli niin kamalan likainen. Ja kun jostain tuli ylimääräistä energiaa. Minähän en mitään oikeaa joulusiivousta tee, tämä oli tällainen extempore-moppaus enemmänkin, loman kunniaksi. Huomenna pitäisi kyllä imuroida vielä loputkin nurkat. Tämä päivä on tuntunut jotenkin aatonaatolta. On mukavaa saada se sitten vielä huomenna uudestaan.

Imellytyksen suhteen tulin äskettäin siihen tulokseen, että kinkkumittari on tungettava mössöön ja jätettävä sinne. Ja siellähän ei ollut läheskään tarpeeksi lämmin ensimmäiset 5 tuntia, mutta ehkä vielä ehtii. Jos saan sen kerrankin imeltymään, niin teen yksityiskohtaiset muistiinpanot.

Tuuvingintekopäivä

Ehkä se imeltyy tänä vuonna. Ainakin minulla on eri perunat kuin ennen, nimittäin Pitoa, K-kaupasta. Sen pitäisi kai olla sitä imeltyväisintä sorttia. Perusruokakauppani ei näköjään myynyt niitä ollenkaan, eipä siis ihme, ettei ole aikaisemmin löytynyt. Olen kyllä ostanut aina niitä punapussisia, missä lukee jauhoinen, mutta ehkäpä ne eivät ole tarpeeksi jauhoisia sitten kuitenkaan.

Jännityksellä siis odottelen, miten käy. Joulupäivän ruokavieraita varten olen kyllä ostanut jo myyjäisistä laatikoita, joten ei tässä hätäpäivää. Tuuvinginteko-opiskelun eli joulunodotusperinteeni seurassa menee siis tämä päivä. Samalla olen rennosti täällä kotona. Alkuviikko meni reissussa sekä lahjaostoksilla, mutta onneksi sellaisiin ei ole enempää tarvetta. Välillä pitää ehtiä olemaan kotonakin, ennen kuin loma on hujahtanut ohi.

Puoliso on tämän illan vielä töissä, ja sitten meillä alkaa yhteinen joululoma. Pitkästä aikaa. Se lienee mukavaa.

Lapanen toivottaa jouluiloa

Ohoh, viime kirjoituksesta on hurahtanut puolisentoista viikkoa. Kiirettä pitää, mutta huomenna alkaa joululoma. Hassua, mutta mukavaa.

Piparit alkavat olla melkein lopussa, joten niitä pitäisi ehkä tehdä lisää viikonloppuna. Mietin vielä, että tekisinkö omataikinaisia vai valmistaikinaisia. Toisaalta alkaa olla jo melkein kuin kyllästynyt olo pipareihin. Ehkä ei olisi pitänyt tehdä ensimmäisiä jo syntymäpäivän tienoilla. Tai ehkä niihin toisiin olisi pitänyt laittaa niitä mausteita. Mutta kyllä loppiaisen aikaan taas on kiva, jos kaikkia ei ole vielä syöty.

Sunnuntaina vanhemmat tulevat tuomaan meille kuusen. Se on sellainen joululahja, joka tuo minulle joulun. Sisään se otetaan luultavastikin aatonaattona eli viikon ja päivän päästä. Koitan vähentää jouluaaton hässäkkää. Koitan myös ajatella, että joulupäivä on se varsinainen juhlapäivä, mutta se on tässä meidän kulttuurissa vähän vaikeaa. Tai siis eihän päivämäärillä väliä, mutta haluaisin joulun jatkuvan vielä toisenkin päivän verran, ja silloin voisi tapahtua vaikkapa seurakunnassa jotain juhlinnan tapaista.

Jouluaamun kirkkoa kyllä kannatan, mutta se on lähinnä harras tilaisuus (mikä tokikin on oikein hyvä). Siltikin sen lisäksi haluaisin päivällä tapahtuvaksi jotain riemujuhlan tyylistä. Iloitseminen on ilmeisesti suomalaisesta kristillisestä perinteestä melko kaukana niin jouluna kuin pääsiäisenäkin. Enkelithän ilmoittivat ilosanoman, ja ilosanoma se on. Me kuitenkin vain hartaasti kuuntelemme, kun joku lukee jouluevankeliumin. Onhan sekin mukavaa, enkä halua siitä eroon. Mutta sen sijaan, että ajatellaan joulun olevan ohi heti joulukirkon jälkeen, voisi jatkaa sen viettämistä vielä toisillakin tavoilla. Jouluaattona voisi olla perheen joulu ja joulupäivänä voisi olla seurakunnan joulu vaikkapa vähän juhlavammin. Ja ei, en halua tehdä sitä sillä tavalla kuin amerikkalaiset sen mahdollisesti tekevät.

Siinäpä teille vähän joulun lyhyeen loppumis-avautumista. Ehkäpä isona järjestän esimerkiksi joulupäivän illan banquetin seurakunnassa. Mummot voisivat tulla kansallispuvuissa, vaikkakaan pukupakkoa ei varmaan voisi olla. Tai ehkäpä vaatteilla ei ole niin väliä. Lapset menisivät piirileikkejä, ja sitten aikuiset voisivat myöskin mennä piirileikkejä. Tai jos uskaltaisi, niin sitä voisi kutsua tanssimiseksi. Tai sitten ylistämiseksi. Päivänsankarin pitäisi tietysti pysyä homman keskipisteenä. Eli siis musiikista ja muustakin voisi selvään käydä ilmi, että tässä iloitaan hänestä. Ja toki sen lisäksi toisistammekin.

Ehkä tämä kirjoitus ei ihan vielä ihan kokonaan lähtenyt lapasesta. Nyt voisi olla hyvä aika lopettaa ja vaikkapa siirtyä hartaasti tuijottelemaan kynttilöitä.

Hellästi, hiljaa

Eilen illalla oltiin puolison kanssa elämystelemässä Rajattoman joulukonsertissa. Se oli kyllä jotain aika hienoa. Herkkää ja voimakasta. Nämä ihmiset osaavat tehdä upeaa musiikkia soittamalla suutaan.

Sitä on vähän vaikea kuvata näin kirjallisesti. Mutta ainakin tässä kehtolaulussa oli myös kauniit sanat, Stephen Hatfieldin tekemät:

Where the sun is gold as corn,
that's the land where Christ was born,
shining hot from early in the morning.

In the north the winter's grey,
winter sun is far away,
snow can come and go without a warning.


      Hiljaa, hiljaa, lullabye your baby soft and low.
      Hiljaa, hiljaa, lullabye for moon and Christmas snow.


In the morning Mary mild
saw the sunlight kiss her child,
tenderly she smiled to watch the noon rise.


In my silver northern land,
sun won't come at my command.
Hold my baby up to watch the moon rise.


      Hiljaa, hiljaa...

Ja se jatkui vielä. Tekevätköhän miehet muuten useinkin kehtolauluihin sanoja. Tämä oli mielestäni onnistunut ihan hyvin. No, ilmeisestikin hän osasi samaistua kuitenkin paremmin kuin vaikkapa minä itse.

Kävin tänään lounaalla yhden pienen ja parin suuremman ystäväni luona. Pieni laitteli siellä vauvaansa nukkumaan, ja meni sen jälkeen itsekin päiväunille. Tosin en ole varma, lähtikö vauvanukkekin loppujen lopuksi yläkertaan nukkumaan. Ainakin kehto oli tyhjä, kun lähtiessä kurkistin. Niinhän se taitaa usein olla, että lapset tahtovat mieluummin äitiensä viereen nukkumaan.

Itse en päässyt päiväunille, mutta sain omakseni pikkuystäväni valokuvan. Se on suloinen.

Sydämiä, kuusia, possuja, kuita ja enkeleitä

Viikonloppu on ja se on ihanaa. Piparitaikina muhii jääkaapissa huomista odottaen. Se on erilainen kuin aikaisemmin, sain uuden reseptin ystävältä. Siinä on vähemmän siirappia kuin 7. luokan kotitalouskirjan ohjeessa. Luulen, että se on hyvä.

Sen jälkeen, kun kyllästyin mummun ohjeella tehtyihin Kukkolan piparkakkuihin, jotka ovat ehkä sitten kuitenkin hieman liian erikoisia, olen muutamia kertoja tehnyt kotitalouskirjan ohjeella normaalipipareita. Ne vaan eivät jotenkin ihan täysin ole tyydyttäneet, enkä ole saanut anelluksi keneltäkään parempaa ohjetta. Mutta nyt sellainen ihanuus on. Katsotaanpas, mitä tästä nyt sitten tulee. Ehkä laitoin liian vähän mausteita, mutta parempi näinpäin. Liikaa maustetta voi olla melko traaginen kokemus. Vuonna 2009 olin kuulemma laittanut puolet vähemmän neilikkaa ja pomeranssia ja inkivääriä kuin ohje sanoi, ja se kuulemma silti maistui ihan pipareille. No nyt laitoin vähän enemmän, mutta kuitenkin visusti vähemmän kuin ohjeen mukaisen määrän. Ehkäpä ne minun traagiset kokemukseni siis ovat peräisin vuodelta 2008...puoliso ehkä tietäisi. Muistan että siitä kauhean makuisesta taikinasta tehtiin ainakin COLTS-piparit. Kyllä kai hän jo kolme vuotta sitten oli Colts-fani. Vai asuimmekohan me silloin viellä edellistä edellisessä paikassa... No väliäkö tuolla, hyvä jos tragedia alkaa haalistua. Kunhan sen opetus ei unohdu.

Ehkäpä olisi aika jo täydentää myös piparimuottivarastoni. Sieltä puuttuu se piparinmuotoinen, mutta järkevän kokoinen tapaus kokonaan (en halua mitään extrajättipipareita). Myytäisiinköhän sellaisia S-marketissa? Valoisaan aikaan tehty kauppalenkki voisi olla hyvästäkin ennen leipomasessiota.

Ja nyt pääsee nukkumaan. Ihanuutta.

Jumalainen Theseus sodassa

Jokaisen ihmisen sielu on kuolematon, mutta oikeamielisten sielu on kuolematon ja jumalallinen. Näin sanoi kuulemma Sokrates. Näitä jumalallissieluisia oli sitten päähenkilöinä illan elovassa, nimeltänsä Immortals. En tiedä oliko tuo nyt sitten kuolematon kokemus, mutta hulppean näköistä se kyllä oli. Ja oraakkeli puhui kreikkaa. Kannatti mennä. Eivätkä 3D-lasit ahdistaneet juurikaan.

Suuret suunnitelmat

Huomenna se joulukuu sitten alkaa, ja saa avata ensimmäisen luukun...

Ja loma alkaa kahden ja puolen viikon päästä. Sitä riittää kaksi viikkoa, eli viikonloput mukaan luettuna kokonaista 16 päivää. Eiköhän se tule olemaan oikein mukavaa.

Töissä olisi kylläkin paljon tekemistä ennen lomaa ja sen jälkeen. Taidan asennoitua niin, että teen ennen joulua niin paljon ja sen verran kuin ehdin. Loput jäävät ensi vuodelle. Ehtiihän niitä sittenkin tehdä. Talvella voisi yrittää olla erityisen ahkera ja tehokas.

Mutta ensin se loma. Löytyisiköhän kirjastosta jotain joululomalle soveltuvia ihania kirjoja? Se voisi tehdä lomasta entistä lomaisamman. Ja sitten valvon pitkään ja syön yöllä ja luen kirjoja. Ja näen sukulaisia ja ehkä ystäviä. Ja luen kirjoja ja syön hyvää ruokaa ja nukun. Puolisokin lienee lomalla jälkimmäisen viikon. Kyllä se tästä vielä iloksi muuttuu.

Tilauksenne toimitetaan lähiviikkoina

No nyt näkyy tääs sääennusteessa ensi viikolle talvista keliä. Voi kumpa se nyt toteutuisi.

On niin harmaata ja synkkää. Kyllä varmaan pään sisälläkin valkenisi sitten, jos ulkonakin. Sillä varauksella, että myöskään viiden päivän sää ei lupaisi vesisadetta. Ehkä sääennusteita ei pitäisi katsoa. Sitten voisi iloita yhdenkin päivän kestävistä talvista.

Onneksi se joululoma ainakin tulee sieltä. Aamut ovat nykyisin aika vaikeita. Ja jotkut illatkin. Kai tämä on tätä perinteistä loppusyksyn oloa, ja siihen auttaa loma ja joulu. Toivottavasti.

Hän joka tulee

Hoosianna Daavidin Poika!
Kiitetty olkoon hän!
Kiitetty Daavidin Poika,
joka tulee Herran nimeen!

Kolme iloa

Eilen ankea työpäivä muuttui miellyttävämmäksi, kun kävelin ovesta ulos. Lumihiutaleita satoi taivaalta. Kyllä ilahdutti mieltä. Puutkin olivat kovasti nätin näköisiä, vaikka vain hiukan tuli lunta. Nyt se on taas mennyttä, eikä 10 päivän sääkään näytä yhtään parempaa. Vesisadetta vaan. Tylsää. Onneksi se voi muuttua äkkiäkin. Tulisihan jouluksi lunta, tulisihan?

Menin eilen myös kaupungille ja löysin kivan pipon. Nyt ei haittaa, jos puoliso haluaa käyttää joinain päivinä itsekin omaa pipoaan.

Kolmas mukava yllätys sattui illalla, kun hän tuli kotiin tuntia aiemmin "katsomaan vaimon kanssa jakson tv-sarjaa", kuulemma. Siitä tulikin mukava loppu illalle.

Turhia lupauksia

No eipä sieltä montaa lumihiutaletta tainnut tulla yöllä. Mutta onhan tuo aina kivemman näköistä, kun kadut ovat nyt valkoiset. Moni taitaa olla vähän pettynyt, kun lehdistö lupaili kunnon lumisadetta. Ei kannattaisi niin montaa päivää aiemmin vielä luvata mitään ahneille kansalaisille. Mutta ehkä parempi näin, jos loppuviikolla sataa kumminkin vettä. Sen sijaan ensi viikon alku näyttää tällä hetkellä lupaavalta forecan ennusteessa: maanantaina runsasta lumisadetta ja sen jälkeen kiristyvää pakkasta. Sepä olisi ihanaa.

Työpaikan ikkunasta näkyvä järvenlahti on melkein kokonaan valkoinen sekin.

Nyt ei varmaan auta muu kuin kääntää nenä ikkunasta tietokoneen ruudulle, ja ruveta tekemään töitä. Kumpa saisi edes valita mukavimmat työt, eli artikkelin jatkamisen. Mutta ei, paljon kaikkea muutakin pitäisi edistää. Enää neljä viikkoa mahdolliseen joululomaan! Mihin tämä syksy taas hupeni. Pitäisi varmaan olla ahkera ja nyt tehdä yksi asia kerrallaan, niin saisi edes jotain valmiiksi. Kun kerran on tullut luvattua.

Tulla saat

Pikkuhiljaa hiipii sisään joulunodotusmieli. Annan sen tulla. Se on miellyttävä vieras, ja tässä vaiheessa jo ihan tervetullutkin.

Mistä johtuu joulumielen saapuminen? Ehkä siitä, että viikon päästä saa jo sytyttää ensimmäisen adventtikynttilän. Siitä, kun nukkuu päiväunia kynttilän valossa ja puoliunisesti kuulee puolison harjoittelevan joululaulua. Siitä, kun ulkona on ensimmäinen kunnon pakkanen ja yöksi on luvattu lumihiutaleita.

Tänään oli naisten ilta, jossa puhuttiin tyytyväisyydestä. Joulunodotusmieli on sellainen asia, josta voi olla tyytyväinen.

Hihitellen eteenpäin

Minun eilen illalla vääntämäni alustava johdanto artikkeliin sai kehuja. Hih! Siitä ei hylätty (vielä) mitään ja keskimmäinen kappale on kuulemma hyvä. Tokikin johdanto tarvitsee vielä lisätäytettä. Kovin pitkä se ei ole.

Homma on muutenkin edistynyt tällä viikolla ihan hyvin. Paperissa on runko ja melkein kaikissa osioissa on jonkin verran tekstiä (josta osa on kylläkin saatu helpommalla aiemmin tehdystä raportista). Keskustelussa on tosin vasta kaksi lausetta. Mutta kyllä se siitä. Jossain vaiheessa aion saada aikaan vähän lisää tuloksia, mistä kirjoittaa. Suurin ongelma tuntuisi kumminkin olevan aineiston saaminen, kun asuu täällä kehä kolmosen ulkopuolella. Luulisi, että tämänkokoisessa tutkimuslaitoksessa olisi enemmän minunkin alan verkkolehtiä. Tai ehkä en vaan osaa käyttää kirjastoa.

Sitä ei voi estää

Vuosi etenee kohti loppua. Otin tänään esiin laatikon, jossa ovat paksummat villapaidat. Niillekin saattaa vielä tulla tarvetta. Kolmeneljäsosaa pitkiä housuja ja jotain muutakin näinä päivinä vähemmän tarpeellista vaatetta laitoin piiloon odottamaan joitakin muita aikoja.

Tänään tuli myös postin joulukorttikuori. Ja kynttilät ovat palaneet ikkunalla joka ilta tällä viikolla. 10 päivän sääennusteessa luvattiin lumihiutaleita. Uskoo ken tahtoo, mutta niiden kuva on jo siinä. Ehkä talvi tulee tänäkin vuonna.

Nimenanto

Muutamia viikkoja sitten valittelin työkaverille, että artikkelien kirjoittamiseen ei jää aikaa, kun pitää tehdä niin paljon kaikkea muuta ja aina aloitella uusia hommia kesken kaiken. Kollega sanoi, että "katsopas niin näytän sinulle, miten sen ongelman voi ratkaista". Hän otti kalenterin esiin ja lähetti minulle viikon varauksen 14.-18.11.2011, merkinnällä artikkelinkirjoittaminen, Honolulu. No se on tällä viikolla. En lähtenyt Honoluluun, mutta aamupäivällä googlasimme nipun papereita, jotka liittyvät omaan aiheeseen. Kerkisin lukea niistä yhden ja sain aikaiseksi oman paperin työnimen. Se meni työkaverin työnimi-seulasta läpi ihan ykkösellä, ja sen kolme sanaa saivat jopa kehujakin. Tietysti työnimi on vain työnimi, mutta kuitenkin. Ja samalla tuli määriteltyä, mistä aion kirjoittaa. Kaksi kokenutta ihmistä on ollut sitä meltä, että kyseinen aihe on ok. Joten kai se sitten niin on. Ehkä. Ja nyt minä aion kyllä yrittää tätä.

Se olisi vasta ensimmäinen paperini. Mutta joskus on aloitettava ja sitten on jatkettava. Eikä pienten alkujen päiviä sopinut hyljeksiä. Olisi kiva, jos tämä onnistuisi.

Ja jos saan kovin paljon muihin asioihin liittyviä nakkeja tällä viikolla, niin saatan alkaa harkitsemaan sitä Honolulu-vaihtoehtoa.

Pilkahdus

Ystäväni hymyilee
ja hän on kuin auringon pilkahdus pilven takaa.
Voin mennä ystäväni luo
ja se on kuin astuisi tukahduttavasta huoneesta
viileän tuulen virtaukseen.

Party party

Brittiläis-suomalainen ystäväpariskunta piti eilen kotonaan Bonfire Night Partyja. Piti osallistua. Siellä oli mukavia ihmisiä, ilotulituksia ja palju. Niin, ja hyvää syötävää.

Wikipedia tietää kertoa, että kyseisessä juhlassa muistellaan 5.11.1605 tapahtunutta ruutisalaliiton epäonnistumista. Katoliset yrittivät räjäyttää parlamenttitalon ja murhata huonon kuninkaan. Juonikin oli ovela: vuokrataan parlamenttitalon kellari, viedään sinne 36 tynnyriä ruutia ja sytytetään. No, se tuli sitten ilmi.

Eihän tuo tuollainen toiminta ehkä kovin reilulta kuulosta, joten eiköhän ollut hyvä, että pieleen meni. Joten mikäs oli juhliin osallistuessa. Varsinkaan kun siellä varsinaisesti ei tarvinut ottaa kantaa siihen kysymykseen, että olivatko ne katoliset vai protestantit sitten oikeassa. Mutta mikäli olen ymmärtänyt, niin katolisia taidettiin syrjiä aika pahasti tuolla päin maailmaa menneinä aikoina. Ehkäpä tarkoitus ei ollut pohtia asiaa liian syvällisesti, vaan keskittyä syömiseen ja sensemmoiseen.

Isäntäväki itse oli kuvaillut asiaa näin:
Remember remember the 5th of November,
Gunpowder, treason and plot.
I know no reason why the 5th of November should ever be forgot!

In England the 5th is Bonfire night, so we're importing it to Finland! ...

Sanoisin, että melko onnistuneesti aloitettu tuonti. Vieraat olivat tyytyväisiä, ja moni taitaa osallistua ensi vuonnakin. Meillä puolison kanssa oli eilen varsinainen juhlapäivä, kun vierailtiin ennen kokkoyötä myös yhden sukulaisen 50-vuotispäivilläkin. Kyllä siinä rupesi olemaan jo juhlaa kerrakseen. Mutta uusiinkin ihmisiin on ihan mukava tutustua.

Britit ovat ehkä sittenkin saattaneet juhlia liian innostuneesti, päätellen tästä uutisesta. Liiallisella juhlimisella on aina riskinsä.

Ryysy

Ei se minun vanha iltapuku oikeasti mikään riepu ole. Halvemmasta päästä toki (ja äidin maksama), mutta tykkäsin siitä kovasti silloin, kun vielä mahduin siihen. Se ostettiin alunperin ennen yliopistoon tuloani raamattuopiston banquetiin. Eli mahtoi olla keväällä 2002. Vai olikohan se vasta syksyllä. Mutta kyllähän yhdeksässä vuodessa kai saa ulos vaatteista kasvaa. Hienoistakin.

Kun pidin sitä pukua ensimmäisen tai toisen kerran banquetissa, niin poikaystäväni lauloi kyseisissä juhlissa esiintyvässä ryhmässä. Heillä oli joku hieno nimi. Olisikohan ollut Living waters blues band.

Haluaisikohan joku pitää sitä riepuani vielä...sitä voisi tarjota sinne kirpputorille, minne on ollut aikomus muutenkin viedä pieneksi jääneitä vaatteita viime muutosta asti. Saisikohan joskus aikaiseksi.

Vaihe II

Minulla on menossa Miyazakin ohjaamien elokuvien toiseen kertaan -katsomisvaihe. Samalla on tullut vähän laajennettua ja katsottua muitakin Studio Ghiblin elokuvia. Hyviä ne kaikki ovat.

Kakkosvaiheen aloitin Porco Rossolla muutama viikko sitten, kun tuli oltua kotona kipeänä. Se on hyvä elokuva, mutta jotenkin siitä jää vähän surumielinen olo. Tosin sehän vain tarkoittaa, että elokuva oli vaikuttava kokemus. Se on siis hyvä elokuva. Puoliso linkitti minulle tämmöisen jutun, jossa kerrotaan, että siihen saattaisi joskus tulla jatkoakin. Toivottavasti näin kävisi.

Seuraavaksi tuli katsottua toisen kerran Naapurini Totoro, kuten jo kerroinkin. Se on varmaankin suosikkini. Se vaan on niin hyvä. Siinä on lapsia ja siinä on iloa ja siinä on jännitystä ja se on koskettava ja kuitenkin siinä on onnellinen loppu.

Toinen suosikkini ehkä on Laputa, linna taivaalla. Tosin sitä en vielä ole katsonut uudestaan, eikä se ole kovin tuoreena mielessä. Tulee olemaan mukavaa katsoa se seuraavan kerran. Se on aika kaunis, jotenkin.

Eilen katsottiin uudestaan Tuulen laakson Nausicaä puolison kanssa, tällä kertaa suomen- eikä englanninkielisillä tekstityksillä. Tuli vähän paremmin selväksi, mistä puhuttiin. Siinä on kuitenkin aika vahva ympäristöaiheinen juoni, ja ymmärtäminen on välillä tärkeääkin. Tämäkin on hyvä elokuva, mutta ei taida päästä "suosikeista suosikeimpien" listalleni...ehkä koska siinä on niin paljon sotaa, tai jotain. Vaikka siinä onkin kiva liidinkapine, ihana kettuorava ja söpöjä hattuja. Haluaisin kyllä sellaisen hatun itselleni.

Ghibli-elokuvista tällä viikolla tuli katsottua myös Kätkijät. Se oli hyvä. Tykkäsin kyllä. Ja oli mukava katsoa se ihan elokuvateatterissa, kun esimerkiksi äänet tulivat jännittävissä kohdin paljon jymeämmin kuin omista kaiuttimista. Helpompi eläytyä. Niin eläytyi kyllä muukin yleisö, eli monet rupesivat matkimaan japanilaista tapaa ilmaista joitakin asioita. Se oli erityisen hauskaa, kun meillä oli seurana työpaikkaani vierailevaksi tutkijaksi tullut japanilainen nuori nainen. Taisi kuitenkin ottaa asian siltä kannalta, että suomalaiset nauttivat elokuvakokemuksesta. Ja niinhän he tekivätkin.

Studio Ghiblin elokuvista kokonaan on enää katsomatta vain Aaltojen kuohu, Naapurini Yamadasit ja tänä vuonna Japanissa ilmestynyt Kokuriko-zaka Kara. Ne pitää varmaan katsoa. Etenkin, kun meillä on tämän vuoden seinäkalenteri, jossa on kuva jokaisesta viime vuoteen mennessä ilmestyneestä Ghibli-elokuvasta. Niitä on 17. Ensi vuoden kalenterissa onkin sitten 18 kuvaa. Se on tänä iltana jo tilattu tulemaan meille...

Luksusta

Viikon päästä on ystävän karonkka. Minun ehkä pitäisi ostaa uusi iltapuku. Entiseen en mahdu enää. Tiukkaa teki jo edellisissäkin juhlissa pari vuotta sitten, mutta jotenkuten se meni. Päätin silloin, että ne ovat viimeiset bileet, mihin sen rievun pistän. Ja nyt se ei ainakaan enää mahdu.

Yksi lyhyempi mekko kaapista kyllä löytyy, mutta se on melko railakkaan värinen. Minusta tuntuu, että se ehkä on vähän siinä sopivuuden rajoilla, vaikka juhlakalu onkin ilmoittanut, ettei pituuden kanssa ole niin tarkkaa. Ehkä jätän ne pallokuviot odottamaan toisia tilaisuuksia. Onneksi sekin mekko löytyi todella halvalla (ja oli ihanaa kun se ihan oikeasti on sopivan kokoinen minulle). Eikä näitä tulevia juhlia varten tarvitse edes matkustaa minnekään. Siinähän säästää heti vaikka kuinka mekkokassaan. Selitys, selitys ja puolustus ja puolustus.

Onneksi tässä on vielä runsaasti aikaa. Huomenna voisi mennä katsomaan, paljonko ne kapistukset nykyään maksavat.

(Sitäpaitsi minusta ihan vähän tuntuu, että olen ehkä ansainnut sen. Vaikka en tätä teille uskallakaan tunnustaa.)

Ihanuuksia

Viikonloppu aaaaahh. Saa nukkua ja saa olla kotona.

Synttärit menivät hyvin, paitsi että tuli vähän kiirettä ehtiä kotiin ennen vieraita. Tai kodin ovelle kyllä ehdin, mutta sisään ei pääse ilman avainta. Siinä sitten seikkailin hyvän tovin vara-avainta hakiessa. Mutta ei se mitään. Loppu hyvin kaikki hyvin.

Pienin vieras oli kovin ihana, ja tuli hyvin juttuun meidän Ernesti-pupun kanssa. Ja pilatesrullasta hän erityisesti pitää. On hyvä, että se on monikäyttöinen. Toiseksi nuorin vieras muisti vuoden takaa pyytää sitä "linnaa, jossa on lunta". Lunta eli sokeria siinä oli paljon vieläkin.

Puolison antamasta paketista löytyi iso punainen tikkari, jossa lukee I love you. Romanttista ja ihanaa. Sitä voi katsella. Ja sain myös toisen paketin, joka jatkoi samaa teemaa kuulemma. Sitä voi kuunnella...

Sain myös vihreän rahapuun, punaisen destroyerin, punaisen painin, punaisen auton ja vihreän kynttilän. Tykkään kaikista. Ystävät ovat ihania ja joskus jättävät muistoja itsestään.

Frisbeegolfissa alkaa valaistunut vaihe, eli pikkuisia ledivaloja teipataan kiekkoihin. Koeteippasin äsken neljä valaistunutta frisbeetä. Teippiä ei varmaan tullut tarpeeksi, koska en halunnut sen menevän valon eteen. Niin se turhamaisuus hiipii urheiluunkin. Toivottavasti ne lamput kuitenkin pysyisivät paikallaan huomenna illalla "ledikisoissa".

Sydänpipareita

Tein vähän valmistaikina-pipareita tarjottavaksi synttärivieraille. Ne eivät siis ole joulupipareita vaan synttäripipareita. Hieman hämmentynyt olo tuli kyllä leivontaa aloitellessa. En ensin muistanut edes, että siihen tarvitaan kaulinta. Näin aikaisin syksyllä sitä ei ilmeisesti ole piparin leivontaan virittyneessä tilassa.

Meillä on nyt melkoisen siistiäkin. Miehen kanssa yhdessä toteutetut siivousoperaatiot ovat ihan mukavia. Siinä saa kummasti aika paljon aikaan. Muutamat siivotuista paikoista olivatkin olleet aikaansaamista vailla aika pitkään.

Huomenna meille ehkä tulee jotakuinkin yhdeksän vierasta. Isot pirskeet siis. Harmi, että kultani joutuu olemaan töissä, mutta sille ei voi nyt mitään. En usko, että hän siltikään jää ilman syötävää.

Luulen, että synttärien järjestäminen oli ihan hyvä idea. On mukava, kun ystäviä tulee käymään. Tasaluku olisi vasta ensi vuonna, mutta eihän sitä tiedä pystyykö sitä kriisityneessä 30 vuoden iässä mitään juhlia pitämään.

Lasten kaltaiset

Viikonloppu hujahti taas siinä. Tällä viikolla olen kyläillyt puolison kanssa sekä vanhempieni, isovanhempieni että appivanhempieni luona. Sukulointiosaston asiat ovat siis "hoidossa", pitkästä aikaa... Puolison kanssa tuli myös harrastettua ulkoliikuntaa yllin kyllin. Ensi viikonloppuna voisin ottaa vähän rauhallisemmin.

Katsoimme myös vanhempien kanssa Naapurini Totoron. Molemmat tykkäsivät. Isän mielestä tosin se "kissakohtaus" meni vähän överiksi, mutta äidin mielestä se oli juuri paras kohta. Mikähän minun mielestä on paras kohta Totorossa, vaikea sanoa. Parasta on se lasten touhuaminen, mutta sitä siinä riittää kyllä alusta loppuun saakka.


Ehkä otan ensi kerralla mukaan Kikin lähettipalvelun. Tulikärpästen hautaa ei. Se ei sovi äideille. Eikä meillä edes ole sitä. Onneksi.

Nälkä

Pohjois-Korea on täynnä nälkäisiä lapsia. Eikä sinne kuulemma ole helppoa saada apuakaan perille. Näillä taitaa tosin toimia. Hyvä niin...aluksi.

Kaukoidästä päin on muutenkin kuulunut nyt aika ikäviä lapsiin liittyviä uutisia (vaikka ainahan sieltä kuuluu). Osa videomateriaalista sellaista, mitä ei uskalla edes katsoa.

Eipä tässä muuta. Tuli vaan mieleen.

Dark

Pimeää. Syksy. Nuha. Hiljaista.

Tarviikohan muuta sanoa? Flunssa alkaa ilmeisesti mennä ohi, ja hyvä niin. Ainakaan olo ei ole ihan romu, vaikka tänään tuli oltua pitkähkö työpäivä sitä jälkeenjäänyttä raporttia vääntämässä. Puoliso menee nykyisin ennen kymmentä nukkumaan, joten hiljaista on. Tai siis näin tällä viikolla, kun hänellä on aamuvuoro. Viikonloppuna meinasimme kyläillä vanhempien luona. Siellä on kuulemma uusi sohva nähtävänä. Ja puolisolle on paikallinen frisbeegolf-rata.

Mietin, että montako ystävää kutsuisin syntymäpäiväkakulle, jonka puoliso on luvannut hankkia ensi keskiviikoksi. Ja montako ystävää pitää kutsua näin lyhyellä varoitusajalla, että enemmän kuin yksi ehtii tulemaan. Koska se yksi tuntee sitten olonsa oudoksi, jos hän on ainoa. Muutenhan se riittäisikin.

Väsyttää... ehkä kohta on aika seurata puolisoa unten maille.

Pöpö nro 2

Flunssa kurjalainen iski taas, juuri kun edellisestä taudista selvisin. Ei voine muuta, kuin kohta käpertyä peiton alle aikaisille yöunille. Menisipä se sillä ohi. Nyt ei millään kehtaisi eikä ehtisi olla taas pois töistä. Minä ihan oikeasti haluaisin tehdä sen oman osuuteni kuun lopussa jätettävään raporttiin.

Ja toivottavasti en tartuta tätä puolisoon, hän kun juuri aloitti uuden työn namujen pakkaajana. Siellä ei varmaan suvaita pienenpieniäkään pöpöjä.

Rentoa meininkiä

Viikonloppu on alkanut. Ihanaa. Viime kerralla se alkoi niissä merkeissä, että olo oli aika huono ja piti sairastaa kotona. Nyt tuntuu, että olen pitkästä aikaa (no lyhyehköstä mutta pitkähköltä tuntuvasta aikaa) taas kunnossa. Se on mukavaa. Ja uskalsin lähteä tänään ulkoilemaan frisbeeradalle kavereiden kanssa. Pitkästä aikaa. Sekin oli mukavaa.

Tänä viikonloppuna voisi ehkä käydä toisenkin kerran heittelemässä. Voisi pestä viimeiset ikkunat ja käydä naisten illassa. Voisi nukkua hyvin.

Yhden huoneen ikkunat kerrallaan -taktiikka on toiminut minulla aika hyvin tänä syksynä. Ikkunanpesu on itseasiassa ihan mukavaa, jos sitä ei tee liian suurta määrää kerrallaan. Ja jos ei tähtää pakonomaiseen "jokainen jälki pois"-tavoitteeseen. Meillä se ei kyllä onnistuisikaan. Pääasia on, että lopputulos on puhtaampi kuin alkutilanne. Ja onhan se aina.

Kohta meillä ei taida olla enää lehtiä puissa. Vaahterakin on lopulta alkanut värjäytymään, vaikka se oli kyllä hidas siinä. Muista puista on suurin osa lehdistä jo hävinnyt. Mutta mikäs siinä. Nätimpi tuo vaahtera on lehtien kanssa. Syksyn maisemia on muuten mukava katsella pestyjen lasien läpi.

Kuka olen?

Tästä löytyy yksi hienoimmista kuulemistani kappaleista. Sen voi aina silloin tällöin kuunnella uudelleen ja tulla hyvälle mielelle. Casting Crowns on muutenkin ihan hyvä bändi.

Ja on se mukava tietää, kuka olen.

Eilen vietimme puolison kanssa laatuaikaa yhdessä, eli kuuntelimme tämän tunnelmallisesti olohuoneen sohvalla ennen nukkumaanmenoa.

Irtiotto

Työt alkoivat sujumaan tällä viikolla, eli ainakin yksi homma on päässyt seinästä irti. Ja toisen olen lopultakin kaivanut esiin. Ja tuleville neljälle viikolle minulla ei vielä ole kalenterissa yhtään kokousta tai matkaa. On aikaa keskittyä niihin pidemmällä aikavälillä jatkuviin töihin, jotka pitää joskus saada valmiiksi. Siltä osin näyttää oikein hyvältä.

Eivätkä meidän lafkassa tällaiset pidemmän aikaa sisustukseen kuuluneet henkilöt joudu edes pikkujoulujen suunnittelutyöryhmään.

Syökää deetä

Tosi syksyistä. Nykyään on iltaisin pimeää. Ja hiljaista, kun on yksin kotona. Paitsi, että äsken kuului oravan rapistelua välikaton yltä. Siitä onkin aikaa, kun on rapistelua kuulunut viimeksi. Alkavatkohan ne juosta syksyisin enemmän? Jossain vaiheessa viime syksynä kuitenkin huomasin, kun orava pujahti räystään alle. Siitä syystä olettaisin niiden olevan oravia eikä hiiriä. Jotenkin se ehkä on mielikuvana mukavampi, että oravat juoksevat ullakolla, kuin että hiiret juoksevat. Mutta väliäkö tuolla. Sopu sijaa antaa, eli tänne mahdumme kaikki. Niin kauan, kun eivät tule lähemmin vieraisille.

Syyspäivän tasauskin meni. Taisin havainnoida sen päivää myöhässä eli eilen. Mutta siis syksy on nyt täällä ja hyvässä vauhdissa jo. Puolisolla on kohta synttärit, ja sen jälkeen kohta minulla, ja sen jälkeen kohta alkaa joulun odotus. Kai se on ihan mukavaa?

Aika paljon tulee pohdittua noita vuodenaikojen vaihteluita täällä blogissa. Mutta niin se vaan on, että ne antavat huomaamatta ihan todella paljon sisältöä elämään. Aina on ainakin joku asia, mikä tulee muuttumaan lähikuukausina, ja jota voi odottaa. Kuinkahan masentavaa olisi elää tasapaksua elämää muuttumattomassa ilmastossa. Onhan sitä nyt muutakin elämässä, mutta silti. Eikä kaikilla sitäpaitsi ole.

Eli sanon, että eivät suomalaiset vuodenajat ja pitkä talvi ole välttämättä pelkästään pahaksi ihmisten mielenterveydelle. Varmaan valottomuudella on vaikutuksensakin, mutta kyllä vaihtelu tekee hyvää. Ainakin täällä Keski-Suomessa on asiat hyvin. Ja ainahan voi syödä D-vitamiinia.

Eikös kellon kääntökin tule joskus lokakuussa. Keväällä olen sitä vastaan, syksyllä puolesta. Ah.

Sotaa

Eilen katsottiin pitkästä aikaa elokuva kotona. Sängyssä. Se oli melko mukava tapa perjantai-illan viettoon. Kyseessä oli Tomorrow, when the war began. Ihan viihdyttävä ja mukava katsottava. Liikuttavakin.

Tänään on tullut lueskeltua Korppien kestejä. On kyllä melkoisen tylsä neljäs osa niiden kolmen ensimmäisen perään. Ne olivat kuitenkin jännittäviä ja muistaakseni jopa aika hyviä. Ehkä tässä nyt nuo viimeiset pari lukua ovat taas olleet vähän mielenkiintoisempia, mutta silti. Onkohan tässä muuta ideaa, kuin väkivallalla mässäily? No, ehkä minua ei nyt sitten niin paljon harmitakaan, kun tarina jää kesken tämän osan jälkeen...

Hajanaiset viikonlopputuumiskelut

Perjantai-ilta tuli. Väsyttää, mutta nyt on vaihtelun vuoksi kotiviikonloppu edessä. Ehkä ehdin päivittää blogia.

Kulutimme tänään prismassa kuin suurempikin perhe. 133€:lla, tosin siihen kuuluivat mukaan yhdet farkut, yhdet verkkarit ja yksi vyö. Ja hiusharja. Ja pinnejä. Naapuriliikkeestä löytyi myös yksi työtuoli, mutta se mennään hakemaan vasta ensi viikolla.

Meillä on ollut kaksi työtuolia, joista molemmat ovat melko monessa osassa juuri nyt. Olen kyllä tyytyväinen, että minulle löytyi sopiva. Nykyään on muotia tehdä niihin ihan kamalia kaarevia selkänojia. Tuossa se oli kohtuuden rajoissa. Hyvä ei todellakaan ole aina se kallein.

Viikonloppuna voisi mahdollisesti aloittaa ikkunanpesuprojektin. Naiset kuulemma aina vouhottavat ikkunanpesusta. No voihan se olla. Mutta keväällä en kyllä tullut pesseeksikään niitä, vaikka täällä lupailin. Ennen pakkasia ne pitää kumminkin pestä. Tai ainakin olkkarin ikkunat...

Elävien tulien syksyn olen myös varovasti avannut. Tuntuu melko aikaiselta, mutta tällä viikolla poltin kahta tuikkua tunnin verran ikkunalla. Puolustukseksi voisi sanoa, että kun ei ole sellaista pikkulamppua. Ei sitä ihan pimeässäkään aina viitsi olla. Vähän oudolta se kyllä silti tuntui.

Syksyn merkki nro n

Pieni pyörivä piirimme kokoontui ensimmäisen kerran tänä syksynä. Jäseniä on näillä näkymin n. 4 henkilöä, samat kuin viime keväänä. Kokoontumistiheys parin viikon välein. Taitaa sopia minulle ihan hyvin.  Rohkaistuneena viime kevään hyvistä kokemuksista piirimme aikoo lukea Raamattua tänä syksynä. Tutkimuskohteeksi valittiin filippiläiskirje. Sekin lienee aika sopiva minulle. Löytyväthän sieltä esimerkiksi nämä muistutukset:

Iloitkaa aina Herrassa! Vieläkin minä sanon: iloitkaa! Fil.4:4

Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa. Fil.4:6-7

Työmotivaatio missä olet?

Riittääköhän tuo otsikko, vai pitääkö tästä sanoakin jotain. Työt eivät oikein kulje. Aina kun yritän aloittaa jotain, niin se pysähtyy kuin seinään. Kotiinkaan en oikein voi lähteä, kun kellokortin tunnit ovat vähemmässä kuin ikinä. Pitäisi vaan saada joku homma vauhtiin, niin sitten voisi tehdä sitä. Mutta mikä? Varmaan joko hanke 2 tai hanke 3. Hanke 1 on siinä seinässä melko tiiviisti.

Onhan sitten vielä tietysti hanke "sälä", johon kuuluu kaikkea epämääräistä. Kuten turhien tuloskansioiden poistamista koneelta. Siinäkin voi toki päästä eräänlaiseen työhurmioon, mutta siinä vaiheessa se alkaa yleensä olla melko riskialtista. Mutta ehkäpä nyt ei käy niin. Valitaan siis hanke s.

Pitäisiköhän isona ruveta lukemaan vaikka historiaa?

Laturissa

Siinä meni aika surumielinen, mutta hyvä viikonloppu. Pitkästä aikaa sain mentyä vanhempien luo käymään. Siellä on hyvä käydä lataamassa akkuja, jos normaali elämä vie liian kovaa...tai vaikka edes rajoitusten mukaista vauhtiakin. En nyt sitten tiedä, kumpaa se on ollut viime aikoina. Mutta ainakin olin kauhean väsynyt ja ihan takki tyhjänä kun sinne perjantai-iltana pääsin, ja melkein vielä sunnuntainakin. Mutta oli myös mukavaa ja rentouttavaa ja sen semmoista. Hyödynsin halaavia vanhempia. Onneksi meidän perheessä on harrastettu halaamista. Kyllä se vaan auttaa, kun on allapäin. Ja lapsuudenkotiin meneminen on aina jonkinlainen juurilleen paluu. Jotenkin se ehkä auttaa elämän arvotusten järjestelemisessä, vaikka ei asiaa varsinaisesti miettisikään. Ja omaan kotiinkin on mukava aina tulla takaisin.

Kotiin tultua kävin vielä naisten illassakin. Aiheena ilo. Mikäs sen sopivampaa. Kyllä sieltäkin sitten taisi tarttua kauhallinen iloa mukaan. Mukavia ihmisiä tavatessa yleensä käy näin. Ja ei siinä oikein voi olla hymyilemättäkään, kun ihmiset alkavat muistella milloin ja miksi on viimeksi tullut naurettua vedet silmissä.

Eli johan alkaa olla latautunut olo. Taidan jaksaa mennä reippaasti töihin aamulla. Kyllä viikonloput ovat erittäin hieno asia.

Epätoivoinen seuranhakija?

Eilen kierretty flunssaisena kaksi hurjan pitkää frisbeekierrosta. Palkinnoksi aktiivisuudesta saan kuitenkin pari seuranmestaruus-kiertopalkintoa hyllyn reunalle. Toinen oli jopa oikein kaunis.

Se oli taas niitä päiviä, kun en tiennyt lähteäkö vai jäädäkö. Yö tuli nukuttua huonosti, eikä aamullakaan kovin hyvä olo ollut. Mutta menin mukaan, kun en halunnut olla yksin kotona. Ensimmäinen kierros oli tuskallisen pitkä, mutta sen jälkeen en malttanutkaan lähteä kotiin, kun tultiin sanomaan, että toinen naisista oli seitsemän heittoa jäljessä. Kai siitä sitten sain uusia voimia, tai sitten se johtui särkylääkkeestä. Tai makkarasta. Vaikea sanoa, mutta toinen kierros ei tuntunut niin pahalta, ja sen jälkeen päästiin saunaankin. Ehkä se oli se vertaistuen voima, kun seurassa oli loppupäivän joku, jolla meni yhtä huonosti ja hitaasti kuin itselläkin.

Eli ehkäpä kannatti mennä mukaan. Osallistuminen kannattaa aina. Tai ainakin melkein aina. Nyt olen kyllä sitten kipeänä. Mutta ainakaan ei mennyt koko viikonloppu sängyn pohjalla. Tänään olisi kyllä ollut tosi kauniin näköinen ilma ulkona, mutta ehkäpä se ei ole syksyn viimeinen kaunis päivä.

M.o.t.

Nyt on viimeistään syksy tullut. Eilen huomasin parvekkeelta ensimmäiset punaiset lehdet. Ehkä niitä on hieman aiemminkin ollut, mutta silmät kiinni kun kulkee niin ei huomaa. Illalla metsässä lehtiä satoi niskaan enemmänkin. Eli todistusaineistoa on. Mutta syksy saa tulla. Syksy on hyvä. Toivottavasti siitä tulee mukava keleiltään ja muuten.

Olo on aika rauhallinen, tavallaan. Ja ihan mukava. Mukava syksyolo on aina syksyisin tervetullut. Vielä jos jaksaisi olla töissä päivisin. Ja jos saisi säädettyä työtuolin hyväksi. Toivon, että päivät menevät nopeasti ja illat hitaasti. Talven tulolla ei ole mitään erityisempää kiirettä.

Syksyllä voi mennä katsomaan vanhempia ja sukulaisia ja keskittyä kotiin. Voi olla kotona ja nauttia. Ja syksyisessä ulkoilmassa kannattaa myös olla, ainakin silloin, kun se on hyvä.

Hajanaisia syksyajatuksia tähän väliin siis. Muuta ei nyt irtoa. Talviunille ei varmaan kuitenkaan saa mennä, joten lisää jotain joku päivä. Jokohan olen käyttänyt kaikki syksyiset Taru Sormusten Herrasta-lainaukset...

Suojasatamassa

Minulla oli eilen 10v-tykkäämispäivä. Siis 10 vuotta ja yksi päivä sitten huomasin, että samassa raamattuopiston luokassa oli aika mukavan näköinen poika. Oikein erittäin mukavan näköinen siis. Ja hänellä oli niin ihana nimi. Sen jälkeen olen tykännyt hänestä.

Viikon päästä oli hänkin jo tainnut huomata minut, ja siinä sitä mentiin sitten. Viikkoa ennen olin rukoillut kiihkeästi viisautta ja varjelusta, etten retkahtaisi opistolla väärän miehen kyytiin. Ja kyllä sellainen rukousaihe olikin minulle oikein sopiva. Vastauskin varmaan tuli, sillä ihastuin ja rakastuin, mutta siinä ei käynyt huonosti vaan hyvin. Ja 10v on tullut tykkäämistä täyteen. Hyvä, että korjattiin talteen.

Matkaseuraa

Toinen työviikko eli paluu normaaliin ähellykseen ja säätämiseen. Tätä se sitten on koko syksyn. Onneksi se on välillä ihan mukavaakin. Tai ehkä aika usein. Tai sitten ainakin joskus. Tämän viikon ankeaksi arvioitu työmatka muuttui paljon mukavammaksi, kun puoliso halusi lähteä mukaan. Matkakohteessa on frisbeeratoja, eli sadetta pelkäämättömälle tekemistä kyllä riittää. Minusta taas tuntuu, että matkat sujuvat nopeammin kahdestaan. Eikä illalla tule koti-ikävä. Voi tosin olla, että siitä ilosta joutuu itsekin maksamaan kömpimällä sateen kastelemalta korilta toiselle ennen nukkumaanmenoa.

Aikuisviihdettä

Huh. Olipas siinä rankka ensimmäinen työviikko. Tai ehkä viimeisen lomaviikon reissu yhdistettynä töissä heti odottavaan hullunmyllyyn jätti täksi viikonlopuksi melko hyytyneen olon. Mutta olin myös tosi iloinen vanhojen ja uusien ulkomaalaisten ystävien tapaamisesta kummallakin viikolla. Ja olihan niitä työkavereitakin pitkästä aikaa ihan mukava nähdä.

Eilinen päivä meni lukiessa kirjaa ja torkahdellessa. Tulen ja jään laulu on kyllä oikein hyvä kirjasarja tällaiseen vapaapäivän viettämiseen. Menen nyt kolmannessa osassa nimeltänsä Miekkamyrsky. Voisin kyllä suositella näitä kirjoja muillekin. Ne ovat jotenkin melko erilaisia kuin useimmat fantasiakirjat, joita on tullut luettua. Ehkä se johtuu siitä, että kertomuksen maailma on aika raaka. Mutta ei niitä asioita ole kuitenkaan mitenkään ahdistavasti kerrottu. Löytyy sieltä minun mielestäni lämpöäkin. Puoliso luki nämä ensin, mutta ei oikein tiennyt voisiko suositella niitä minulle. Ilmeisesti aina kannattaa kokeilla itse. Mutta lapsille ne eivät missään tapauksessa sovi. Jos minulla olisi lapsia, niin ikäraja näille opuksille olisi luultavasti jossakin 18 paikkeilla. Tai ehkä 21. Kyllä kai senverran ahdasmielinen saa olla?

Loppu. Alku.

Loma loppui ja syksy alkoi. Tai no loppukesähän nyt varmaan on. Ulkona on vielä lämmintä, muttei kuuma. Se on mukavaa. Mutta lomamatkalta kotiin tultua tuli kyllä heti ensimmäisenä iltana syksyinen olo. Sellainen syksyinen ja kodikas, mukava olo. Etenkin illalla, kun ulkona tuli pimeää. Kotiin tultua sen huomaa, että jokin on muuttunut. Talvi on tulossa.

Tuo viimeisin lause piti laittaa ihan puolison iloksi tuohon. Luen hänen perässään Tulen ja jään laulu-sarjaa. Ja onhan se sanonta nykyään tv:stäkin tuttu.

Tänään piti mennä töihinkin. Se olisi voinut olla mukavampaa, jos ei olisi heti kiirettä ja hulinaa tiedossa. Mutta ehkäpä hommat lutviutuvat taas jotenkin, ja kohta alkaa hiljaisempi syksy.

Syksy on ihan mukava asia. Tai ensin tämä loppukesä, mikä nyt onkin. Ei ole enää helteitä ikävä. On mukava, kun kotona ei ole kuuma. On mukava, kun ulkona tarvitsee ohuen kerroksen pitkiä vaatteita, mutta ei enempää. Eikä haittaa, vaikka kohta viileneekin. Syksyllä voi pitää syksyvaatteita, ajatella syksyajatuksia ja olla kotona ja katsella pimeää ikkunasta. Mukavaa.

Maalla, merellä ja ilmassa

Ensimmäisen lomaviikon olin tähyilemässä punaisia ja vihreitä ja mustavalkoisia viittoja merellä. Oli ihan mukavaa. Nyt sekin reissu on jo melkein unohtunut, mutta muutama valokuva jäi ainakin käteen.

Elävistä olennoista tavattiin eniten lokkeja,


kuten nämä lokit laiturilla...


ja lokki rannalla...


ja lokkeja kuutamossa.

Huviveneruuhkaa ei Selkämeren pohjoisosassa eikä Merenkurkussa näkynyt, eikä sitä tullut ikäväkään. Joitakin muitakin aluksia silti tuli vastaan, kuten tämä paatti tässä:



Risteistäkään ei ollut ruuhkaa, mutta tälläkin reissulla löytyi yksi. Näitä taitaa riittää saariston uloimmilla luodoilla:




Auringonlaskua odotellessa tuli jo melkein nukkumatti. Tässä pari räpsäisyä:




Onneksi säät olivat aika hyvät. Ensimmäisen lyhyen sadekuuron aikana huomattiin, että uusien ikkunoiden raoista tulee vettä sisään (minun makuupaikan päälle tietenkin). Ikkunat olivat kupertuneet ja löysyttäneet ruuveja, joita ensiavuksi kiristettiin. Illalla oli kuitenkin vähän jännittävää mennä nukkumaan, mutta sadetakki lisäpeittona antoi turvaa. Eikä sen päällä ollut aamulla herätessä kovin montaa pisaraa. Mutta onneksi ei satanut sen enempää.

Ja onneksi en tullut juurikaan merikipeäksi. Pidemmillä ja kovasti aaltoilevilla avomeri-toisellapuolella-osuuksilla keskityin kyllä melko tiukasti istumaan peräsimen pitäjän paikalla nenä menosuuntaan ja tiiraillen niitä viittoja. Se tuntuu auttavan (alkavaan) huonoon oloon. Jokaisen aallon kohdalla on kuitenkin kammettava peräsimestä ensin toiseen ja sitten toiseen suuntaan, joten ehkä ne eivät pääse sillä tavalla yllättämään. Isoveli sen sijaan hyöri ihan kaikkialla, kokkaili ruokaa hytissä ja luki karttaa avotilan lattialla. Yhtä kestävä pää olisi noissa olosuhteissa kiva. Mutta merimerkkejä sain bongattua melko kaukaa, joten piilolasit lienevät edelleen oikean vahvuiset. Ja autolla jaksoin ajaa Vaasasta asti kotiin, vaikka niin pitkää ei ole tullut aikaisemmin yksin kokeiltua. Ja huonossa kelissä vielä.

Sen jälkeen on tullut lomailtua kotona nyt jo toista viikkoa. Tosin pienen viikonloppureissun teimme, ja lisäksi muutamia iltareissuja frisbeeradoille. Kyllä kai lomaa voi näinkin viettää. Ainakin olen nukkunut tarpeeksi. Puolison lomattomuus on vähän himmentänyt iloa, mutta sekin päättyy huomenna. Lauantaina on tarkoitus lähteä loppulomaksi pääkaupunkiin. Toivottavasti siellä ei olisi kauhean kuuma öisin...

Äkkilähtö lomaan

Loma alkoi. Tuntuu melko epätodelliselta. Huomenna saa ainakin nukkua pitkään, ja se on ihanaa.

Viimeiset kaksi viikonloppua on mennyt reissuissa, ja viikotkin melkoisen nopeasti siinä välissä. Kotona olen ehtinyt tehdä ihan pakollisimmat hommat, tai sitten ei niitäkään. Mielipidekysymys. Nyt olisi ollut ihan mukava jäädä vaan laiskottelemaan kotiin, mutta sen aika tulee vähän myöhemmin. Ensi viikoksi oli sovittu merimatkailua veljen kanssa. Lähtö on sunnuntaina. Vähän laiskottaa ja jonkin verran jännittääkin, mutta varmaan siitä tulee hyvä. Loman keskivaiheilla ehdin olla aivan tarpeeksi kotonakin, joten ohjelmaakin on hyvä olla. Puoliso sai vain yhden viikon lomaa, mutta otamme siitä sitten ilon irti.

Nyt tarvitsee varmaan mennä nukkumaan, että jaksaa lomailla.

Tässä se on

Vettä sataa ja aurinko paistaa ja tuuli on lämmin ja tuoksuu. On kesä.

Ja oli mukava pyöräilysää ajaa kotiin. Kuraiset putterifrisbeet pyyhin housuihin ja pyöränsatulan paitaan. Ja kokeilin voiko pyöräillessä kuunnella musiikkia. Kyllä Randy Travisia ainakin voi.

Jos ois kesä sulla viimeinen

Viime aikoina on ollut melko kiireistä, vai pitäisikö sanoa toiminnantäyteistä. Väsyttää. Huomenna menemme ystävien mökille juhannusta viettämään. Tänä vuonna ei ole tarkoitus polttaa saunaa, joten sitä ei varmaan tarvitse sammuttaakaan. Juhannuspäivänä olisi aikomuksena suunnata ex-herätysliikkeeni kesäjuhlille 28:nnetta kertaa elämässäni. Kannatti jättää viime vuosi väliin. Nyt on nuorempi olo.

Keskikesän viettämisen jälkeen olisi vielä kaksi viikkoa töitä ennen lomaa, tosin töitä olisi ainakin neljäksi viikoksi. Loma taitaa sekin mennä melko nopeasti ja sen jälkeen on syksy. Ja hyvä niin. Nyt on kuitenkin vielä kesä, joten sitä eletään.

Sitä saa mitä tilaa

Ensi kerralla kun rukoilen, että jospa ei sataisikaan, niin otan myös varustelussa huomioon mahdollisen poutasään. Ainakin toivottavasti. Tänään tuli hikoiltua saappaissa ja sadehousuissa ja poltettua hartiat auringossa, kun forecan lupaamaa sadetta ei ikinä tullutkaan. Tai menomatkalla toki satoi, mutta heti perille päästyä tuli aurinko esiin. Sadekelille oli mukana vaihtovaatteitakin, mutta ei mitään lämpimämmälle kelille, ei edes kenkiä. Eikä tietysti aurinkorasvaa. Onneksi kaverilla oli aurinkorasvaa, jota tajusin pyytää naamaani varten. Olisipa hauska, jos sekin olisi nyt punainen. Mutta toivottavasti tämä oli yhtä lievää kärventymistä kuin viime kertainen "palaminen", eli iho olisi yöunien jälkeen taas ihan normaalin värinen. Onneksi on aftersun-voidetta. Se on ihan ehdoton must have.

Mutta olen tyytyväinen, että paikan päälle tuli raahauduttua. Frisbeeohjaus oli ihan opettavaista ja innostavaa. Aamulla sinne ilmoittautuminen kadutti jonkin verran, kun nukkuminen olisi myös ollut tarpeen. Ehkä siksi varustelukin jäi huonoksi. Mutta ulkoilmapäiviä varten pitää ilmeisesti varautua ihan kaikkeen, ja erityisesti myöskin hyvään säähän.

Koukussa

Emme me sitten viime torstaina lähteneetkään heittämään, kun autosta hajosi osanen. Onneksi se ei ollut kuitenkaan iso ongelma, vaan auto saatiin lähtökuntoon viikonloppureissulle.

Vanhempien luo päästyä perjantai-iltana puoliso lähti heti ulkoiluttamaan kiekkojaan paikalliselle radalle. Itse menin isän kanssa katsomaan soutuvenettä. Huvinsa kullakin. Lauantaina ja sunnuntaina kävin kuitenkin mukana heittelemässä ja samalla aurinkoa ottamassa. Välissä kävimme mökillä saunassa. Se oli mukavaa. Ja talviturkki tuli heitettyä. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Vesi oli lämmintä ja ihanaa.

Frisbeegolfin osalta en usko, että tarvitseekaan odottaa syksyyn. Tuntui, että koukutuin viikonlopun aikana. Maanantaina menin taas töiden jälkeen heittämään, vaikka satoi vettä. Ja tiistainakin oli kovin vaikea olla lähtemättä mukaan, vaikka olin jo ihan kauhean väsynyt. Onneksi en lähtenyt. Lepoilta tuli ihan hyvään tarpeeseen. Mutta nyt se hurahtaminen varmaan tapahtui. Saattaahan se tosin olla ohimenevää. Ja ennemmin tai myöhemmin varmasti onkin.

Välineurheilua

Menoja on ollut kesän tullen enemmän. Taisin jo luvata lähteä tänäänkin heittämään kiekkoja puolison kanssa, vaikka kotonakin kyllä olisi tekemistä. Ainakin tulee oltua ulkona, kun frisbeeradalle lähtee. Ja itseasiassa minun tarvitsee testata uutta frisbeekassiani Pumpkinia. Se tuli eilen postissa.

Nyt te luulette, että olen ihan hurahtanut tähän lajiin. Mutta jos se katsotaan välineistä, niin minulla on vasta yksi laukku ja kuusi kiekkoa, joista sitäpaitsi yksi tuli palkintona (ainoa tyttö kisoissa -palkinto: juomapullo, mitäliejuomajauhetta ja vaaleanpunainen kiekko). Muut kiekot ovat tietysti puolison valitsemia ja sopiviksi katsomia juuri minulle.

Jos hurahtaneisuus katsotaan kilpailu- tai harrastusmääristä, niin tänä vuonna olen käynyt vasta kaksissa kisoissa. Toinen oli parigolf-sarjan ensimmäinen kilpailu ja toinen oli viikkokilpailu viime sunnuntaina. Jälkimmäinen meni melko huonosti, mutta tulihan siinä tosiaan sitä liikuntaa. Noiden lisäksi olen käynyt kolmena päivänä frisbeeradalla ja kahtena päivänä kokeillut heittoja ilman rataa. Varsinaisia treenejä, jotka lähinnä kuvaavat omistautumista lajissa kehittymiseen, oli siis vain kaksi. Lajissa kehittyminenhän ei ole tavoitteeni, vaan se että saisi olla ulkona ja tehdä siellä jotain mukavaa. Sitäpaitsi jos kaupungistunut puolisoni haluaa mennä metsään, niin enhän voi sitä kieltää. Joskus on ehkä hyvä lähteä mukaankin. En kerro tässä, että olen viikon päästä menossa myös frisbeegolf-koulutukseen hänen kanssaan. Se olisi aivan liian hurahtanutta.

Oikeastaan voin ehkä kertoa vasta syksyllä, hurahdinko vai olinko metsässä ja niityillä vain hengailemassa. Mutta eihän hurahtamisesta kai mitään haittaa ole. Eikä kyllä hengailustakaan. Riippuen tilanteesta.

Perheperjantai

Kuten on tullut sanottua, niin viime aikoina perjantai-iltamme ovat kuluneet pitkälti American idolin parissa. Nyt on tähti kuitenkin valittu, joten tänään oli ohjelma toinen. Kun huomenna tulee yövieras, niin tänä iltana oli tarkoitus siivota. Ja sitä ennen menimme ostoksille. Toisesta kaupasta tuli mukaan kaksi peittoa ja kaksi mattoa. Toisesta löytyi pari nättiä kukkaruukkua, vaatetta ja ruokaa viikonlopuksi. Välissä käytiin syömässä, ja koko lystiin meni kolmisen tuntia. Laatuaikaa puolison kanssa siis. Lisää sitä samaa pääsimme viettämään kotona. Yhdessä siivoaminen on oikeastaan mahdottoman mukavaa. Työt voi tehdä iloisesti, kun tietää, että toinen tekee osan ja että valmista tulee. Tosin onhan se jännittävääkin. Siivousasioista tulee helposti kiistaa. Tänään kävi niin, että puoliso lukitsi minut imuroimisensa ajaksi parvekkeelle. Kiistaa ei tosin nyt ollut, joten on vaikea tietää, oliko se tarkoitus vai vahinko. Aikani kun katselin sieltä kiltisti ja hiljaa, niin pääsin takaisin sisälle.

Kirjapöhnä

Alkutunnelmia Näkijän tarusta tuli kerrottua tässä. Tunnelma meni kolmanteen osaan päästyä melko pitkäveteiseksi, mutta siihen ei lukemista kannata lopettaa. Tarina jatkuu Lordi Kultainen-nimisenä sarjana, ja se on tuntunut oikein koukuttavalta sekä upottavalta. Nyt on siis toisen trilogian toisesta osasta takana noin kaksi kolmasosaa. Tunnelma on sen verran tiivis, että lukusession jälkeen ei aina meinaa muistaa, mitä olikaan menossa omassa elämässä. Johtuuko mahanpohjassa oleva kummallinen tunne jostakin minulle vaiko kirjan sankarille sattuneesta asiasta. Siinä vaiheessa on ehkä viisasta lopettaa lukeminen ja alkaa elää omaa elämäänsä.

Luottamuspula

Maaorkideat tuli istutettua. Hyvältä ne näyttävät, ainakin vielä. Jotenkin on melko epäuskoinen olo, voisiko noista varsista mitään kasvaa. Luultavammin ne kyllä kuivuvat pois. Yksi niistä oli onneksi juurekas, ehkä se selviää.

Ostin myös kaktushyllystä kivan näköisen kasvin vitosella. Crassula mix luki lapussa, ja google kertoi sen olevan rahapuu sekä suvaitsevainen kasteluvirheitä kohtaan. Varmaan ainakin se selviää jonkin aikaa.

Kollektiivista juhlintaa

Olin taas treffeillä. Osallistuimme vaihtelun vuoksi yleiseen juhlintaan kaupungilla (toisin kuin vappuna, uutenavuotena ja muina kansanjuhlina tässä viime aikoina). Siis käveleskelimme festivaalikojujen ja ihmisten seassa, katsoimme yhtä miekkailuesitystä ja yhden tanssiesityksen ja kävimme syömässä. Ruoka ei ollut yhtä hyvää kuin seura, mutta ihan syötävää se kuitenkin oli. Torikojusta ostimme omena- ja persikkalakut evääksi kotiin.

Kaksi päivää elämästä

Viikonloppu on onnistunut, kun työasiat häviävät kokonaan mielestä. Minusta tuntuu, että useimmat viikonloppuni ovat näitä onnistuneita. Siitä voi olla iloinen.

Eilen oli ulkoilupäivä. Aurinko lämmitti mukavasti nurmikolla pallopeliä pelatessa, mutta tuuli oli aika kylmä. Onneksi olin osannut varata kaulahuivin mukaan. Onnistunut varustelu on ulkourheilun a jo o. Illalla puoliso ehdotti, että lähdetään treffeille viettämään laatuaikaa kahdestaan. No menimmekin sitten syömään pihvit kumpikin. Minä sain villisikaa ja hän jotain pekoniin käärittyä juttua. Hyvää oli. Treffit päättyivät jonnekin aivan muualle kuin mitä voisi luulla, nimittäin vierailulle anoppilaan. Se oli kuitenkin ihan mukavaa etenkin kun anoppi antoi minulle maaorkidean varsia istutettavaksi ruukkuihin. Ne ovat ihan nättejä.

Viherpeukaloni vaan lienee keskellä kämmentä, mutta ei kai kasvin istuttaminen kovin vaikeaa voi olla. Lähipäivinä täytyy mennä ostamaan orkideoilleni jotain hiekkakaarnaturvetta ja ruukkuja. Sittenhän nähdään.

Tänään on ollut kauppareissua vaille kotipäivä. Sain aikaiseksi ostaa salaattiaineksia ja tehdä salaattia, josta tuli mielestäni hyvä ja hieno. Siinäpä onnistumisen elämys. Ruuanlaittajaidentiteettini ei ole kovin itsevarma tapaus, joten tällaiset hetket ovat oikein tarpeellisia. Kodinhoitajaidentiteetilläni on vähän samantapaisia ongelmia, joten toivottavasti nuo maaorkideatkaan eivät ihan heti kuolisi.

Tein myös vaatevarastossani siivousoperaation. Säilytystilaa on melko puutteellisesti, etenkin heti käsilläolevaa sellaista. Se on ehkä huono asia, mutta voi siinä olla jotain hyvääkin. Huonot tai pieneksi jääneet vaatteet on pakko heittää pois tai ainakin siirtää vaatehuoneeseen. Kesä- ja talvivaatteita pitää myös järjestellä esiin ja taas piiloon. Siinähän sitä urakkaa olikin aivan tarpeeksi yhdelle päivälle. Varmaan minulla on liikaa vaatteita. Tai sitten en vaan osaa luopua niistä, vaikka eivät enää mahtuisi päälle. Viime syksynä muuton yhteydessä vein pari pussillista vaatekeräykseen, ja siitä huolimatta nytkin vielä löytyi yksi säkillinen samaan osoitteeseen. Mutta laatikoissa on nyt enemmän tilaa. Tyydyttävää.

Viikonloppu meinaa nyt käydä vähiin. Kohta päästään saunomaan, ja sen jälkeen minäkin taidan olla koneen ääressä katsomassa jääkiekkoa. Mutta ehkä en sentään osallistu asian "kollektiiviseen juhlimiseen" naamakirjassa.

Maanantaitkaan eivät ole viime aikoina tuntuneet yhtään ikäviltä. Viikot menevät niin uskomattoman nopeasti, että turha on viikonpäiviä surra. Kohta on taas uusi viikonloppu. Kohta on kesä kauneimmillaan. Kesäloma. Ja sitten elokuu, ja sitten syksy. Joulu, talvi ja seuraava kesä. Tulkaa vaan.

Istumapaikka

Kun kesä on tullut, niin meillä ollaan päästy testaamaan uutta parveketta. Se on kyllä oikein mukava, parempi kuin odotin. Aurinko paistaa siihen iltapäivällä ja illalla. Linnunlaulu kuuluu lähempää kuin autotien äänet ja vaahteraan on jo tullut pieniä lehdenalkuja. Ja on mukava, kun on tuolit, mihin istahtaa. Kuumimpina päivinä siinä tuolilla voi ehkä alkaa helposti sulamaan, mutta joka päivä tulee ilta. Kesäillat ovat ihania, ja on mukava kun pääsee pelkällä ovenavauksella niistä nauttimaan.

Päästän näppäimistöltäni lentoon nämä sanat

Luen Odysseiaa. Vai voikohan näin sanoa, kun kyseessä on proosasuomennos eivätkä alkuperäisen runon heksametrisäkeet. Enpä tiedä. Äskeiset hienot sanat löysin kirjan takakannesta.

Minulle tämä Odysseia-versio sopii kyllä oikein hyvin. Kieli on tarpeeksi runollista, muttei liian. Tykkään. Kirja on ollut jo muutaman vuoden omassa kirjahyllyssä odottamassa, mutta vasta nyt sain aikaiseksi siihen tarttua. Kertookohan se henkisestä kypsymisestä vai kasvaneesta pitkästymisestä? Ehkäpä ei kummastakaan, mutta lukeminen itsessään kehittänee kyllä.

Kuten aina, kirjan alkusanat kertovat paljon. Tämä tarina alkaa sanoin:
Huomenna kohta kun aamun rusko tuli taivaan rantaan, nousi Odysseuksenpoika vuoteeltaan, puki vaatteet päälleen, ripusti terävän miekan harteilleen, sitoi soreat sannikkaat kiiltävien jalkojen alle ja lähti makuukammaristaan jumalan kaltaisena.

Tekisikö yhtään mieli jatkaa? Minä jatkoin ainakin tällä kertaa. Kieli on mukavan erilaista, eikä tarinassakaan mitään vikaa ole. Opuksesta löytää muutamia sanontoja, joita itsekin voisi vuorovaikutuksessa hyödyntää. Kuten Lapsi, mitä sinulta lipsahti hampaittesi aidan takaa? kun joku sanoo jotain typerää.

Tasoitus

Puolison veljelle syntyi tänään vauva. Kuvassa sillä oli sininen pipo. Poika siis. Isosisko on ehkä siitä huolimatta isosisko eikä isoveli, vaikka aiemmin oli tästä epävarma. Puoliso sanoi, että hänen ja minun sisarusten lapsissa tilanne on nyt 3 vastaan 2 tyttöjen hyväksi. Yksi tarvittaisiin vielä?

Tupaan tuliaisia

Vanhemmat olivat ostaneet pienen yksiön, joka meni nyt vuokralle. Kävimme katsomassa sitä äsken. Nyt pärjäämme sitten paremmin sananvaihdossa siitä, paljonko vuokran olisi pitänyt olla. Asunto oli kyllä oikein kiva näköaloineen ja ison parvekkeensa kera. Asuinalue sen sijaan ei ole kaupungin parhaita, mutta itsehän sinne ei tarvitse mennä asumaan. Meillekin löytyi kuitenkin jotain vanhempien auton takaluukusta. Se kuulemma oli myöhästynyt tuparilahja, mutta ei se mitenkään liian myöhään tullut. Taikka ne. Kyseessä oli kaksi tuolia ja pöytä parvekkeelle. Siellä onkin tähän asti ollut aika tyhjää. Kalusteiden innoittamana melkein jo ostin orvokkiruukunkin parvekkeelle. Neuvoa-antavan puhelun mukaan ne olisivat kuulemma jo pärjänneetkin siellä. Siis lämpötilan puolesta. Äiti ehdotti minun parvekkeelleni kuitenkin tekokasvia. Äidit kyllä tietävät. Ehkäpä teen hänen neuvonsa mukaan.

Suunnitelmissa kesä

Toukokuu on tullut. Melko kylmä on, mutta aika liikkuu kesää kohti. Kööpenhaminassa oli jo täysi kesä, jota ei tosin kaikelta menemiseltä ja tulemiselta ja istumiselta ehtinyt hirveästi ihastella. Illalla pystyi kuitenkin istumaan ja syömään ulkona paleltumatta. Kanavassa oli kivoja veneitä. Vaikka etelässä oli lämpimämpi, niin kotiin tultua oli silti yllättävää huomata kevään edenneen. On ihanan näköistä, kun puissa on silmuja ja kun järven vesi on vapaa jäistä.

Veli kävi kylässä vappuna. Mukavaa muutenkin, mutta samalla sain ideaa kesälomakuvioihini. Taidan varata loman alkamaan samaan aikaan kuin veljelläkin, jolloin voisin laittaa ensimmäisen lomaviikon meriseikkailuun. Sen jälkeen ehtisin vielä toteuttaa muitakin lomasuunnitelmia sopivan väljässä tahdissa. Tässä vaiheessa on mukava, kun lomaviikot ovat selvillä, niin ne voi hyväksyttää deadlineen mennessä työpaikan lomajärjestelmässä (kunhan järjestelmä saadaan korjattua).

Read through the Bible in n years

Tänään on ollut tällainen palautumispäivä. Näitä tarvitaan aina välillä. Nukuin pitkään ja sen jälkeen käytiin anoppilassa syömässä munkkia. Luin kirjaa ja sain hoidettua muutaman kotiaskareen. Sohvalla lojuessa tuli mieleen, että voisihan Raamattuakin lukea. Luin yhden luvun, ja se olikin viimeinen 1. Kuningasten kirjassa. Minulla on tapana merkitä lukupäiväkirjaan, milloin olen saanut jonkun kirjan luettua. Tarkoitus olisi tietysti lukea kaikki Raamatun kirjat läpi. Hyvältä ehkä kuulostaa, mutta edellinen merkintä vanhan testamentin puolella oli noin 1,5v takainen. Hätkähdyttävää. Ilmeisesti en sitten lukenut viime vuonna VT:tä juuri ollenkaan. Muutaman kirjan olin lukenut UT:n puolelta merkintöjen mukaan. Tänä keväänä  olen tosin lukenut yhden ihan lyhyen kirjan VT:stä, mikä oli jäänyt merkkaamatta.

Minun varmaan pitäisi tiivistää vähän tahtia. Tiesin kyllä, että en ole viime aikoina juurikaan lukenut Raamattua, mutta jossain välissä tuo "viime aikoina" oli venynyt yli vuoden mittaiseksi. Ei niin hauskaa enää, kun omasta mielestäni pidän sitä kirjaa kuitenkin erittäin mielenkiintoisena. Tai ainakin tykkään siitä keskustella. Tällä kierroksella tarkoitus oli lukea "Raamattu läpi vuonna 2009" samannimisen facebook-kampanjan innostamana. No, minä en ihan siihen pystynyt. Vielä olisi mahdollisuus "Raamattu läpi neljässä vuodessa"-kampanjaan. Olisihan sekin jotain. Kesken ei kannata jättää.

Nuha on väistynyt

Neljä päivää lomaa. Ah. Flunssakin meni lopulta tiehensä. On muuten mukava huomata yhtäkkiä, että päivä ei olekaan enää kulunut niistämisen merkeissä. Sellaisen huomion tein eilen iltapäivällä. Ja aika ei olisi voinut olla paljon sopivampi taudin häviämiselle. Nyt saa lomailla terveenä.

Pääsiäinen taitaa siltikin mennä lepäilemisen ja rentoutumisen merkeissä. Sukulointireissuun emme jaksaneet lähteä, vaan tarkoitus on pysytellä lokoisasti kotikulmilla. Tänään tulikin nukuttua yli kahden tunnin päiväunet ja sen jälkeen aika on mennyt pitkälti kirjaa lukien. Lepopäivä tuli kyllä tarpeeseen. Ja saunasta sai puhtaan ja pirteämmän olon. Ehkä huomenna sitten suuntaan ulos nauttimaan keväästä. Pääsiäisen jälkeen jaksan lähteä reippaasti Tanskaan työmatkalle.

Yövieras

Tauti kävi kylässä, mutta onneksi ei tullut pidemmäksi aikaa. Joiltakin vierailta sitä toivoo vähän lyhyempiä vierailuja kuin joiltakin toisilta. Kolme päivää olin pois töistä, ja neljäntenä tuli onneksi viikonloppu. Olen sitten ottanut tänäänkin vielä melko rauhallisesti, kun mahdollisuus on. Mukava, että tämä ei ollutkaan se viiden päivän kuume, mitä on kuulemma ollut viime aikoina liikkeellä. Ja on mukava, että puoliso ei ainakaan vielä ole saanut tartuntaa ja kaatunut sänkyyn. Sen sijaan hän on mennä viipottanut onnellisena keväässä. Ja tuonut minulle syötävää, lääkettä ja 'lääkettä'.

Paraneminen on mukavaa, vaikka olisi ollut vain pari päivää kipeä. Paranemisen huomaa siitä, että

• huoneenlämpöinen mehu ei enää maistu ihan niin miellyttävän viileälle.
• limsa menee taas alas kurkusta mieluisammin kuin oikeat janojuomat.
• yö tuntuu enemmän siunaukselta kuin välttämättömältä pahalta, josta on selvittävä pätkittäin läpi.
• syömisestä ei tule hiki.

Tervetuloa taudit vaan kylään toisenkin kerran. Pikavisiitille. Ei liian usein. Kiitos.

Leimattu lappu

Jaaha, flunssaa pukkaa. On tuulinen huhtikuu. Olinkohan viikonloppuna sittenkin liian vähissä vaatteissa ulkona. Vaikea olisi sellaista kyllä myöntää. Ehkäpä kevätflunssaa ei vaan voi vastustaa. Mutta mitäs siitä, kun kansalaisvelvollisuudenkin olen jo suorittanut. Nyt ei tarvitse hätiköidä.

Äänestin numeroa 85, tiedoksi siis. Ei kai se aivan huono valinta voi olla... Postin täti ei myöskään lyönyt leimaa otsaani, joten homma tuli kaiketi kunnialla suoritetuksi.

Pakkovapauteen

Minulla ei yleensä ole tapana avautua yhteiskunnallisista asioista täällä blogissa, enkä siihen nytkään tunne suurempaa tarvetta. Ajattelinpa kuitenkin sanoa extempore-mielipiteeni ranskalaisten toimista tasa-arvorintamalla. Naisia on pidätetty, koska uusi laki kieltää pitämästä burkaa. Ja sakot tulee, jos pitää.

No sillä tavallahan se varmaan toimii. Entä jos minun pitäisi yhtäkkiä mennä kaupungille tai työpaikalle pelkissä bikineissä, olisikohan vähän alaston olo. Joku saattaisi kyseisessä tilanteessa harkita jäämistä jatkossa neljän seinän sisäpuolelle. Sehän varmaan naisten vapautta lisääkin. Vapaus on hyväksi, mutta kyllä kai naisille pitäisi antaa tilaisuus vapautua ehkä hyvinkin syvälle juurtuneista ajatusmalleista vähän enemmän omaan tahtiin. Ja myös ilman pelkoa oman perhepiirin taholta. Miehet, jotka pakottavat naisia pitämään burkaa, saavat kuulemma myös sakot, ja paljon suuremmat. No siihen voin yhtyä. Mutta millähän sitä vahditaan.

Syödäkö vaiko ei

Niinköhän siinä kävi, että minäkin hurahdin rahkansyöjien kerhoon? Olen jo jonkin aikaa ihmetellyt "rasvaton maustamaton maitorahka"-villitystä, mikä on tuntunut vallitsevan joidenkin poikaystävieni keskuudessa. Heidän syömiinsä rahkoihin on lisätty proteiinia, ja se on kuulemma sitten terveellistä urheilijoille ja muillekin. Puoliso syö rahkoja ihan sellaisenaan, ja jotkut laittavat niihin marjoja tai muuta. Loppujen lopuksi eilen uskaltauduin itsekin maistamaan kyseistä ainetta, kun ruokavalion keventäminen ja terveellistäminen on ollut jonkin verran mielessä. Uskokaa pois, että se olisi minulle kyllä tarpeen. Jossain sopivassa määrin siis. No, ei sitä rahkaa pystynyt ilman mitään lisämakuja syödä, mutta mansikkahillon kanssa se meni aika mukavasti. Ja terveellinen olo tuli. No niin varmaan.

Katsotaan nyt sitten, jatkuuko tuo rahkansyönti-innostus. Kerhoihin on kyllä aina mukava kuulua. Jääkaapissani on myös viime aikoina näkynyt jonkin verran vihreää ruokaa. Siis tarkoitan sillä vihreää ruokaa, kuten salaatinlehtiä. Niitähän voi laittaa leivän päälle, kun ei salaatteja jaksa kotona tehdä eikä syödä.

Töissä on ollut viime päivinä kahvitaukojen kiertävänä aiheena rasvattomien ja sokerittomien ruoka-aineiden kauheus. Niissä kun on kaikkia pahoja ainesosia. Tottahan se onkin. Joillakin oli mottona, että kaikki rasvattomat valmisteet ovat paha. Ehkä en ihan sille linjalle lähde. Oma tavoitteeni on sitäpaitsi syödä terveellisemmin, ei siis aina, vaan edes välillä.

Eilen oli työpaikkaympäristössä myös esitetty jonkinlainen varoituselokuva kemikaaleista ja siitä, miten ne kertyvät ihmisiin ja ovat uhka lapsenlapsenlapsille. Onneksi en katsonut sitä, niin tästäkin kirjoituksesta tuli lyhyempi.

Herrasväki Itsekkyys, saanko esitellä?

Puoliso suositteli minulle Näkijän tarua, joten luen nyt sen ensimmäistä osaa nimeltänsä Salamurhaajan oppipoika. Vaikuttaa ihan mukavalta tarinalta tähän mennessä. Kunhan ei vain menisi kovin surulliseksi. Kirjan henkilöillä on kuvaavia nimiä: prinssi Uljas, prinssi Valta, kuningas Ovela, kuningatar Mielenmaltti, Armollisuus, Uskollisuus ja niin edelleen. Henkilöt ovat sitten pitkälti nimiensä mukaisia. Useimmat kuulostavat jaloilta. Mutta vaikkapa Totuus ei välttämättä ole kovin viisas...

Armossa tarpeeksi?

Sillä hetkellä kun lakkaamme olemasta syntisiä, niin lakkaamme olemasta myöskin kristittyjä. Mielenkiintoinen ajatus, jonka kuulin tänään mp3-soittimestani. Sen sanoi se sama kaveri, joka kertoi syksyllä kymmenestä käskystä. Tässähän olivat minun jälkitunnelmani niistä. Nyt (jo) kerkesin kuunnella toisenkinlaisen puheen, joka tuli silloin tallennettua soittimelle. Juuri ja juuri maltoin lojua sohvalla sen 20 minuuttia, minkä se kesti. Tai ehkä olisin jaksanut tällä kertaa pidempäänkin, tätä henkilöä on mukava kuunnella. Sitä paitsi tuo kyseinen aihe heikkoudesta on aika kiehtova. Haluaisin ymmärtää sen. Jumalalla ei ilmeisesti ole tapana pitää ihmisten heikkoutta kovin pahana asiana. Vai ymmärsinköhän minä nyt väärin...? Se puhekin loppui näin, ihan kuin puhujakin olisi ollut vielä ihan aavistuksen epävarma tästä: Kristityn elämään kuuluu nöyryys, siihen kuuluu ehkä heikkous, siihen kuuluu se lämpö, ilo ja rakkaus, joka tulee siitä tietoisuudesta, että silloin kun me olemme heikkoja, Jumalan voima voi vaikuttaa meissä.

Tuhatta ja sataa

Blogissa on ollut tuhat kävijää. Puoliso halusi selkeästi olla tuhannes. Ainakin hän ampaisi blogivierailulle heti kun sanoin, että nyt on 999 käyntiä täynnä. Aika suuri osahan noista muistakin käynneistä taitaa olla hänen tekosiaan.

Viikko meni taas ihan ennätysnopeasti. Kohta on kesä. Jos nämä lumisateet loppuisivat, niin ehkä kohta pääsisi jo arempikin pyöräilemään. Sitten pitäisi vielä löytää joku lyömätön pipo tai hattu tai muu viritelmä korvajäätymistä estämään, niin voisi pyöräillä aamuisinkin töihin. Ja kuntokin ehkä paranisi.

Lion of Judah

Kaivoin huuliharpun esiin. Se ostettiin minulle pari vuotta sitten opettelukapineeksi, mutta hautautui alkuinnostuksen jälkeen pöytälaatikkoon. Ehkä olisi aika yrittää uudelleen. Silloin opettelin muutamaa helppoa laulua, ja niistä oli tabulatuuripaperit edelleen tallella laatikon pohjalla.

Soittamisen tavoitetta ei saa asettaa liian korkeaksi, koska muuten harppu joutuu takaisin laatikkoon. Ehkä sopiva tulostoive voisi olla, että saisi opeteltua oikein hyvin 2-5 laulunpätkää, jotka pystyisi sitten soittamaan ilman paperia suunnilleen sujuvasti pienen tauonkin jälkeen.

Valitsin jo ensimmäisen, se on yksi niistä vanhoista, joihin oli paperi valmiina. Se on El Shaddain kertosäe. Pätkä on helppo, ja tykkään tästä laulusta aika paljon.

Pohjoisesta etelään

Afrikan maissa kuohuu. Lähetyslapsi Löytyn ajatukset sopivat tähänkin päivään kuin nenä naamaan. Minulla ne ovat soineet päässä sen jälkeen kun niitä tuli kuultua ensin autossa tässä päivänä muutamana. Sanat ovat ilman säveltäkin ihan hyvät, mutta kyllä teidän oikeasti pitäisi kuulla tämäkin Jaakon omalla karkealla äänellä. Tätä menoa olen kohta lainannut tähän blogiin melkein kaikki hänen (hyvät) biisinsä, mutta vielä ehtii:

Emme ymmärtäneet silloin mitä teimme,
kun laivat lähetimme merta kyntämään.
Laivalasteittain jäävuoria me veimme
ylpeinä täältä pohjoisesta etelään.


Jäiset vuoret siellä suli kyyneliksi.
Nuo kyynelhelmet myimme hintaan hirveään.
Ja sen itkun yhä kuulen, kysyn miksi,
lähdimme kerran pohjoisesta etelään.

Kirjoitimme historiaa voittajien.
Iskimme tulen tuohon maahan syttyvään.
Hautamuistomerkein koko pitkän tien
me viitoitimme pohjoisesta etelään.


Joku sanoo, että voitto saatiin kotiin, 
nyt tulkoon köyhät siellä toimeen keskenään.
Joku sanoo, emme puutu toisten sotiin.
Selkänsä kääntää pohjoisesta etelään.


Tuli palaa, ja se polttaa maailmaamme
ja liekit sulkee kaiken samaan ympyrään.
Piiri pienenee ja pelätä vain saamme
yhdessä kaikki pohjoisesta etelään.


Nyt sen käsitän, me oomme yksi perhe
ja kaikki kärsimme kun jossain kärsitään.
Aika korjata on vuosisatain erheet.
Tehkäämme silta pohjoisesta etelään.


Aika kohdata on viimein siskot veljet,
ei enää pelkät anteekspyynnöt riitäkään.
Avatkaamme vankiloiden kahleet teljet,
lyökäämme kättä pohjoisesta etelään.


Aika takoa on auroiksi jo miekat
ja murtaa lopultakin valta kylmän jään.
Kasvakoon nyt viljaa aavikoiden hiekat
ja olkoon rauha pohjoisesta etelään.

Siinä sitä tuli. Aika kovaa puhetta. Nämä ihmiset muuten eivät ainakaan ole kääntäneet selkäänsä Afrikalle, kun rakentavat sinne tälläkin viikolla sairaalaa omalla loma-ajallaan. Mitäs me tekisimme? Annetaan SPR:lle 50 senttiä? Siitäkin on hyvä aloittaa...

Minulla on itseasiassa aika paljon ystäviä, jotka ovat olleet mukana jossain vastaavassa auttamistyössä jossain päin maailmaa. Yksi haluaisi lähteä katastrofialueelle antamaan välitöntä apua, toiset ovat välittämässä Raamattua ja muuta luettavaa ihmisille heidän äidinkielellään. Jotkut ovat rakentaneet kirkkoja, toiset sairaalaa. Eräät ovat kehitysyhteistyössä auttamassa köyhistä köyhimpiä lapsia. Jotkut ovat olleet leireillä pelaamassa ja sylissä pitämässä kaikista yksinäisimpiä lapsia. Mitäs minä voisin tehdä? Ehkäpä annan vielä toiset 50 senttiä SPR:lle.

Sankareita ja supertähtiä

Onneksi tosiaan tuli viikonloppu. Minulla ei ollut ihan paras viikko, vaikka ei se nyt huonoinkaan ollut. Tänään kello 16 jälkeen alkoivat työtkin sujua oikein uppoutuneeseen tahtiin. Ihan mukavaa päättää viikko aikaansaamisen tunteeseen.

Puolen päivän aikaan piti hakea puoliso pois töistä, oli niin kipeä ettei meinannut pystyssä pysyä. Jokin kiertokuumetauti näyttäisi olevan. Sitä on nyt liikkeellä. Perjantai-illan viettoamme tauti ei tosin haitannut, se toteutui ihan suunnitelmien mukaan. Meillä on viime aikoina ollut tapana rentoutua perjantaisin American Idolin parissa. Yllätys yllätys, minäkin katson sitä oikein mielellään. Siitäkin huolimatta, että ohjelma tulee alkuasukkaiden kielellä, enkä ymmärrä ihan kaikkea. Väsyneeseen perjantaihin parituntinen sessio laulukilpailuhuumaa sopii kyllä erittäin hyvin.

Siellä on nyt finaalivaihe menossa ja 11 nuorta tähteä jäljellä. Kaikki olivat muuten vähintään kaksi vuotta nuorempia kuin minä, ah ja voi. Tällä viikolla laulettiin syntymävuoden lauluja. Katson tätä kyllä sata kertaa mieluummin kuin vaikka jotain euroviisuja. Finalistit ovat kaikki todella lahjakkaita ja esitykset ovat erilaisia, paljonkaan tylsiä latteuksia ei siis tule. Kaikki ovat täysillä mukana ja yrittävät erottua joukosta ja pystyä koko ajan vain häikäisevämpiin suorituksiin. Ja ovat niin söpöjä. Seksikkäimmät ovat Casey ja Haley, mutta kuka on paras?

Viime aikoina on myös katsottu vanhaa japanilaista animesarjaa nimeltä Future Boy Conan. Tekstitykset ovat englanniksi, mutta kielitaitoni riittää juuri ja juuri (vaikka japania väännetäänkin siinä välillä aika nopeasti eikä ihan aina ehdi lukea tekstejä). Se on aika helppoa kieltä onneksi, ohjelma varmaan luokiteltaisiin lastenohjelmaksi. Mutta itse tykkään kyllä myös aika paljon. Elämänmyönteistä ja ihanaa. Conan elää ydintuhon (tms) jälkeisellä maapallolla. Luonto on taas palautunut nätiksi ja Conan isoisänsä kanssa ei ollutkaan viimeinen eloonjäänyt. Päähenkilön hengen puolesta ei tarvitse pelätä. Hän pystyy riippumaan varpailla hydrokopterin siivestä ja uimaan kädet ja jalat sidottuina. Sankariainesta.

Kevättöitä

Aika se vain kiitää nopeasti. Parin viikon päästä on jo huhtikuu. Muistutella pitää itselle, ettei pääse ihan niin pahasti yllättämään.

Töissä on vähän kiire jo alkanut helpottaa. Tai en tiedä olisiko se oikeasti helpottanut, mutta ainakin itse aloin jo löysäämään. Tällä viikolla on tullut tehtyä lyhyempiä työpäiviä. Ei siellä vaan jaksa olla. Vähän on ollut motivaatiokin hukassa. Mutta töistä on ollut mukava kävellä kotiin auringonpaisteessa.

Ja selvisi taas, miten taukoliikunta tosiaan kannattaa. Yhden ylipitkän ja ylitehokkaan maanantaityöpäivän jälkeen viime viikolla onnistuin saamaan hartiat niin kovasti kipeiksi, ettei ole ollutkaan. Siitä se työmotivaatiokin taisi mennä. Ja maanantaiylityöt eivät muutenkaan todistetusti sovi minulle, loppuviikon sitten väsyttää. Torstaina tai perjantaina se pitkä päivä pitää tehdä. Ja sitten toipua viikonloppuna.

Viikonloput ovat kyllä olleet mukavia ja rentouttavia viime aikoina. Onneksi seuraava koittaa taas parin päivän päästä.

Tuhat vuotta

Tiikerisusi rohkea ja hänen hento naisensa

menivät kauan sitten naimisiin.

Salama heidät yhteen löi, sen jälkeen pitkään säkenöi.

Näin tarinoissa ennen kerrottiin.

Tiikerisusi

ja lintumainen nainen kulkevat yössä

silmissä ilo

ja rakkauden miekka turvana vyössä.

On tuhat vuotta heille pelkkää hyttysparven hyrinää.

Tiikerisusi näki sen, mikä jäi taakse muurien

ja hänen puolisonsa lentää voi.

Katsoivat eteen taaksepäin, mitaten aikaa sylikkäin

ja sinfoniat avaruuden soi.

Ei heiltä matka kesken jää, vaikka on kuinka pimeää

ja tuuli polut umpeen tuiskuttaa.

Nuo kaksi maassa murheiden, toisiinsa vielä nojaten

jaksavat jatkaa tätä tarinaa.

Tiikerisusi ja lintumainen nainen kulkevat yössä

silmissä ilo, ja rakkauden miekka turvana vyössä.

On tuhat vuotta heille pelkkää hyttysparven hyrinää.

Siinä taas pieni ote romantiikan mestarilta Jaakko Löytyltä. Puolisokin tykkää tästä. Harmi, että musiikkia ei saa kuulumaan tähän.

Vauva juoksee

Meillä kävi vauva kylässä. Tai pikkuinen tyttö, riippuu varmaankin keneltä kysytään. Asiaankuuluvan alku-ujostelun jälkeen leikittiin nalleilla, pilatesrullalla ja footbagilla ja syötiin pullaa. Suurimman suosion sai footbagin perässä juokseminen. Meillä on hyvä juoksemiseen sopiva käytävä. Minä en tosin viitsinyt juosta, kun siinä olisi voinut hengästyä. Sain pukea lapselle hatun ja lapaset ja haalarin. Kenkiä ei. Ne on vaikeammat.

Auringonylistystä

Ihanaa, kun kevät on tullut. Tai ainakin kevättalvi. Kävelin aamulla töihin auringonpaisteessa ja tuulitakissa. Oli mukavan helppo liikkua kevyemmissä vaatteissa ja raikkaassa ilmassa. Takki piti ottaa pois kesken matkan.

Työhuoneessa joutuu tosin pitämään pimennysverhon kiinni iltapäivisin, kun aurinko häikäisee suoraan kohti. Kirkastaa silmää, niinsanotusti. Mutta neljältä töistä lähtiessä suloinen aurinko ei ollut vielä mennyt läheskään mailleen.

Tarinoita muukalaisista

Päivitykset jäävät näköjään viikonlopuille. Töissä on ollut melkoisen kiireistä viime aikoina. Tulevalla viikollakaan ei taida vielä rauhoittua. Mutta onneksi on näitä viikonloppuja välissä. Eilen käytiin elokuvissa katsomassa Kova kuin kivi. Tykkäsin kovasti. Juuri tuollainen pitää kunnon elokuvan ollakin.

Luin tänään myös Kuolleiden puolustajan loppuun. On muuten erittäin hyvä kirja, minusta parempi kuin alkuosa Ender, vaikka ei sekään huono ollut. Tai ehkä vaan koin tämän toisen osan miellyttävämmäksi, koska se oli jotenkin ykkösosaa paljon toiveikkaampi etenkin tarinan loppua kohti. Seuraavana onkin sitten vuorossa Kansanmurha. Hyvältä kuulostaa. Mitenköhän ötököille, possukoille ja ihmisille käy.

Biisonia nassuun

Tänään on ollut tällainen palautumispäivä, kauniisti sanoen. Olen rötköttänyt sängyssä ja lukenut Mallorean tarun loppuun. Ja syönyt ja nukkunut päiväunia. Illemmalla sain jopa tiskattuakin, mutta olo on kumminkin aika rappioinen ja päätä särkee. Huomenna menen ulos.

Eilen oli toiminnallisempi vapaailta. Puoliso vei minut heti töiden jälkeen syömään ja sitten elokuviin. Ravintola oli oikein positiivinen kokemus. Se oli sellainen länkkärityylinen ja rento, ja on kuulemma aika uusi täällä. Sieltä saa pihvejä. Tilasimme biisonia. Se oli kyllä vaan tosi hyvää. Alkuruuaksi oli kasa joitain pähkinöitä, ja kuoret sai heittää lattialle. Harmi vaan, että lysti maksoi melko lailla. Joka viikko ei kehtaa siellä käydä.

Masujen täyttämisen jälkeen menimme elokuviin katsomaan Kotkan. Se oli ihan hyvä myöskin. Minua vain häiritsi jonkin verran, kun olin nähnyt trailerin. Se oli paljastavinaan vähän liikaa tarinasta. Suosittelen katsomaan Kotkan, jos tykkää jonnekin antiikin aikoihin sijoittuvista elokuvista. Minä tykkään. Biisonista tykkään myös. Mutta traileria en suosittele katsomaan.

Täydellisiä lahjoja

Viikko on taas kulunut raapustamatta tänne mitään. Vierähtäneenä viikkona olen miettinyt ainakin sitä, miten onnellinen olen, kun minulla on ystäviä. Tänään on tietysti sopiva päivä puhuakin siitä, mutta asia tuli kyllä alunperin jotain muuta kautta mieleen. Minulla on ensinnäkin ihana puoliso, joka huolehtii minusta. Lisäksi on muita ystäviä, jotka ovat tärkeitä. Ja rakkaitakin.

En nyt jaksa tai osaa muotoilla asiaa juuri tuon paremmin. Ehkä tämä oli sellainen "Hei, minullahan on ystäviä"-tyyppinen havainto. Se on toki miellyttävä huomio. En ole oikein koskaan tuntenut olevani mitenkään ylikyllästetty ystävillä. Tosin taaksepäin miettien sanoisin, että heitä on kuitenkin aina ollut ainakin joku tai muutamia. Kuitenkin yksi kipeä rukousaihe oli jo lapsena, että saisin jonkun hyvän ja läheisen ystävän. No voisin varmaan sanoa, että tähän on kyllä jo vastattu useammankin kerran. Toinen huomio taaksepäin katsellessa on se, että vaikka joistakuista ystävistä on joutunut etääntymään, niin samoin myös uusia ystäviä on löytynyt matkan varrelta. Ja loppujen lopuksi tapahtuessaan se eroaminen ei enää ole ollutkaan niin kamalaa, kuin ehkä etukäteen on pelännyt. Sellainen ystävä on tietysti todella arvokas, jonka rinnalla voi kulkea koko elämän tai suuren osan siitä.

Siinäpä oli ystävyyspohdintaa tällaisesta "onko minulla"-näkökulmasta. Se on ehkä itsekäs, mutta ei välttämättä ollenkaan huono pohdinnan aihe, koska hyvät asiat elämässä tuppaavat helposti unohtumaan. Niiden palauttaminen mieleen on hyvä.

Olen varmaan lainannut aiemminkin, mutta pidän tosissaan tästä raamatunpaikasta:
Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, taivaan tähtien Isältä, jonka luona ei mikään muutu, ei valo vaihdu varjoksi. (Jaak.1:17)
Sieltä ne ystävätkin siis loppupelissä tulevat. Ja ei toki ole pahitteeksi olla kiitollinen heille itselleenkään ystävyydestä.

Lisäksi voi sitten miettiä sitä, että miten itse voisi olla hyvä ystävä toisille, ja kuka sitä ehkä kaipaa kipeimmin juuri näinä päivinä. Mutta sitä pohdin joskus toiste. Hyvää ystävänpäivää ja muita päiviä vain kaikille, toivottaa pikku Pirpana.

Lihomisraportti

Ensi lauantaina on ystävän häät. En mahdu enää vanhaan juhlapukuun sitten millään. Tai no meneehän se kiinni, mutta ei se kyllä hyvältä näytä. Viime juhlista on tosin jo jonkin verran aikaakin, ehkä vuosi tai puolitoista. Joten kaikki ylimääräiset asiat eivät ehkä ole ilmaantuneet lähiaikoina. Huomenna siis etsimään kaupungilta uutta mekkoa. Onneksi olen näin ajoissa liikkeellä...

Nyt on Se yö

Siinä meni taas yksi viikonloppu. Perjantai-iltana siivousta, lauantaina nukkumista pitkään, leivontaa ja vieraita illalla. Samalla saatiin taas uudet kaksi henkilöä ja Menolippu tutustutettua toisiinsa. Sunnuntaina kirkossakäyntiä, oleskelua, syömistä ja yksi lautapeli lisää, kokeilimme pitkästä aikaa Menolippu Schwizerlandia. Voitin, ja muutin vähän mielipiteitä sen pelin hauskuudesta. Siis, onhan se vähän outo, mutta ihan hauska. Ehkä ainakin kaksinpeleihin.

Viikonloppua on maustanut lisäksi tosi-tv-tyylisen kotisarjan katseleminen aiheena "mies touhottaa Super Bowl XLV:stä". No ei vaan, aika vähän hän on itse asiassa touhottanut täällä kotona. Ainakin viime vuotiseen maskeerausruljanssiin verrattuna. Mutta pelipaita hänellä on tietysti ollut jatkuvasti päällä, ja se on kyllä kieltämättä ihan hyvän näköinen. Kirkossakin vain yksi tuttava tuli kysyneeksi minulta, että valvotaanko meillä kenties ensi yönä jenkkijalkapallon parissa. No ei valvota, onneksi. Kullan jengi juhlii Super Bowlia yhden toisen jäsenen luona. Sivulliset saavat siis nukkua onnellisen rauhassa. Minäkin tosin täytin otteluun liittyen jonkin veikkauskupongin, jonka kysymyksistä ja vastauksista en tajunnut puoliakaan.

Give me strength to carry on

Puoliso bongaa aina joskus hyvää musiikkia. Yksi viime aikojen löytö on yhtye nimeltä Golden Resurrection. Minä tykkäsin siitä niin paljon, että tilasimme cd:n jo kotiinkin. Levyn ekan kappaleen voi kuunnella tästä. Solisti on ehkä aavistuksen verran pelottavan näköinen, mutta musiikki kuulostaa hyvältä. Kristillistä metallimusiikkia, tai hyvää sellaista, saisi olla tarjolla enemmänkin. Tai ehkä sitä onkin, mutta en ole vaan törmännyt siihen.

Lakkoja

Pepsi maxiton tammikuu meni aika hyvin. Lankesin pullolliseen vasta viime viikonloppuna. Tästä eteenpän käytän kohtuullisesti.

Seuraavaksi voisin kokeilla karkitonta helmikuuta. Se tarkoittaa, että en osta karkkia itselleni. Saatan kyllä syödä, jos joku tarjoaa. On liian rasittavaa selittää kaikille, että olen taas karkkilakossa. Eikä lahjaksi saatuja namuja ole yleensä kertynyt haitaksi asti. Ehkä karkkilakko onnistuu paremmin, kun julkistan sen täällä blogissa. Motivaatio saattaa säilyä paremmin. Ja taustatiedoksi voisi sanoa, että lakko on pidettävä silloin, kun ei osaa muuten vähentää karkinsyöntiä kohtuullisiin mittasuhteisiin.

Kaikkea muuta hyvää syötävää ostan tietenkin. Esimerkiksi jäätelöä.

Mukavaa viikonloppua

Viikonloppu meni oikein mukavasti, mutta nopeasti. Perjantaina kävimme kyläilemässä. Katseltiin nelilapsisen perheen iltapuuhia, pelattiin lautapelejä ja puoliso pääsi soittamaan hienoa kitaraa. Minä sain pitää sylissä pienimmäistä, joka unohtui siihen istuksimaan ennätysajaksi. Sain kyllä myös monia oikein leveitä hymyjä.

Lauantaina melkein lähdimme talven ensimmäiselle laskettelureissulle, mutta sitten leppoisa kotipäivä vei voiton. Taisin lueskella kirjaa suurimman osan ajasta. Illalla kävimme saunassa ja katsoimme Toy Story 3:n.

Tänään menimme aamulla kirkkoon. Kirkossakäyvä tammikuu päättyi täten lukemin 3/5 eli lintsasin suunnitelluista käynneistä vain yhden kerran. Ja itseasiassa tänään menin kirkolle vielä toisenkin kerran. Siellä oli ystäväni ideasta syntynyt naisten ilta, joka oli tänään ensimmäinen laatuaan. Se oli oikein hyvä tilaisuus, ja tämän tyyppistä toimintaa on mielestäni kaivattukin meidän seurakunnassa. Naistentyö tuntuu lipsahtavan useimmiten vain mummopiireilyksi. Tänään paikalla oli kuitenkin kaikenikäisiä naisia varsin edustava joukko. On varmaan mentävä toistekin.

Maailmojen välissä

Taru Sormusten Herrasta tuli taas luettua. Tästä näkyy, että olin aloittanut sen 30. lokakuuta. Siinä välissä joululomalla tuli kyllä luettua vähän muutakin. Mutta tarina maittoi kuin maittoikin loppuun saakka. On se vaan niin kauniisti kirjoitettu. Ehkä ensi syksynä taas.

Olenko jo sanonut, että Tolkienin luoma Keski-Maa on uskomattoman todentuntuinen. Siinä maailmassa on monia kieliä, kulttuureja, kansoja ja niiden historioita. Ja kaikki tämä käy esiin tarinan lomassa kuin rivien välistä. Kirja ei siis ole tylsä ollenkaan. Mutta epäilevien kannattaa ehkä lukea Prologi vasta varsinaisen tarinan jälkeen. Historia alkaa jostain syystä kiinnostaa enemmän vasta sitten, kun tarinasta on ensin vaikuttunut.

Seuraavaksi aion siirtyä taas Eddingsin pariin. Lomalla luetun Belgarionin tarun perään kuuluu kuulemma lukea Mallorean taru. Siinäkin on viisi osaa. Luulen, että ne itseasiassa menevätkin paremmin alas tämän pienen tauon jälkeen. Joululoma oli aika Belgarion-täytteinen aamusta iltaan. Nyt jaksaa taas. Ja kerronta on tarpeeksi kevyttä työpäivänjälkeiseen maailmojen välillä siirtyilemiseen. Vaikka Belgarionin maailma onkin aika tekaistun oloinen tarunhohtoisen Keski-Maan jälkeen.

Synttärit

Tämä blogi on nyt ollut olemassa vuoden. Aloitustekstin jälkeen olen kirjoittanut keskimäärin 2,3 kertaa viikossa. Aika vähän, mutta melko säännöllisesti kuitenkin. Aika usein kyllä tuntuu, että ei ole paljon mitään sanottavaa, ja sitten tekstit tuntuvat jäävän aika kevyiksi ja sisällyksettömiksi. Oikeastaanhan koko blogi on vain jonkinlainen kulissi siitä, mitä mielessäni oikeasti pyörii. Kirjoitan vain niinä päivinä, kun olen verraten hyvällä mielellä. Enkä useimmiten uskalla kirjoittaa myöskään kaikkein mukavimmista tai tärkeimmistä asioista, joita on tapahtunut. Ne voisivat mennä jotenkin pilalle tai tulla väärinymmärretyiksi, jos niitä kuvaisin huonosti. Ehkä tällainen riski tosin pitäisi vain ottaa. Monesti en tietystikään vain ehdi tai jaksa kirjoittaa, vaikka olisi asiaakin. Ja monesti arki vain toistaa itseään, eikä siinä ole paljoa kerrottavaa.

No, siinä oli vähän kriittistä katsausta taaksepäin. Blogin kirjoittaminen on ollut kuitenkin aika mukava harrastus. Vaikka en kerrokaan läheskään kaikkea mieleni syövereistä, niin kirjoitan tätä kuitenkin pääasiassa sen takia, että lukijat voisivat tätä kautta saada selkoa kuulumisistani ja ajatuksistani. Onhan tämä yksi tapa pitää yhteyttä ystäviin. Lukijakunta on aika pieni, luulisin että säännöllisiä kävijöitä on vain muutama. Ja satunnaisia ehkä vähän enemmän. Määrällä ei kylläkään ole väliä, kirjoitan tätä mieluiten juuri niille muutamille, jotka haluavat lukea, ja tietysti omaksikin ilokseni.

Aika näyttää, millaisista aiheista blogin toisena vuonna tulee kirjoiteltua.

Enkeli

Vanha ystävämme oli eilen siirtynyt taivaan kotiin. Tai ei Ilkka ollut vanha, hän olisi tänä vuonna täyttänyt 30. Uutiset löysimme naamakirjasta, jossa lukuisat ystävät nyt kirjoittelevat muistoja ja kauniita sanoja Ilkasta. Ja siitä, kuinka vielä nähdään taivaassa. Ilkka oli hieno ihminen, avoin ja reilu ja rohkea ja valoisa ja hyvä kaveri. Niin. Mutta en minä sinne naamakirjaan oikein mitään osaa kirjoittaa. Viime vuosina emme puolison kanssa juurikaan olleet yhteyksissä Ilkkaan, muutamaa viestiä ja sen sellaista lukuunottamatta. Suurin osa muistoista liittyy opiskeluaikaan raamattuopistolla, jonne menin lukion jälkeen. Siellä Ilkka ja tuleva mieheni soittelivat iltaisin kitaraa ja lauloivat kahviossa, ja itse istuin kuuntelemassa, kun en uskaltanut laulaa mukana. Ilkka antoi siinäkin asiassa kaikkensa peliin, sillä biisit tulivat sellaisella tunteen palolla, että niitä olisi voinut kuunnella loputtomiin. Mutta lopulta kai poikien kurkut kähenivät ja piti lähteä nukkumaan. Ja enää ei se kokoonpano soita täällä maan päällä. Mutta Ilkka on päässyt kotiin Jumalansa ja Isänsä luo, ja siellä ei vaivaa viimeaikainen sairaus tai mikään muukaan, eikä siellä tarvitse kaivata tai ikävöidä mitään tai minnekään.

Ilkasta voisi tulla mieleen montakin laulua, mutta lainaanpa tähän nyt Enkeliä. Koska enkelihän Ilkka taisi olla monenkin elämässä. Ja jotenkin tämä muistuttaa muutenkin Ilkasta, ja niistä opiskeluajoista:

Lastenhuoneen seinälle kun katson, näen siinä kuvan enkelin.
Kulkemassa yli suuren rotkon, lapsia suojelee hän siivin valkoisin, valkoisin.
Mä mietin joskus onko jotain muuta, jotain mitä ei voi käsittää.
Onko jossain taivaan valtakunta, siellä minne ihmiset ei nää, ei nää.

Kerro mulle jossakin on taivas, kerro siell' ei ole kuolemaa.
Kerro mulle jossakin on taivas, kerro siellä Jeesus asustaa.

Siell' ei kukaan kysy papereita, eikä mihin kerhoon kuulutaan.
Siell' ei tarvi enää laskelmoida, mitkä ihmissuhteet kannattaa, kannattaa.
Siell' ei ole enää kyyneleitä, siell' ei turvauduta valheisiin.
Siellä on vain joukko eksyneitä, jotka takas kotiin noudettiin, noudettiin.

Normisunnuntai

Kirkossakäyvä tammikuu jatkui tänään hyvällä menestyksellä, eli olin aamupäivällä kirkossa ja tulin sieltä kotiin hyvällä mielellä. Sen jälkeen jäin loppupäiväksi kotiin viettämään lepopäivää, kun puolisokin keksi itselleen ajankulua frisbeereissun parissa. Olen syönyt ja istuskellut ja lukenut Tarua Sormusten Herrasta (olen siinä nyt jo niin pitkällä, että en aio jättää tätä n:nnettä kierrosta kesken: Pippin on juuri vannonut uskollisuutta Minas Tirithin valtiaalle, ja taivas synkkenee). Kotitöitäkin on melkein mukava tehdä, kun tietää saavansa olla koko päivän kotona ja tehdä niitä rauhassa. Kovin paljoa ei tosin tullut tehtyä tai tarvinut tehdä, joten ehkä niitä ei pitäisi mainitakaan. Alkuillasta tapahtuneen saunomisen jälkeen olo on ollut sen verran raukea, että en voi sanoa tehneeni sen jälkeen juuri mitään, ellei lukemista ja epämääräistä hengailua lasketa. Ja nyt kello on 22:00, ei ole liian aikaista mennä vaikka kohta nukkumaan.

Läiskätesti

Meidän vessan tapetti on vaalea sinisin väriläiskin. Katsellessani sitä tänä aamuna löysin ketun ja kaksi lintua. Ehkä olen siis jossain määrin luontoon suuntautuva ihminen. Tosin seinässä oli myös joitain kiinalaisia merkkejä. Mieluiten menisin nyt takaisin nukkumaan.

Maxittomasti kirkossa ja kotona

Täytyy varmaan tässä tunnustaa, että vietän eräänlaista tipatonta tammikuuta. Lopetin (vihdoinkin) limsan lipittämisen toistaiseksi. Pepsi maxin käyttöni on ollut pitkän aikaa jokseenkin liian suurissa mittasuhteissa. Jos minulla oli fyysisiä vieroitusoireita, niin niistä olen varmaankin jo selvinnyt yli, kun olen ollut kuivilla sentään useita päiviä.

Olin riippuvainen. Oireet olivat joko henkisiä (toistuvia limsahaluja) ja fyysisiä (päänsärkyä) tai sitten pelkästään henkisiä (kuvittelua, että päänsärky johtuu maxittomuudesta). Oireiden takia en kyllä lopettanut, vaan koska päivittäiset suuret maximäärät ovat kuulemma epäterveellisiä.

Vietän myös kirkossakäyvää tammikuuta. Tässä kuussa on viisi sunnuntaita, jolloin meidän seurakunnassa on tilaisuuksia. Skippasin ensimmäisen, mutta muihin ajattelin osallistua. Tämä ei johdu pelkästään melko kirkossakäymättömästä syksystä vaan myös siitä, että tammikuussa siellä on tarjolla aika mielenkiintoista ohjelmaa. Aluksi on kolmen kerran puhesarja (jatkumot kiinnostavat aina jonkin verran enemmän kuin sekalaiset raapaisut) ja viimeisellä kerralla on vieraileva puhuja, jota kuuntelen muuten ihan mielellään.

Toinen joululoma

Loppiainen meni siinä. Nyt tuntuu erityisen hyvältä, että huomenna on vapaapäivä. Ja se on ansaittua vapaata.

Vuosi on alkanut aika mukavasti. Mieliala vaihtui jossain vaiheessa syksynjälkeisestä vähän väsyneestä suhtautumisesta paljon toiveikkaammaksi. Luulen, että tästä voi tulla ihan hyvä vuosi. Tai mistäs sen tietää, mutta katson ihan mielellään, mitä tuleman pitää.