Tänään on ollut tällainen palautumispäivä. Näitä tarvitaan aina välillä. Nukuin pitkään ja sen jälkeen käytiin anoppilassa syömässä munkkia. Luin kirjaa ja sain hoidettua muutaman kotiaskareen. Sohvalla lojuessa tuli mieleen, että voisihan Raamattuakin lukea. Luin yhden luvun, ja se olikin viimeinen 1. Kuningasten kirjassa. Minulla on tapana merkitä lukupäiväkirjaan, milloin olen saanut jonkun kirjan luettua. Tarkoitus olisi tietysti lukea kaikki Raamatun kirjat läpi. Hyvältä ehkä kuulostaa, mutta edellinen merkintä vanhan testamentin puolella oli noin 1,5v takainen. Hätkähdyttävää. Ilmeisesti en sitten lukenut viime vuonna VT:tä juuri ollenkaan. Muutaman kirjan olin lukenut UT:n puolelta merkintöjen mukaan. Tänä keväänä olen tosin lukenut yhden ihan lyhyen kirjan VT:stä, mikä oli jäänyt merkkaamatta.
Minun varmaan pitäisi tiivistää vähän tahtia. Tiesin kyllä, että en ole viime aikoina juurikaan lukenut Raamattua, mutta jossain välissä tuo "viime aikoina" oli venynyt yli vuoden mittaiseksi. Ei niin hauskaa enää, kun omasta mielestäni pidän sitä kirjaa kuitenkin erittäin mielenkiintoisena. Tai ainakin tykkään siitä keskustella. Tällä kierroksella tarkoitus oli lukea "Raamattu läpi vuonna 2009" samannimisen facebook-kampanjan innostamana. No, minä en ihan siihen pystynyt. Vielä olisi mahdollisuus "Raamattu läpi neljässä vuodessa"-kampanjaan. Olisihan sekin jotain. Kesken ei kannata jättää.
lauantai 30. huhtikuuta 2011
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti