Syökää deetä

Tosi syksyistä. Nykyään on iltaisin pimeää. Ja hiljaista, kun on yksin kotona. Paitsi, että äsken kuului oravan rapistelua välikaton yltä. Siitä onkin aikaa, kun on rapistelua kuulunut viimeksi. Alkavatkohan ne juosta syksyisin enemmän? Jossain vaiheessa viime syksynä kuitenkin huomasin, kun orava pujahti räystään alle. Siitä syystä olettaisin niiden olevan oravia eikä hiiriä. Jotenkin se ehkä on mielikuvana mukavampi, että oravat juoksevat ullakolla, kuin että hiiret juoksevat. Mutta väliäkö tuolla. Sopu sijaa antaa, eli tänne mahdumme kaikki. Niin kauan, kun eivät tule lähemmin vieraisille.

Syyspäivän tasauskin meni. Taisin havainnoida sen päivää myöhässä eli eilen. Mutta siis syksy on nyt täällä ja hyvässä vauhdissa jo. Puolisolla on kohta synttärit, ja sen jälkeen kohta minulla, ja sen jälkeen kohta alkaa joulun odotus. Kai se on ihan mukavaa?

Aika paljon tulee pohdittua noita vuodenaikojen vaihteluita täällä blogissa. Mutta niin se vaan on, että ne antavat huomaamatta ihan todella paljon sisältöä elämään. Aina on ainakin joku asia, mikä tulee muuttumaan lähikuukausina, ja jota voi odottaa. Kuinkahan masentavaa olisi elää tasapaksua elämää muuttumattomassa ilmastossa. Onhan sitä nyt muutakin elämässä, mutta silti. Eikä kaikilla sitäpaitsi ole.

Eli sanon, että eivät suomalaiset vuodenajat ja pitkä talvi ole välttämättä pelkästään pahaksi ihmisten mielenterveydelle. Varmaan valottomuudella on vaikutuksensakin, mutta kyllä vaihtelu tekee hyvää. Ainakin täällä Keski-Suomessa on asiat hyvin. Ja ainahan voi syödä D-vitamiinia.

Eikös kellon kääntökin tule joskus lokakuussa. Keväällä olen sitä vastaan, syksyllä puolesta. Ah.