Eilen kierretty flunssaisena kaksi hurjan pitkää frisbeekierrosta. Palkinnoksi aktiivisuudesta saan kuitenkin pari seuranmestaruus-kiertopalkintoa hyllyn reunalle. Toinen oli jopa oikein kaunis.
Se oli taas niitä päiviä, kun en tiennyt lähteäkö vai jäädäkö. Yö tuli nukuttua huonosti, eikä aamullakaan kovin hyvä olo ollut. Mutta menin mukaan, kun en halunnut olla yksin kotona. Ensimmäinen kierros oli tuskallisen pitkä, mutta sen jälkeen en malttanutkaan lähteä kotiin, kun tultiin sanomaan, että toinen naisista oli seitsemän heittoa jäljessä. Kai siitä sitten sain uusia voimia, tai sitten se johtui särkylääkkeestä. Tai makkarasta. Vaikea sanoa, mutta toinen kierros ei tuntunut niin pahalta, ja sen jälkeen päästiin saunaankin. Ehkä se oli se vertaistuen voima, kun seurassa oli loppupäivän joku, jolla meni yhtä huonosti ja hitaasti kuin itselläkin.
Eli ehkäpä kannatti mennä mukaan. Osallistuminen kannattaa aina. Tai ainakin melkein aina. Nyt olen kyllä sitten kipeänä. Mutta ainakaan ei mennyt koko viikonloppu sängyn pohjalla. Tänään olisi kyllä ollut tosi kauniin näköinen ilma ulkona, mutta ehkäpä se ei ole syksyn viimeinen kaunis päivä.
sunnuntai 4. syyskuuta 2011
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti