Sydämiä, kuusia, possuja, kuita ja enkeleitä

Viikonloppu on ja se on ihanaa. Piparitaikina muhii jääkaapissa huomista odottaen. Se on erilainen kuin aikaisemmin, sain uuden reseptin ystävältä. Siinä on vähemmän siirappia kuin 7. luokan kotitalouskirjan ohjeessa. Luulen, että se on hyvä.

Sen jälkeen, kun kyllästyin mummun ohjeella tehtyihin Kukkolan piparkakkuihin, jotka ovat ehkä sitten kuitenkin hieman liian erikoisia, olen muutamia kertoja tehnyt kotitalouskirjan ohjeella normaalipipareita. Ne vaan eivät jotenkin ihan täysin ole tyydyttäneet, enkä ole saanut anelluksi keneltäkään parempaa ohjetta. Mutta nyt sellainen ihanuus on. Katsotaanpas, mitä tästä nyt sitten tulee. Ehkä laitoin liian vähän mausteita, mutta parempi näinpäin. Liikaa maustetta voi olla melko traaginen kokemus. Vuonna 2009 olin kuulemma laittanut puolet vähemmän neilikkaa ja pomeranssia ja inkivääriä kuin ohje sanoi, ja se kuulemma silti maistui ihan pipareille. No nyt laitoin vähän enemmän, mutta kuitenkin visusti vähemmän kuin ohjeen mukaisen määrän. Ehkäpä ne minun traagiset kokemukseni siis ovat peräisin vuodelta 2008...puoliso ehkä tietäisi. Muistan että siitä kauhean makuisesta taikinasta tehtiin ainakin COLTS-piparit. Kyllä kai hän jo kolme vuotta sitten oli Colts-fani. Vai asuimmekohan me silloin viellä edellistä edellisessä paikassa... No väliäkö tuolla, hyvä jos tragedia alkaa haalistua. Kunhan sen opetus ei unohdu.

Ehkäpä olisi aika jo täydentää myös piparimuottivarastoni. Sieltä puuttuu se piparinmuotoinen, mutta järkevän kokoinen tapaus kokonaan (en halua mitään extrajättipipareita). Myytäisiinköhän sellaisia S-marketissa? Valoisaan aikaan tehty kauppalenkki voisi olla hyvästäkin ennen leipomasessiota.

Ja nyt pääsee nukkumaan. Ihanuutta.