Pahat vaikeat asiat

Viimeisenä lomapäivänä eli eilen kävin kirkossa ja siellä puhuja sopivasti kysyi, että kuinka monella loma on jo takanapäin. Viittasin. Hän puhui jotain kärsimyksistä ja vastoinkäymisistä ja arjesta. Kristityn arki on kuulemma elämistä ahdingossa, mutta myös elämistä toivossa ja uskossa. Niinhän se varmaankin on. Ainakin, jos minun normaalit työahdistukseni lasketaan ahdingoksi. Ja jos ne lasketaan, niin ei-kristityn arki on sitten varmaan elämistä ahdingossa, piste.

Se ei ollut mikään tyhmempi puhuja. Hän myös sanoi tai oikeastaan lainasi, että länsimaisen kristillisyyden sokea piste on väärä käsitys kärsimyksistä. Täällä kärsimykset tai vastoinkäymiset otetaan pelkästään negatiivisina asioina ja niitä yritetään välttää hinnalla millä hyvänsä. Ja kuulemma sen vuoksi niistä myös kärsitään kohtuuttoman paljon. Se on varmaan totta.

Olen itsekin viime aikoina miettinyt tätä aihepiiriä jonkin verran. Tai siis erilaisia koetuksia, taisteluja, kärsimyksiä ja vastoinkäymisiä ja sitä, miksi niitä tulee ja mitä hyötyä niistä voi olla. Ja että oliko niistä enemmän hyötyä vai haittaa. Joskus nuorempana, kun minulle kerrottiin, että hengellistä kasvamista ei voi tapahtua ilman vaikeuksia, niin mietin, onko minun elämäni liian helppoa. Enää ei tarvitse sitä miettiä. Jälkeenpäin ajatellen elämä on ehkä ollut sopivan vaikeaa viime vuosina. Ei missään tapauksessa liian vaikeaa, mutta ei kyllä yhtään helppoakaan. Ei se varmaan silloin nuorenakaan liian helppoa ollut, mutta ehkä katsoin liian suppeasti. Minun koettelemukseni eivät ehkä tähänkään mennessä ole olleet niin suuria, että niitä voisi oikein sanoa kärsimyksiksi. Mutta sanonpa kuitenkin. Ne ovat minun kypsyystasolleni sopivia kärsimyksiä. Sellaisia, jotka kasvattavat, mutta eivät suinkaan murskaa.

Kärsimykset vievät etsimään Jumalaa, sanotaan. Niin ne ovat vieneetkin, ainakin sellaiset kärsimykset, joihin liittyy epävarmuutta tai pelkoa. Silloin on pakko turvautua Jumalaan ja etsiä häntä. Samoin tekevät pelottavat tai kovin jännittävät asiat kalenterissa. Niistäkin selvitäkseen on etsittävä Jumalaa. Siis sellaisen, joka ei itse pärjää. Minun. Eilinen puhuja myös sanoi, että koska meillä on väärä käsitys kärsimyksistä, niin me vältämme vaikeita tehtäviä. Minä ainakin vältän, vaikkakin aina joskus onneksi uskaltaudun tekemään jotain. Vältämme suuria haasteita, vaikka haasteet veisivät etsimään Jumalaa. Ja vaikka niiden kautta oppisi luottamaan Jumalaan ja itseensä. Olenpa myös huomannut, että niin pian kuin kärsimys on helpottanut tai vaikea tehtävä on suoritettu, niin Jumalan etsiminen vähenee rankasti. Silti Jumala ei anna vastoinkäymisiä liian jatkuvalla syötöllä. On se vaan niin ihmeellistä.

Ja olen huomannut, että etukäteen kärsimykset ja koettelemukset ovat kauhean pelottavia, mutta silloin kun on kärsimyksessä, niin siitä selviääkin. Joidenkin koettelemusten kohdalla on ollut niinkin, että silloin kun on siinä tai on juuri selvinnyt siitä, niin koettelemusta ei enää haluakaan vaihtaa pois. Olen ajatellut, että tämä oli hyvä kokemus minulle, vaikka se oli vaikea. Sekin on ihmeellistä ja kummallista. Joskus asioiden olisi tietysti halunnut menevän toisin. Ja jotkut asiat tekevät edelleen hieman kipeää, vaikka niistä olisi kauan. Mutta voihan olla, että nekin olivat hyväksi minulle.

Olen myös kerinnyt huomaamaan, että puhtaassa surussa on jotakin kaunista. Jos itkee sen takia, että on vain ja ainoastaan surullinen, ei häpeä sitä eikä ole peloissaan, niin se on kaunista ja siksi lohduttavaa.

Lisään tähän vielä sen raamatunpaikan, josta eilinen puhuja aloitti ja johon hän lopetti. En ole aivan varma, mitä se tarkoittaa, mutta kaunis se on: Mutta vanhurskasten polku on kuin aamurusko, joka kirkastuu kirkastumistaan sydänpäivään saakka. (Sananlaskut 4:18).

Sen tiedän, että niihin koettelemuksiin ja asioihin, joita minun elämässäni nyt on, olen paljon valmiimpi nyt kuin vuosia sitten. Enkä pelkää läheskään niin paljon ja luotan hieman enemmän ja olen myös kasvanut jonkin verran. Vaikka se on hidasta, niin se on tapahtunut.

Kasvua tapahtuu tietysti myös hyvien asioiden kautta. Joidenkin ystävien kautta ja joidenkin asioiden kautta ja jotenkin vain ajan kuluessa, olen päässyt eroon joistakin peloista, jotka rajoittivat elämää. Jumala on sen tehnyt. Että jokin suuri pelko voi hävitä kuin tuhka tuuleen vain muutaman vuoden aikana, on paljon ihmeellisempää, kuin jos löytäisin kuusi vuotta sitten Ruotsiin hukkaamani vihkisormuksen tänään keittiön pöydältä. Tai ehkä se on yhtä ihmeellistä. Tuo edellinen minulle on tapahtunut, mutta tuota jälkimmäistä ei.

Kärsimys-, koettelemus-, vastoinkäymis- ja myötäkäymispohdiskelu loppuu tällä erää tähän, koska kynä meinasi äsken lähteä kädestä. Kaiken kaikkiaan olen melko onnellinen tänään. Onnellinen, mutta väsynyt. Kun on väsynyt ja onnellinen tai kun on väsynyt ja huolestunut, niin kannattaa mennä nukkumaan.