Isin tyttö

Seurakunnassamme oli tänään eräänlainen isäsuhteen korjaamis-tapahtuma, kyseessä oli vain tällä kertaa Taivaan Isä-suhde. Jokainen voi kokea taivaan isän rakkauden itseään kohtaan. Ainakin uskon niin.

Siellä oli myös "isänsyliin"-halaamisrukousjono. Nimesin tämän itse, siitä nimihirviö. Mutta siis sait mennä jonoon, jos halusit, ja siellä oli tyyppejä, joista joku, jos annoit luvan, halasi sinua (pitkään) ja samalla rukoili puolestasi. He aloittivat sen rukoilemalla, että he saisivat olla taivaan isän käsivarsina siinä halaamisessa. Ja rukoilivat sitten muutakin.

Nythän on sitten niin onnellisesti, että minun ongelmani eivät ole enää minun ongelmiani. Eikä minun tarvitse hoitaa niitä. Tai no siis tietenkin minun pitää joka päivä tehdä, mitä minun pitää tehdä, mutta minun ei tarvitse hoitaa niitä ongelmia. Koska minun taivaan isäni hoitaa ne. Ja minä saan "naureskella isän polvella". Aika vapauttavaa. Nyt pitää vain muistaa se. Olenhan toki vuosia tiennyt, että niin se on, se lukee raamatussakin, mutta se ei aina ota pysyäkseen jakelussa. Ja kuitenkin taaksepäin katsoessa sen näkee, miten on ennenkin kaikki mennyt hyvin. Mutta nyt muistan taas jonkin aikaa, että minulla ei ole mitään hätää. Eikös olekin hienoa?

Kirjoitin tämän nyt tänne, koska pitäähän jollekin saada kertoa. Ja toisekseen en halua heti paikalla unohtaa koko juttua. Nythän on myös niinkin, että jos alan olla tästä epävarma, niin voin mennä uudestaankin isäni luo milloin tahansa. Kunhan vaan muistan, että niin voi tehdä.