Tämä ilta, ennen tätä

Sen jälkeen kun tulin kotiin, en ole saanut tehtyä mitään. Kuulostaa rentouttavalta, mutta ei se oikein sitäkään ole ollut. Aika mones samanlainen ilta putkeen sitäpaitsi. Ainakin päivitän tässä nyt tätä blogia, jota olen laiminlyönyt viime aikoina. Ärsyttäviä sellaiset bloginkirjoittajat, jotka ovat pitkään hiljaa ja sitten laittavat monta tekstiä samana päivänä. Kuka niitä jaksaa lukea? No, nyt olen itse sellainen.

Ulkona sataa jotain räntää ja tuulee. Aika märän näköistä. Mukava, että ei tarvitse ainakaan ulos lähteä. Mieluumminhan pyöriskelen täällä sisällä, vaikka ei olekaan mitään tekemistä. Ihan kuin olisin taas kymmenvuotias. "Äiti, mulla ei oo tekemistä. Ihan tylsää."

Tietysti, kun syntymäpäiväkin on lähestymässä, niin ehkä olisi paikallaan palatakin välillä lapsuuteen. Millaistahan siellä olikaan. 10-vuotiaana olin varmaan lukenut jo Morsiamen paon ainakin kerran, ellei useammin. Siitä tuli sitten ehdoton suosikkikirjani pitkäksi aikaa, niin kiehtova oli sen tarina. Paheeni oli rusinat ja maito. Ah. Niitä olisin syönyt yhdessä vaikka kuinka ja paljon, ikävä vaan että siitä tuli joka kerta huono olo. 10-vuotiaana olin myös opettajan kanssa kirjeenvaihdossa. Tuosta neljännen luokan opettajasta on jotenkin jäänyt parhaiten mieleen se, kun hän luki meille Ronja Ryövärintytärtä. Hän oli lukenut sitä myös omalle pienelle pojalleen ja viivannut kaikki tuhmat sanat yli. Eikä lukenut niitä meillekään.

Minulla oli tyttökaveri, pari vuotta vanhempi. Hänen kanssa sitten mentiin sinne ja tänne ja tehtiin sitä ja tätä. Ja opin kaikenlaista, kun isompi opetti. Isoveljen perässä tuli toki myös rymyttyä jokaiseen ryteikköön ja seikkaluun. Kun veli oli leikkituulella, ei ollut koskaan tylsää. 9- tai 10-vuotiaana piti myös valita joku poika tykkäämisen kohteeksi. Varmaan siksi, kun muillakin oli. Valitsin oikein söpön, ja tykkäsin siitä pitkän aikaa.