Tukea tarvitaan

Viikonloppu on ollut aika hiljainen. Blogitekstiäkään en ole saanut aikaiseksi, vaikka aikaa on ollut ihan muille jakaa. Taisin vaan olla liian väsynyt. Syntyisiköhän se nyt sitten tästä?

Viime teksti näkyy olevan keskiviikolta, joten palataanpas torstaihin. Silloin kävin työpaikan virkistyspäivän yhteydessä keilaamassa. Innostukseni ei ollut etukäteen suuren suuri, mutta kun poisjäämiseen ei ollut mitään kunnon tekosyitä, niin mukaan piti lähteä. Ja loppujen lopuksihan siellä olikin ihan mukavaa. Alun mustien yritys- ja epäonnistumishetkien jälkeen vieritin sitä möhkälettä ihan yhtä hyvin kuin pomokin, joka oli huolehtivaisesti listannut minut samalle radalle itsensä kanssa. Keilailu tuntui olevan lisäksi hirveän koukuttavaa, kun onnistumiset jäivät aina niin pienestä kiinni ja sitten oli kova tarve päästä yrittämään äkkiä uudestaan. No, täytyy ehkä mennä joskus toistekin. Jos vaikka ihan oma-aloitteisestikin eikä puoliväkisin?

Jälkitunnelmat keilauksen jälkeen olivat yllättävän väsyneet. Ja perjantai-aamuna huomasin, että pukeutuminen oli vaikeaa...vasen pakaralihas oli kipeytynyt ihan kunnolla, eikä suostunut tekemään minkäänlaisia tukijalan hommia. Housuihin menemistä varten oli siis nöyrästi istuuduttuva ja sukkien kohdalla sama juttu. Kävelylenkit ja muut aktiviteetit jäivät vähiin perjantaina ja lauantaina, ja osittain tämän takia viikonloppu on tuntunutkin niin hiljaiselta ja ankealtakin. Tänään pystyin jo kävelemään vähän paremmin, ja meninkin vähäksi aikaa kaupungille katselemaan kauppoja (asia johon muuten oli nyt aikaa ja energiaa ensimmäisen kerran joululoman jälkeen).

Loppujen lopuksi viikonloppu meni sittenkin aika nopeasti, vaikka olikin pitkäveteinen. Nyt olisi vielä muutamia tunteja aikaa viettää sitä. Ja sitten pääsen nukkumaan. Ensi viikosta ei ole tulossa kovin rasittava tällä kertaa. Asiat ovat siis varmaankin ihan hyvin. Eikös vaan.