Keskellä lepoa

Kiirettä pitää. Alkuviikko meni juostessa ympäriinsä ja ehdin vain piipahtaa nukkumassa kotona. Loppuviikko kuluu työmatkalla, joka suuntautuu kahdeksi päiväksi pääkaupunkiin. Tähän väliin jäi sopivasti yksi vapaa koti-ilta, jolloin ehdin huokaisemaan ja kirjoittamaan blogia ja muuta sellaista. Se on tänään. Tosin en ole vielä oikein ehtinyt aloittaa lepäämistä, ilta on mennyt tohistessa ympäriinsä. Mutta ehkäpä tohinalepo koituu levoksi sekin.

Tällä viikolla olotilani on ollut siinä mielessä poikkeuksellisen kepeä, että en ole stressannut juuri ollenkaan mistään asioista. Eikä kiirekään näin ollen liiemmin haitannut. Nyt pitäisi vain löytää jostakin lukituspainike, jolla nykyiset pääkopan asetukset saisi pysyviksi. Vai onkohan sieltä pudonnut jotain, kun tuntuu niin kevyeltä.

Maanantaina minä hyppelin kepeästi töiden jälkeen keskustaan pilatestunnille ja sen jälkeen parturiystävän vastaanotolle. Tätä kyseistä ystävää saan muuten kiittää yhdestä asiasta, nimittäin viime aikoina hiukset ovat istuneet päässäni siten, että pipon voi laittaa päähän ja ottaa pois muistuttamatta siltikään kovin paljoa metsänpeikkoa. Pienet yhtäläisyydet peikkojen kanssahan eivät haittaa, vaan ovat pikemminkin osa identiteettiäni. Niinpä sitten sipsuttelin eilen aamulla töihin pipo päässä. Siinä kesti 40 minuuttia. Ja reipas olo tuli. Tänä aamuna kuitenkin nukutti niin pitkään, että tuli mentyä autolla. Laiskaa, vai? Jos sitä kuitenkin rupeaisi tepsuttelemaan reippahasti töihin ainakin aina välillä. Ja siitä hyvästä saisi itselleen terveen mielen ja ruumiin. Mikä suunnitelma!