Tuikkiva tähti

Eilen sai avata ensimmäisen luukun joulukalenterista ja illalla oli Snowflakesin joulukonsertti. Siitä tuli siis oikein onnistunut joulukuun ensimmäinen.

Minulla on kotona itsetäytetty suklaakalenteri ja keskisuomalaisen lähettämä kuvakalenteri. Ja työpaikalla on työkaverilta ostettu partiolaisten kuvakalenteri. Tämä viimeisin on niistä mukavin, vaikka siinä onkin tonttuja. Kuvassa on tonttujen tupa ja luukuista aukeavat näkymät täydentävät kuvaa. Sellainen kuuluu kunnon kuvakalenterin olla.

Konsertissa oli tuttuja joululauluja 60-luvun rautalankaisin sävelin kuultuna. Vierailevana solistina oli Maria, joka on myös puolisolle sukua. En ollut kuullut hänen laulavan aikaisemmin, mutta ainakin nämä joululaulut hän esitti suoraan minun sydämeeni. Vaikutuksen teki lähinnä kai hänen esiintymisensä, joka oli jotenkin aika aitoa ja luonnollista ja suloista. Suurimman osan lauluista hän esitti pikkutyttömäisesti seisten hiljaa paikallaan. Minusta se sopi joululaulujen tunnelmaan erinomaisesti. Ikäänkuin esiintyjä olisi tullut siihen paikalle aika pienenä ja antanut musiikille enemmän tilaa ja syvyyttä. Ja kuitenkaan katsetta ei voinut kääntää laulajasta. Kuten puoliso sanoi, tämä esiintyjä on tähti ja tietää sen itsekin. Mikäs siinä on sitten viihdyttäessä yleisöä. Anoppi on pitänyt sukulaistyttöön yhteyttäkin, ja hankki hänet juttusille. Niinpä tähti sanoi minullekin lähtiessä heippa.

Niin, se hienoin ja vaikuttavin kappale taisi eilen olla Sylvian joululaulu. Mutta viimeisin esitetty laulu jäi soimaan mieleen:

Tähden tähdistä kirkkaimman,
minä toivoisin hohtavan taas joulun sanomaa.
Tähden tähdistä kirkkaimman
minä tahtoisin johtavan taas vuosisatain taa.